Kaksipäiväisellä ohjaajantyön peruskurssilla käydään läpi teatteriohjaajan tärkeimmät työkalut. Ensimmäisenä päivänä aiheena on perinteisten näytelmien ohjaaminen ja toisena päivänä pohditaan ohjaajan roolia nykyteatterissa ja ei-tekstilähtöisessä teatterissa.

Kurssin jälkeen osallistujat hallitsevat ohjaajantyön perusteet. Lisäksi he osaavat ohjauksella herättää henkiin minkä tahansa tekstin puhelinluettelosta nenäkarvatrimmerin norjankieliseen käyttöohjeeseen.

Opetus sisältää lyhyitä luento-osuuksia sekä runsaasti yhdessä tutkimista, hauskoja harjoitteita ja tekemisen riemua.

Kurssin vetäjänä toimii lukuisia kiitettyjä teatterikursseja vetänyt teatteri-ilmaisun ohjaaja ja filosofian maisteri Elina Kilkku. Kilkku on opettanut ohjaamista esimerkiksi Kokkolan Ammattikorkeakoulussa. Hänen ohjauksiaan on nähty esimerkiksi Kansallisteatterissa, Teatteri Takomossa, Valkeakosken kaupunginteatterissa, Turun Ylioppilasteatterissa, Uudenkaupungin teatterissa ja Kajaanin Harrastajateatterissa.

Aikataulu LA 11-18.00 ja SU 9.30-16.30

Kurssi pidetään osoitteessa Käenkuja 1 A (Kansalaisfoorumin toimintatila).

Aika: 10.-11.2.2018
Paikkakunta: Helsinki
Kouluttaja: Elina Kilkku
Ilmottautuminen päättyy: 18.1.2018
Hinta/hlö: 105€/hlö