Marko Kokko

”Kaikki osaavat näytellä ja laulaa. Kaikki eivät vain tiedä sitä vielä.”

Vahvasti pedagogisesti suuntautunut ohjaaja, jonka vahvuus on henkilöohjaus. Muokkaa tekstiä mielellään ja on erittäin avoin aloittamaan esityksen luomisen tyhjältä pöydältä. Vuosien kokemus devisingista, improvisaatiosta ja esitystaiteista. Jos ryhmä haluaa välillä tehdä jotain vähän erilaista, I’m your man. (Ja toisaalta kaksi viimeisintä kesää olen viettänyt ruukkiympäristössä ohjaten historiallista draamaa ja nauttinut siitä kovasti.)

Riina Salmi

Laadukasta taidetta uteliaalla ja kekseliäällä otteella.

Riina Salmi on teatteritaiteen maisteri, joka on toiminut monipuolisesti ohjaajana, käsikirjoittajana ja koreografina.
Hän on työskennellyt niin musiikkiteatterin, musikaalin kuin perinteisen puheteatterin ja kesäteatterinkin ohjaajana.  Kymmenien vuosien tanssitaustansa ansiosta hän käyttää runsaasti liikettä ja tanssillisuutta teoksissaan.
Salmen ohjauksille ominaista on rohkea taiteen eri lajien yhdisteleminen, liikkeellisyys ja yhdessä löytämisen ja ratkomisen riemu. Hän ei pelkää käyttää teoksissaan myöskään kokeilevempia työkaluja, kuten pelisuunnittelua ja yleisön osallistavia menetelmiä.

 

Henrik Majava

”Teatteri kuuluu kaikille!”

 

Olen 40-vuotias teatteriohjaaja. Opiskelin Lontoossa, jota ennen olen opiskellut myös valo- ja äänisuunnittelua.

Teatterikorkeakoulussa. Laaja-alainen osaamiseni teatterialalla on varmasti eduksi: luen partituuria sujuvasti, soitan pianoa taitavasti (pystyn siis tarvittaessa sijaistamaan vaikka kapua!), hallitsen valon ja äänen perusteet sekä lavastan.

Kirsi Lindholm

”Tosissaan, mutta ei tosikkona”

Olen 38-vuotias laulava freelance näyttelijä ja teatteriohjaaja. Ohjannut olen vuodesta 2015 lähtien työkseni teattereissa täällä Forssan seudulla ja freelancenäyttelijänä olen toiminut vuodesta 2010.

Ohjaamisen olen oppinut ns. kantapään kautta. Toki olen vuosien varrella kouluttautunut erilaisilla kursseilla (tälläkin hetkellä mm. Taideyliopiston Visuaalinen ajattelu ohjaajantyössä – opettajana Anne Rautiainen).
Kymmenisen vuotta sitten olin apulaisohjaajana Forssan Teatterissa parissa prokkiksessa ja silloin havaittiin, että minulla on luontaisesti erinomainen kyky nähdä kokonaisuuksia, luoda jännitteitä ja ohjata isompiakin joukkoja – henkilöohjauksesta puhumattakaan.
Sittemmin olen ohjannut niin komediaa, farssia, draamaa, kauhu-jännäriä kuin koko perheen näytelmiäkin.

Tällä hetkellä minulla on työnalla kolme ohjausta. Toukokuussa 2020 on tulossa kaksi ohjaustani ensi-iltaan teatteritaiteen perusopetuksen kahdelta ikäryhmältä:
Kaunotar ja Hirviö (Sirkku Peltola), Wahren-Opiston Karuselli ryhmä
Lumikuningatar (Hans Christian Andersen), Wahren-Opiston Taikamaailma ryhmä
21.6.2020 ensi-iltansa saa myös Rauhaniemen kesäteatterissa Kahen Akan Loukussa (Heikki Luoma).

Olen avoin erilaisille teksteille sekä myös ei-tekstilähtöiselle teatterille, mutta toki minulla on ässiä hihassa ja paljon ehdotuksiakin.
Tulen mielelläni keskustelemaan kanssanne aiheesta lisää!

 

Marko Löllö

Yritä edes!
Notkea nelikymppinen, joka aloitti teatterissa pyörimisen 23 vuotta sitten. Onnistuu sillä saralla myös lavasteet, valot, rekvisiitta ja ohjaaminen. Muutoin remontointia, golffia, moottoripyöräilyä yms… Mikä nyt sattuu huvittaan.

Ilja Mäkelä

 

Teatteri on ennen kaikkea yhteistyön sekä yhteisen innostuksen ja kunnianhimon taidonnäyte.

 
 

Olen helsinkiläinen teatteriohjaaja ja -opettaja sekä käsikirjoittaja ja näyttelijä. Opetan teatteria päätoimisesti Tikkurilan Teatteri- ja Sirkuskoulussa. Teatteriohjaajana olen työskennellyt sekä ammattiteatterissa että koulutuksellisilla painotuksilla kunnianhimoisissa harrastajateatterituotannoissa. Hyödynnän ohjauksissani usein eri esittävien taiteiden elementtejä kuten sirkusta, tanssia, nukketeatteria ja musiikkia. Viime vuosina olen erikoistunut myös lapsille ja nuorille suunnattuun teatteriin kirjoittamalla uutta, teatteria ja sirkusakrobatiaa yhdistävää lastenteatteria sekä nuorten innoittamista aiheista ammennettua nuortenteatteria. Ohjaajana pyrin olemaan helpostilähestyttävä, innostava ja kannustava, mutta myös kunnianhimoiseen työskentelyyn tähtäävä. Valtaosan teatteriohjauksistani olen tehnyt suurten, 8-20 hengen esiintyjätyöryhmien parissa.  Teatteriopettajana olen erikoistunut myös fyysisen teatterin menetelmien (miimi, klovneria, naamioteatteri) opettamiseen ja hyödynnän niitä mielelläni myös ohjauksissani.

Kari PJ Ketonen

 

”Kaikki on mahdollista, mahdottoman toteuttamiseen saattaa vain mennä vähän pidemmän aikaa”

 

62 vuotias mies Nummelasta, Vihdistä. Olen tehnyt harrastusmielessä mainosmallin töitä yli 20 vuotta. Helmikuussa 2018 pääsin hammaslääkärinä irrottelemaan hammastahna tv-mainoksessa. Kuvauksista kotiin ajaessani mietin sitä missä tätä pääsisi tekemään enemmän, oli niin nastaa!

 

Ilmoittauduin seuraavana syksynä Hiidenopiston Ilmaisutaidon kurssille ja Improvisaation intensiivikursseille. Se johti minut teatterin lavalle ja ensi kesänä olen mukana jo neljännessä teatteriproduktiossa. Ruokahalu kasvoi ja hakeuduin myös avustajaksi tv-sarjoihin. Muutamissa olen saanut pienroolin. Olen hyvässä mielesä ”koukussa” näyttelemiseen ja haluan kehittää itseäni näyttelijänä. Haaveena on päästä vielä jonain päivänä ihan oikeaan rooliin esim. lyhyt elokuvaan.

 

Katso videoesittely tästä: Youtube

Marjaana Kuusniemi-Korhonen

 

Olen valmistunut näyttelijäksi v. 1997 Nätyltä ja teatteriopettajaksi v.2015 Teakista. Olen opettanut teatteria ja näyttelijäntyötä tuntiopettajana ja vastaavana opettajana eri opistoissa ja yhdistyksissä. Olen ohjannut koko illan näytelmiä sekä demoja. Olen myös käsikirjoittanut näytelmiä sekä ohjannut useita esityksiä devising-menetelmällä.