Tiedote 5.4.

SPOTTI-ohjelmisto on nyt julki!

– Entisenä Riihimäkeläisenä Spotti on kuulunut parhaisiin kevätmuistoihin jo pitkään. Nyt korona-aikana tapahtumaa on jouduttu siirtämään, mutta tänä keväänä pääsemme vihdoin lastenteatterin äärelle, iloitsee ohjelmiston valinnut Suomen Harrastajateatteriliiton toiminnanjohtaja Sanna Saarela. – Valitsijan tehtävä ei koskaan ole helppo, mutta sitäkin merkityksellisempi. Esitykset olivat hyvin erilaisia, hakijoiden joukosta löytyi varjoteatteria, perinteisiä satuja, omia tekstejä ja kunnianhimoisia kokeiluja. Ohjelmisto on siis monipuolinen ja jokaiselle löytyy jotakin, uskoo Saarela.

Saarelan mukaan esityksistä huokui jopa tallenteiden kautta tunne, että kaipuu lavalle on ollut suuri ja esiintymisen ilo näkyi ja tuntui.

SPOTTI – Lasten ja nuorten teatteripäivä on myös uudistettu, sillä päätösjuhlassa jaetaan ensimmäistä kertaa myös rahapalkinto. Ammattilaisraati antaa jokaisesta esityksestä palautteen ja oheisohjelmaa on runsaasti. Kannattaa siis saapua Riihimäelle kauempaakin.

SPOTTI -Lasten ja Nuorten teatteripäiville valitut esitykset ja ryhmät ovat:

 

Ylimääräinen auringonpimennys, Nutturlan Makasiiniteatterin nuoret, Nousiainen

Kirjasto, Nutturlan Makasiiniteatterin lapset, Nousiainen

Toisenlaiset prinsessat, Mäntyharjun Nuorisoteatteri, Mäntyharju

Uusi Punahilkka, Sirpaleteatteri, Hämeenlinna

MUStA TUNTUU-konsertti, Soivat Musikantit, Vantaa

Böön aunt ja setä, Narrin näyttämön teatteriryhmä Viihdyttäjät, Helsinki

Nuotiolla, Lapuan taidekoulu, Lapua

Runar ja Kyllikki, Riihimäen Nuorisoteatteri, Riihimäki

Harriet Brown: Kolme, Teatterikoulu Timotei, Lahti

Prinsessa Pikkiriikki, Riihimäen Nuorisoteatteri, Riihimäki

Saapasjalkakissa, Riihimäen Nuorisoteatteri, Riihimäki

 

SPOTTI -tapahtuman liput tulevat myyntiin 14.4. NetTicketin kautta. Ovelta myydään vain jäljellä jääneet liput. Tapahtuman järjestämisessä huomioidaan koronatilanne ja kulloinkin voimassa olevat viranomaismääräykset ja -suositukset.

Siirry tapahtuman ohjelmisto –sivulle tästä.