Suomen Harrastajateatteriliitto tukee keväällä 2021 harkinnanvaraisesti hakemusten perusteella koronavirustilanteen takia vaikeaan taloudelliseen ahdinkoon joutuneita jäsenteattereitaan. Kriisirahasto oli tilapäinen harkinnanvarainen apu ja tarkoitettu äärimmäisessä hädässä oleville jäsenteattereillemme koronaviruksen aiheuttamaan taloudelliseen ahdinkoon.

Suomen Harrastajateatteriliiton hallitus on päättänyt myöntää vuoden 2021 tuotanto- ja koulutusavustuksiin varatun määrärahan kohdennettuna ensisijaisesti korona-apuna vaikeaan taloudelliseen ahdinkoon. Näin ollen tuotanto- ja koulutusavustusta ei myönnetä vuonna 2021. Koronatukea pääset hakemaan tällä lomakkeella,

Hakuaika päättyy 15.3.2021. Päätökset tehdään ja niistä tiedotetaan hakijoita viikolla 12. Avustusta jaetaan yhteensä 18 000€.

(Huom! Hakuaikaa pidennetty alkuperäisestä ja uusi tieto aikataulusta päivitetty 11.2.)

Avustusta jaetaan yhteensä 18 000€.

Tarvittavat liitteet ja ehdot hakemiselle:

  • Tase per 31.12.2020
  • Tiliotteet hakemuksen lähetyspäivään saakka
  • Tieto myönnetyistä avustuksista vuonna 2020 ja 2021 sekä vireillä olevat hakemukset (ilmoitetaan kohdassa vapaamuotoiset perustelut tuen myöntämiselle)
  • SHT:n jäsenmaksu tulee olla maksettuna viimeistään myönnetyn avustuksen tilitysvaiheessa. Jäsenmaksut lähtevät matkaan viimeistään viikolla 6.

Aiemmin SHT:n myönnetyillä avustuksilla ei ole vaikutusta tähän hakuun. Avustus on kohdennettava myönnettyyn kuluerään ja se maksetaan jälkikäteen tilitystä vastaan.

HUOM! Jos lomake ilmoittaa että liite on liian suuri, voit lähettää sen lomakkeen lähettämisen jälkeen suoraan sähköpostilla osoitteeseen sht(at)shtl.fi liitteenä.

Pääset täyttämään lomakkeen tästä. Huom! Vaatii jäsenintraan kirjautumisen ennen täyttämistä.