Tiedote 23.2.2022
Suomen Harrastajateatteriliitto

Harrastajateatterikesän ohjelmiston valitsee Jenni Kokander

Näyttelijä, kirjailija ja viihteen moniottelija Jenni Kokander on valmistunut teatteritaiteen maisteriksi TEAKista 2004. Kokander on tehnyt työuransa aikana teatteria, näytellyt elokuvissa ja tv-sarjoissa ja on tuttu kasvo myös esimerkiksi Putouksesta ja Maskedsingeristä.

– Parasta työssäni esiintyjänä ja kirjoittajana on ihmisten kohtaaminen ja yhteiset päämäärät. Otan ilolla vastaan tämän kunniatehtävän, jossa pääsen jakamaan yhteisen intohimon teatterin tekemiseen, Kokander toteaa. – Tiedän että Suomen harrastajateatterikentällä on huikeaa osaamista ja pyyteetöntä rakkautta lajiin, joten odotan innolla mitä saan kokea tämän pestin aikana, hän kertoo tunnelmiaan valitsijan rooliin hyppäämisestä.

Tapahtuman raadin tehtävän ovat vastaanottaneet Suomen Harrastajateatteriliiton toiminnanjohtaja, teatteritaiteen maisteri, teatteriohjaaja ja -opettaja Sanna Saarela, näyttelijä, ohjaaja ja kouluttaja Eero Järvinen sekä Teatterikorkeakoulun teatteritaiteen lehtori, taiteilija, opettaja ja tutkija Riku Saastamoinen.

Harrastajateatterikesä on vuodesta 1973 järjestetty valtakunnallinen harrastajateatterifestivaali, joka on järjestetty vuodesta 2016 alkaen Jyväskylässä. Viimeksi Harrastajateatterikesä on pystytty järjestämään livetapahtumana vuonna 2019. – Viime vuonna tapahtuma jouduttiin siirtämään verkkoon koronarajoitusten takia viikon varoitusajalla, ja livetapahtuman estäneet rajoitukset purkautuivat myös melkeinpä heti tapahtumaviikonlopun jälkeen, mikä tuntui melko turhauttavalta järjestäjän ja tietysti erityisesti ohjelmistoon valittujen ryhmien kannalta, kertoo tapahtuman vastaava tuottaja Mari Saarinen Suomen Harrastajateatteriliitosta. – Nyt on jo todella suuret toiveet, että päästäisiin maaliin asti ja kohtaamaan yleisö ja ryhmät livenä kahden vuoden tauon jälkeen, kertoo Saarinen.

Harrastajateatterikesän hakuaika on käynnissä 1.3.-31.3. Tapahtumaan haetaan tallenteella ja se järjestetään 19.-21.8.2022 yhteistyössä Jyväskylän kaupunginteatterin kanssa. Ohjelmisto julkaistaan toukokuussa.

Lisätietoja: Harrastajateatterikesä

Mari Saarinen
[email protected]
050-4682138