Raadissa toimivat vuonna 2017 Mika Terävä ja Antti Niskanen. Kaksikko edustaa vahvaa ja monipuolista osaamista Jyväskylästä.

Mika Terävä on draamakasvatuksen yliopistonopettaja ja teatterin sekatyömies. Hänen käsikirjoituksiaan ja ohjauksiaan on nähty mm. Teatterikoneen, Ad Astra -teatterin, Jyväkylän Huoneteatterin ja Jyväskylän ylioppilasteatterin tuotannoissa. Terävän kokemukset Harrastajateatterikesästä sijoittuvat vuosien taakse: ”Joskus 90-luvun loppupuolella näin Harrastajateatterikesässä Tampereen YT:n Seitsemän veljestä, jonka Snoopi Siren oli sovittanut nykyaikaan alkuperäistekstin kieltä kunnioittaen. Oli väkevää ja kekseliästä teatteria, kenties paras näkemäni Kivi-sovitus. Omista töistäni Harrastajateatterikesässä nähtiin vuona 2003 Ad Astra -teatterille ohjaamani, Paavo Rintalan ja Kristian Smedsin kirjoittama, Jumala on kauneus -näytelmä.”

Antti Niskanen on Harrastajateatterikesän konkari. Antti työskentelee päätoimisesti Jyväskylän kaupunginteatterin teatterikuraattorina ja vastaa siellä yleisötyön koordinoinnista ja kehittämisestä. Sivutoimisesti hän työskentelee myös Suomen Kulttuurirahastossa Keski-Suomen rahaston asiamiehenä. Antin tausta on harrastajateatterissa, josta hän ponnisti vuonna 1993 Harrastajateatterikesän jälkimaininkeina näyttelijäharjoittelijaksi Seinäjoen kaupunginteatteriin ja neljä vuotta myöhemmin kiinnitykselle Jyväskylän kaupunginteatteriin. Antti työskenteli päätoimisesti näyttelijänä kaikkiaan 14 vuotta, minkä jälkeen hän päätyi parin vuoden ajaksi koulutustaan vastaavaan työhön luokanopettajaksi. Teatterikuraattorina Antti aloitti vuonna 2009. Häntä kiehtoo yleisötyön monipuolisuus ja vaihtelevuus. Tosin, kun hyvä sauma osuu kohdalle, Antti näyttelee edelleen mielellään: viimeisimpinä töinä häneltä on nähty Kekkosen rooli Teatteri Eurooppa Neljän Kekkonen – syntymästä kuolemattomuuteen -näytelmässä, ja tällä hetkellä Antti on pitkästä aikaa kotiteatterinsa näyttämöllä Jyväskylän kaupunginteatterissa Diivat-esityksen toisessa pääroolissa. Keskisuomalainen- lehden kriitikko Jorma Pollarin arvion mukaan ” Antti Niskanen on Suomen parhaimmistoon kuuluva koomikko.” Ksml 7.11.2016

Palautetta monesta vinkkelistä

Tapahtumassa valitut esitykset saavat palautetta raadilta mutta myös yleisöltä. Tapahtuman yleisö pääsee ääneen Jälkilöylyt-formaatissa, jossa keskustellaan esityksistä valitsija Anne Prokofjeffin kanssa. Lisäksi esitysten ohjaajille on luvassa yhteinen keskustelutuokio valitsijan kanssa. Valitut esitykset saavat siis palautetta esityksestään monesta eri katsontakulmasta.

Hakuaika tapahtumaan on käynnissä 9.1.-20.2.2017. Haku tapahtuu osoitteessa www.harrastajateatterikesa.fi

Harrastajateatteri kesä 2017