Pessimismimusikaali

Koko kesä on pilalla, kun Puolangan pessimistit valtaavat Askanmäen kesäteatterin lavan omaperäisesti nimetyllä Pessimismimusikaalilla.

Pessimismimusikaali on ainutlaatuinen teatteriesitys siitä, kuinka pessimismi näkyy viimeisten puolankalaisten arjessa. Katsojat pääsevät kokemaan puolankalaisten laajan tunnekirjon harmistuksesta tympääntymiseen, mutta tarinan lopuksi saa onneksi lähteä kotiin.

Puolangan kunnan kesän suurjuhlaan, keskipisteen kiven paljastamisen vuosijuhlaan, odotetaan melkein kahtatoista vierasta. Juhlassa esiintyvä kunnallisorkesteri ei haluaisi soittaa kunnanjohtajan sanoittamaa ”Ostakaa kunnan tyhjäksi jääneitä kiinteistöjä ”-valssia. Samaan aikaan työvoimatoimisto lähettää viimeisenä yrityksenään konsultin Puolangalle kouluttamaan työttömiä musiikin avulla optimisteiksi.

Pessimismimusikaalia varten on sävelletty ennenkuulumattomia musiikkikappaleita aivan liikaa. ”Maailma aina masentaa” -iskelmän lisäksi esityksessä kuullaan myös kaunis balladi nimeltä ”Negatiiviset ihmiset ovat roskaa”.

Sävellys Laura Tykkyläinen, Katja Kemppainen ja Oskari Haapalainen

Näytökset:
to 4.7. klo 18
su 7.7. klo 17
ke 10.7. klo 18
pe 12.7. klo 18
la 13.7. klo 15
su 14.7. klo 13
pe 19.7. klo 18
la 20.7. klo 13
su 21.7. klo 15
ke 31.7. klo 18
to 1.8. klo 18
pe 2.8. klo 18
la 3.8. klo 13
su 4.8. klo 15

Liput 16e, ryhmät (väh. 20 hlö) 14e, lapset (alle 12v) 6e.
Esitystä ei suositella alle kouluikäisille. Sisältää pessimististä maailmankuvaa sekä muutaman ruman sanan.

Tiedustelut ja varaukset
info@puolanganpessimistit.fi
044 235 3752

Nimi: Pessimismimusikaali
Kirjailija: Kimmo Kristian Rajala ja Tommi Rajala
Ohjaus: Anne Ålander
Ensi-ilta: 04.07.2019
Milloin: Klo 18.00
Teatteri: Askanmäen kesäteatteri, Puolanka / Puolangan pessimistit
Osoite:
Kotisivut: www.puolanganpessimistit.fi/musikaali