Jyväskylän kaupunginteatterilla 17.-19.8. järjestettävän 45. Harrastajateatterikesän raatiin hyppää tänä vuonna 3 raatilaista. Raadin tehtävänä on antaa palautetta ohjelmistoon valituille sekä jakaa tapahtuman päätteeksi kunniamainintoja sekä rahallisia kannustuspalkintoja yhteensä 1000€.

Kuva Oleg Nikishin
Kuva Jiri Halttunen
Kuva Eija Jokilahti

Malla Malmivaara on jyväskyläläislähtöinen teatterikorkeakoulusta valmistunut näyttelijä. Malla teki näyttelijändebyyttinsä nelivuotiaana Jyväskylän kaupunginteatterin lavalla. Sittemmin uraa on auennut lukuisten tv-sarjojen ja elokuvien parissa sekä myös teatterin lavalla. Vuoden 2018 Jussi-ehdokkuuksista löytyy myös Mallan nimi naissivuosien kategoriassa elokuvasta Kaiken se kestää.

” Arvostan teatterin harjoitusprosesseja, jossa egot heitetään roskikseen ja kaikki fokus laitetaan itse taideteoksen sisällön käsittelemiseen ja sen löytymiseen. Tärkeää on myös työryhmän yhteisen megaenergian käyttöönotto, jolloin ensemble pääsee loistoonsa.”

Hanna Liinoja on näyttelijä FIA (Jyväskylän kaupunginteatteri vuodesta -85) ja esiintymistaidon kouluttaja.

 ”Teatterin katsomossa haluan vaikuttua. Esitys voi vaikuttaa koskettavasti, viihdyttävästi, aistillisesti, kantaaottavasti. Pääasia on että esitys on tekijöidensä näköinen ja tosi. Nautinnollista on seurata teatteria joka hengittää niin että katsojalla on mahdollisuus jatkaa esityksessä jaettua väittämää dialogissa oman mielensä kanssa.”

Mika Terävä on draamakasvatuksen yliopistonopettaja, käsikirjoittaja ja ohjaaja. Harrastajateatterikesän raadissa hän istuu toista vuotta peräkkäin.

”Katsojana olen kaikkiruokainen. Laaja kirjo teatterin genrejä menee, kunhan katsomossa huomaa istuvansa etukenossa ja kunhan näytelmä jättää jonkin jäljen, joka kalvaa tahi hivelee esityksen jälkeen. Toki näytelmät, joista näkyy teatteriksi ajatteleminen, kolahtavat yleensä lujimmin.”

Tapahtuman hakuaika on käynnissä 5.2.-11.3. Hakemaan pääset täältä. Valinnat ohjelmistoon tekee Tapani Kalliomäki Lahden kaupunginteatterista.  Ohjelmisto julkaistaan toukokuun alussa ja liput tulevat myyntiin 9.5. Lippuja myy Jyväskylän kaupunginteatterin lippumyymälä ja lippu.fi.