Samuli Reunanen, Hanna Liinoja ja Tapani Kalliomäki Harrastajateatterikesän raatiin

Jyväskylän kaupunginteatterilla 16.-18.8. järjestettävän Harrastajateatterikesä -festivaalin raatilaiset on julkaistu. Raatiin astuvat tänä vuonna ohjaaja Samuli Reunanen, näyttelijä Hanna Liinoja ja näyttelijä-ohjaaja Tapani Kalliomäki.

Samuli Reunanen on laajasti arvostettu teatteriohjaaja. Reunasen työskentelylle tyypillistä on tinkimätön tutkiminen ja suurien aiheiden käsitteleminen. Pysyviä, sisikuntaa liikauttavia jälkiä katsojiin ovat jättäneet miehen lukuisat ohjaukset teattereissa ympäri maata, kuten Kajaanin kaupunginteatterin koskettava Painija, Oulun kaupunginteatterin huikea Huojuva talo ja Seinäjoen kaupunginteatterin riipaiseva Pesärikko. Erityisesti klassikot Reunanen herättää henkiin kuin uusina teoksina niiden ”vanhaa voimaa” unohtamatta. Dostojevski, Tsehov, Gogol, Strindberg, Kivi, Jotuni ja Linna ovat saaneet Reunasesta yhtä aikaa herkän, tarkan ja väkevän tulkitsijan. Marraskuussa 2018 nähtiin Reunasen debyytti Kansallisteatterissa, jonne hän ohjasi Dostojevskin Karamazovin veljekset.

Hanna Liinoja on näyttelijä (Jyväskylän kaupunginteatteri vuodesta -85) ja esiintymistaidon kouluttaja. Uransa varrella Hanna on tehnyt myös vierailuja muun muassa Q-Teatteriin ja Teatteri Jurkkaan ja tv- sekä elokuvatöiden puolelle. Liinoja on toiminut esiintymistaidon kouluttajana yli kolmekymmentä vuotta tuhansien ihmisten kanssa eri aloilta. Harrastajateatterikesän raatiin Liinoja astuu nyt toista kertaa. ”Teatterin katsomossa haluan vaikuttua. Esitys voi vaikuttaa koskettavasti, viihdyttävästi, aistillisesti, kantaaottavasti. Pääasia on, että esitys on tekijöidensä näköinen ja tosi. Nautinnollista on seurata teatteria, joka hengittää niin että katsojalla on mahdollisuus jatkaa esityksessä jaettua väittämää dialogissa oman mielensä kanssa.”

Tapani Kalliomäki on tunnustettu ja palkittu näyttelijä-ohjaaja (Lahden kaupunginteatteri vuodesta 2000-). Kalliomäki on nähty pääosassa monissa isoissa teoksissa kuten Täällä Pohjantähden Alla, Peer Gynt, Faust sekä Rikos ja Rangaistus. Uransa aikana hän on näytellyt muun muassa Helsingin kaupunginteatterissa, KOM-teatterissa, Teatteri Jurkassa, Tampereen Työväen Teatterissa, Teatteri Eurooppa Neljässä sekä Radioteatterissa. Lisäksi työkokemusta on kertynyt noin kolmestakymmenestä elokuva – ja tv-tuotannosta. Kalliomäki on myös toiminut näyttelijäntyön opettajana ja kouluttajana sekä ohjannut ammatti- että harrastajateattereissa. ”Haluan uskoa, että teatterin pitäisi olla jollain tavalla kantaa ottavaa, herättelevää ja antaa ihmisille ajattelemista.” Harrastajateatterikesään Kalliomäki osallistuu nyt toista kertaa, viime vuonna hän oli mukana valitsijan roolissa.

46. Harrastajateatterikesän ohjelmiston valitsee ohjaaja Anssi Valtonen ja se julkaistaan 7.5. Lipunmyynti tapahtumaan käynnistyy 9.5. Hakuaika tapahtumaan on parhaillaan käynnissä ja se päättyy 12.3.

Lisätietoja: www.harrastajateatterikesa.fi Mari Saarinen [email protected] / 050-4682138

 

Samuli Reunanen, Hanna Liinoja (Kuva Jiri Halttunen) ja Tapani Kalliomäki (Kuva Tarmo Valmela)