Kusiyön unelma

 

Tampereen Ylioppilasteatterin esitys  Kusiyön unelma  saa kaksi lisänäytöstä 3.8. ja 4.8. ja osallistuu siten Tampereen teatterikesän OFF-ohjelmistoon. Jos tämä spektaakkeli jäi viime syksynä näkemättä, nyt sinulla on tilaisuus päästä kuselta tuoksahtavaan teatterielämykseen!

 

Näytelmä on fantasiaelementtejä sisältävä komedia rakkauden kaipuusta ja kesäisestä Tampereesta. Käsikirjoitus on saanut innoitusta William Shakespearen Kesäyön unelmasta, mutta on kuitenkin täysin uusi teksti.

 

Tammerkosken hengen Oberonin ja kevään hengen Titanian välillä on kommunikaatio-ongelmia. Mitä vaihtoehtoja Oberonille jää, kun hänen morsiamensa kulkee keväästä villiintyneenä pitkin öistä Tamperetta?
Samaan aikaan Tampereen ylioppilasteatterin nuoret kamppailevat visionäärisen, mutta vallannälkäisen ohjaajansa armoilla. Missä menee suostumuksen raja kosketuksessa, entä teatteritaiteessa?
Kaiken tämän lisäksi Koskipuisto pursuaa kaljatölkkejä ja kaikenlaista kulkijaa. Onneksi kaksi reipasta kaupunginvaltuutettua ovat valmiina toimiin.

 

Anna Tammerkosken temmata sinut kuohuihinsa ja johdatella Shakespearen tamperelaistettuun, vienosti kuselta tuoksahtavaan ”Kesäyön unelmaan”.
 
ESITYSAJAT
TO 12.5. klo 19
PE 13.5. klo 19
TI 17.5. klo 19
KE 18.5. klo 19
TO 19.5. klo 19
MA 23.5. klo 19
TI 24.5. klo 19
TO 26.5. klo 19
TO 2.6. klo 19
SU 5.6. klo 19
 
LIPUT
Peruslippu 15 e
Alennuslippu 8 e (opiskelija, työtön, varushenkilö, eläkeläinen)
Ryhmäalennukset neuvoteltavissa, kysy rohkeasti. Ryhmäalennuksia on mahdollista hyödyntää yli kahdeksan henkilön ryhmissä.
 
TURVALLINEN TEATTERIVIERAILU
Tampereen Ylioppilasteatterin katsomossa on 65 paikkaa. Varmista paikkasi varaamalla liput ennakkoon. Teatterissamme on mahdollista maksaa kortilla ja käteisellä.
Teatterissamme noudatamme turvallisemman tilan periaatteita. Meillä on nollatoleranssi häirintään ja epäasialliseen kohteluun. Ongelmatilanteiden ilmaantuessa puutumme asiaan.
Teatterin toiminnassa huomiomme alueelliset koronaohjeet. Teatterin WC-tiloissa on käsienpesumahdollisuus sekä saatavilla on käsidesiä. Yski ja aivasta hihaan tai kertakäyttöiseen nenäliinaan.
Teatterillamme on mahdollisuus 1-2 metrin turvavälien pitämiseen. Suosittelemme myös kasvomaskin käyttöä. Otathan muut kävijät huomioon, etkä tule teatteriesitykseen sairaana. Varaamasi lippu on mahdollista perua ja vaihtaa toiseen näytökseen.
 
ESTEETTÖMYYS
Teatterin tila on valitettavasti esteellinen lukuisine portaineen ja kynnyksineen. Teatterillamme ei ole käytössä induktiosilmukkaa. Ilmoitathan lippuvarausta tehdessäsi, mikäli mukaan tulee avustaja. Avustajan lippu on maksuton. Tarkempia esteettömyys- ja saavutettavuustietoja saat teatterisihteeriltä: [email protected]
Teatterissamme on sukupuolineutraalit WC-tilat.
 
SISÄLTÖVAROITUKSET
Näytelmä sisältää kuvauksia seksuaalisesta väkivallasta ja huumauksesta. Näytöstä ei suositella alle kolmetoista vuotiaille.
 

Nimi: Kusiyön unelma
Kirjailija: Aksu Piippo
Ohjaus: Aksu Piippo
Ensi-ilta: 12.05.2022
Milloin: 12.5.-5.6.2022, lisäesitykset 3. ja 4.8.!
Teatteri: Tampereen ylioppilasteatteri
Osoite:
Kotisivut: https://www.tayt.fi