Rakkauskirjeitä

 
Rakkauskirjeitä on koskettava, yllättävä, vangitseva ja kaunis kuvaus rakkaudesta. A. R. Gurney käsittelee rakkautta näytelmällisesti pelkistetyssä ja tiukasti määritellyssä muodossa; ei tanssia, ei musiikkia, ei tehosteita. Läsnä vain näyttelijät ja teksti. Helpolta kuulostavaa, mutta todella vaikeaa.
 
Rakkauskirjeitä on tarina lapsuudenystävistä, Andrew’sta ja Melissasta, jotka pitävät yhteyttä toisiinsa läpi vuosikymmenten kirjoittamalla kirjeitä. He elävät tahoillaan elämäänsä, rakentavat uraa ja parisuhteita, keski-ikäistyvät ja vanhenevat. Hahmot ovat todentuntuisia ja heidän uniikki tarinansa on huvittava, yllättävä ja raastavakin. Vahva teksti pääsee parhaiten oikeuksiinsa, kun siihen tarttuvat yhteistyössä kolme Salon Teatterin konkaria.
 
Rakkauskirjeitä on kahden hengen näytelmä, jonka rooleissa Suomessa ovat tähän asti esiintyneet näyttelijät Seela Sella ja Esko Roine. Maailmalla näytelmän rooleissa on nähty toinen toistaan kuuluisampia näyttelijöitä, mm. Elizabeth Taylor, Gerard Depardieu, Mia Farrow, Tom Hanks ja Mel Gibson. Salon Teatterin versiossa näyttelijöinä ovat valovoimaiset Paula Lehtinen ja Ola Leinonen. Näytelmän ohjaa Maarit Pyökäri.
 
Esitykset Kulttuuritalo Kivassa (Horninkatu 21, Salo)
Esitysajat ja lisätiedot: https://www.salonteatteri.com/rakkauskirjeita
 
Esityksen kesto n. 2 h (sis. väliajan)
 
Näytelmän esitysoikeuksia valvoo Näytelmäkulma – Nordic Drama Corner Oy.
 

Nimi: Rakkauskirjeitä
Kirjailija: A. R. Gurney
Ohjaus: Maarit Pyökäri
Ensi-ilta: 14.01.2023
Milloin: 14.1.-11.2.2023
Teatteri: Salon Teatteri
Osoite: Esitykset Kulttuuritalo Kivassa (Horninkatu 21, Salo)
Kotisivut: https://www.salonteatteri.com/rakkauskirjeita