Tiedote 6.2.2020

Suomen Harrastajateatteriliitto

Julkaisuvapaa heti

Vuoden Harrastajateatteri 2020 on Lapin ylioppilasteatteri

Vuoden Harrastajateatteri 2020 -tunnustusta tavoitteli yhteensä kaksikymmentä teatteria. Suomen Harrastajateatteriliiton myöntämä tunnustus jaetaan vuosittain hakemusten perusteella valitsijatyöryhmän päätöksellä. Tunnustuksen voi saada teatteri, jonka taiteellinen kunnianhimo ja teatterin asema oman paikkakuntansa henkisenä vaikuttajana yleisön tai muun yhteistyön kautta on merkittävä. Teatterin toimintaa tarkastellaan erityisesti palkinnonjakovuotta edeltävän vuoden ajalta. Vuoden Harrastajateatterin valinnasta vastaa Suomen Harrastajateatteriliiton hallituksen jäsenistä koostuva työryhmä. Vuoden Harrastajateatteri saa 1000 euron stipendin.

Lapin ylioppilasteatterissa osallistetaan ja uskalletaan

Vuonna 1980-perustetun Lapin ylioppilasteatterin vuosi 2019 on ollut supertyöntäyteinen. Harrastajapohjalta toimivaksi teatteriksi se on ehtinyt aivan jäätävän paljon – ja kaikki tasokasta jälkeä. Erityisesti valitsijatyöryhmän sydäntä lämmitti se, että jäsenistöä ei makuuteta kotona sohvalla roolia odottamassa, vaan heitä osallistetaan ja koulutetaan läpi vuoden. Yhdessä kehittymisestä ja toimintaan jatkuvasti osallistumisesta syntyy hienoa yhteisöllisyyttä, joka näkyy ja kuuluu.

Lapin ylioppilasteatteri panostaa myös esimerkillisesti sekä yhteistyöhön ja verkostoitumiseen. Teatteri ei pelkää tarttua haastaviin tuotantoihin ja se on selvinnyt haasteista hienosti. Teatterin tekeminen on monella osa-alueella merkityksellistä ja vaikuttavaa vahvistaen teatterin toimintaa kokonaisvaltaisesti ja kauaskantoisesti.

Myönnämme ilolla Vuoden Harrastajateatteri 2020 -tunnustuksen Lapin ylioppilasteatterille. Vuoden Harrastajateatteri 2020 on haastattelussa Repliikki-lehdessä 1/2020.

4.2.2020

Vuoden Harrastajateatterin 2020 valitsijatyöryhmä

Minna Autere, Sari Jaatinen ja Kari Manu

Lisätietoa Lapin ylioppilasteatterista teatterin verkkosivuilta.