Työmiehen vaimo

“Ei se synti ole, jos mies halpa-arvoisen naisen viettelee ja onnettomaksi saattaa. Tuhannet ovat sen tehneet eikä sitä heille ole viaksi luettu.”

 

Hääilo on ylimmillään ja tanssilattia täynnä, kun Johanna ja Risto saavat toisensa. Kun juhlat ovat ohi, käy ilmi, että Riston kohdalla loppua ei näy – päättymätön nuoruuden menovaihe syö lopulta paitsi omat, myös kaikkensa yrittävän Johannan säästöt ja tulot. Riston entinen kihlattu, kaltoinkohdeltu Kerttu, yrittää seistä omilla jaloillaan ja pysyä elämän syrjässä kiinni, mutta yön pimeimpinä hetkinä korvaan kuiskitut lupaukset rohkaisevat häntä luottamaan – vielä kerran.

 

Työmiehen vaimo on yksi Minna Canthin tunnetuimpia teoksia. Ilmestymisvuonnaan 1885 se aiheutti valtavan kohun rajun yhteiskuntakriittisyytensä vuoksi. Tikkurilan Teatterissa nähtävä, Janne Puustisen sovittama ja ohjaama esitys on aitoa Canthia, mutta sitä tarkastellaan nykypäivästä käsin, osana maailmaa jossa elämme nyt. Epätasa-arvo, syrjäytyminen ja kaksinaismoralismi ovat teemoja, jotka puhuttavat meitä yhä.

SYYSKAUDEN 2022 ESITYKSET:
Ensi-ilta Kulttuuritehdas Vernissan Vernissasalissa 21.10. klo 19.00.

Muut esitykset: su 23.10. klo 13.00 / la 29.10. klo 13.00 & klo 19.00 / su 30.10. klo 13.00 / to 10.11. klo 19.00 / la 12.11. klo 19.00 / su 13.11. klo 19.00 / pe 25.11. klo 19.00 / la 26.11. klo 19.00

 

Käsikirjoitus: Minna Canth
Ohjaus ja sovitus: Janne Puustinen

 

Lavastus ja valosuunnittelu: Pikku-Markku Tuominen
Äänisuunnittelu: Aleksi Kinnunen
Puvustus: Aila Pelkonen
Koreografiat: Soile Vedenpää
Tuotantokoordinaattori: Marjut Eskola
Valokuvat: Leena Tiuri
Graafinen suunnittelu: Aino Järvi-Eskola

 

Näyttelijät (osassa rooleista kaksoisroolitus):
Anna Norros
Anna-Sofia Tourunen
Charlie Nevander
Hilkka Karvinen
Iiro Ristola
Janne Niinivaara
Katja Luoma
Maikki Viitikko
Markus Ukkola
Minna Laine
Nina Tikka
Päivi Salminen
Roosa Luhta
Saku Laaksonen
Sini Keinänen
Susanna Melander

 

Esityspaikka: Vernissasali, Tikkurilantie 36, 01300 Vantaa
Ikäsuositus: yli 15-vuotiaille
Kesto: n. 2 h (sis. väliajan)

 

Liput ennakkoon (hinta sisältää NetTicketin palvelumaksut): 27 € / 22 €
Ennakkomyynti: www.netticket.fi/tikkurilanteatteri
Ennakkolippuja voi myös ostaa Vantaa-infoista (Myyrmäki, Korso, Tikkurila) sekä Stockmann-tavarataloista.
Liput ovelta ja Tikkurilan Teatterin kautta varattuna: 30 € / 25 €
Tikkurilan Teatterin varaus- ja infopuhelin: 044 013 0036 (1h ennen esityksen alkua) tai liput [at] tikkurilanteatteri.fi (vastaamme sähköpostivarauksiin arkisin)

 

Varauduthan tarvittaessa esittämään alennuslippuun oikeuttavan todistuksen tullessasi esitykseen.

Nimi: Työmiehen vaimo
Kirjailija: Minna Canth
Ohjaus: Janne Puustinen
Ensi-ilta: 21.10.2022
Milloin: 21.10.-26.11.2022
Teatteri: Tikkurilan Teatteri ja Tikkurilan Teatteri- ja Sirkuskoulu
Osoite: Vernissasali, Tikkurilantie 36, 01300 Vantaa
Kotisivut: https://www.tikkurilanteatteri.fi/