Historiallinen näytelmä kertoo Tapani Löfvingin elämästä isonvihan aikaisessa Suomessa. Hän on todellinen henkilö, joka on kirjoittanut kokemuksiaan päiväkirjaan. Kun vihollinen hyökkää hän pestautuu Ruotsin armeijaan. Vihollinen henkilöityy julmassa kasakkapäällikössä Stepanko Narzakinissa. Armeijaan liittymistä edeltää se, että oman arvonsa tunteva Tapani Löfving riitautui työnantajansa raja-amiraali Simon Affleckin kanssa. Simon on julma veronkerääjä, jonka kansa tuntee nimellä Simo Hurtta. Simonin kaunis tytär Anna jää suremaan uhmakkaan Tapanin lähtöä. Talonpoika Juhana Ahonen lähtee Tapanin matkaan. Yhdessä he kokevat monia seikkailuja ja vaaroja.

Tapanin monivaiheisen elämän kohokohta on tapaaminen Turkinmaalta Ruotsiin palanneen kuninkaan kanssa. Lopuksi Tapanin on selvitettävä tilinsä Stepankon kanssa. Stepanko on ryöstänyt Annan ja vienyt Marjatan lapset orjuuteen.Tapanin ja Annan tiet kohtaavat uudelleen, kun Anna palaa Marjatan lasten kanssa takaisin vankeudesta.

Näytelmä sisältää kevennyksenä tilannekomiikkaa, runoja, tanssia, lauluja ja muuta aikakauteen soveltuvaa musiikkia.

Nimettyjä roolihahmoja on 15. Näyttelijöitä tarvitaan vähintään 8: kaksi naista, neljä miestä ja kaksi lasta. Lisäksi tarvitaan avustajia esittämään sotilaita, kasakoita, hääväkeä ym.

Näytelmän kohderyhmäksi sopii varttuneempi katsojakunta ja kaikki Suomen historiasta kiinnostuneet.

Tiedustelut:

Kirjailija: Kirsti Rautiainen
Puhelin: 040 5857806
Sähköposti: kirsti.rautiainen@hotmail.com