Katariina Kannisto

Olen Katariina Kannisto, teatteri-ilmaisun ohjaaja (2016). Teen taidekentällä laajasti erilaisia töitä, kuitenkin pääasiassa ohjaajana ja maskeeraajana.

Ohjaajana minua kiinnostaa kokemuksellisuus, visuaalisuus, näyttelijöiden välinen vahva kontakti, liikkeellisyys sekä uuden tutkiminen. Olen lämmin ja työryhmälähtöisyydestä innostunut ohjaaja. Pidän siitä, että esitykset ovat koko työryhmän näköisiä ja näyttelijät kokevat teoksen omakseen. Esityksen yhtenäisyys ja kokonaiskuva on minulle tärkeää. Haluan että myös valot, puvustus ja lavastus kertovat oman osansa tarinaa, eivätkä toimi vain kulisseina.

Teen mielelläni tavallisuudesta poikkeavaa teatteria, oli kyseessä sitten osallistavuus, immersiivisyys tai esimerkiksi työskentelymuodon kokeilevuus. Olen tehnyt työryhmälähtöisiä projekteja ilman yhtä varsinaista ohjaajaa, sekä esityksiä, joissa eri osa-alueilla on eri ohjaaja. Haluan etsiä myös perinteisempää teatteria tehdessäni mahdollisuuksia luoda esityksestä kokonaisvaltaisen kokemuksen, tästä hyvänä esimerkkinä toimii Sudenmorsian, joka on tekstinä perinteinen, mutta loimme sen uudella tavalla Vanhalinnan ympäristöön.

Taiteilijana olen utelias tutkija, inspiroidun erityisesti kuvista, ihmisistä ja musiikista. Visuaalisuus on minulle usein vahva lähtökohta ohjauksiini. Kerään runsaasti kuvamateriaalia, jonka kautta voin ilmaista teokseen toivomaani tunnelmaa muulle työryhmälle ja mahdollisille muille tahoille.

Toimin tällä hetkellä säännöllisestä sekä Turun alueella sekä pääkaupunkiseudulla. Olen kuitenkin myös valmis työskentelemään muualla kiinnostavien projektien parissa.

Henrik Majava

”Teatteri kuuluu kaikille!”

 

Olen 40-vuotias teatteriohjaaja. Opiskelin Lontoossa, jota ennen olen opiskellut myös valo- ja äänisuunnittelua.

Teatterikorkeakoulussa. Laaja-alainen osaamiseni teatterialalla on varmasti eduksi: luen partituuria sujuvasti, soitan pianoa taitavasti (pystyn siis tarvittaessa sijaistamaan vaikka kapua!), hallitsen valon ja äänen perusteet sekä lavastan.

Kirsi Lindholm

”Tosissaan, mutta ei tosikkona”

Olen 38-vuotias laulava freelance näyttelijä ja teatteriohjaaja. Ohjannut olen vuodesta 2015 lähtien työkseni teattereissa täällä Forssan seudulla ja freelancenäyttelijänä olen toiminut vuodesta 2010.

Ohjaamisen olen oppinut ns. kantapään kautta. Toki olen vuosien varrella kouluttautunut erilaisilla kursseilla (tälläkin hetkellä mm. Taideyliopiston Visuaalinen ajattelu ohjaajantyössä – opettajana Anne Rautiainen).
Kymmenisen vuotta sitten olin apulaisohjaajana Forssan Teatterissa parissa prokkiksessa ja silloin havaittiin, että minulla on luontaisesti erinomainen kyky nähdä kokonaisuuksia, luoda jännitteitä ja ohjata isompiakin joukkoja – henkilöohjauksesta puhumattakaan.
Sittemmin olen ohjannut niin komediaa, farssia, draamaa, kauhu-jännäriä kuin koko perheen näytelmiäkin.

Tällä hetkellä minulla on työnalla kolme ohjausta. Toukokuussa 2020 on tulossa kaksi ohjaustani ensi-iltaan teatteritaiteen perusopetuksen kahdelta ikäryhmältä:
Kaunotar ja Hirviö (Sirkku Peltola), Wahren-Opiston Karuselli ryhmä
Lumikuningatar (Hans Christian Andersen), Wahren-Opiston Taikamaailma ryhmä
21.6.2020 ensi-iltansa saa myös Rauhaniemen kesäteatterissa Kahen Akan Loukussa (Heikki Luoma).

Olen avoin erilaisille teksteille sekä myös ei-tekstilähtöiselle teatterille, mutta toki minulla on ässiä hihassa ja paljon ehdotuksiakin.
Tulen mielelläni keskustelemaan kanssanne aiheesta lisää!

 

Maarit Peltomaa

 

”Teatterin tekeminen, yhdessä jakaminen ja kokeminen ja uuden luominen on teatterin ydin.”

 

Olen valmistunut näyttelijäksi Teatterikorkeakoulusta 1989. Sen jälkeen olen työskennellyt useassa ammattiteatterissa, televisiossa, elokuvassa. Olen opettanut Lahden musiikkiteatterilinjalla  (2004-2007) sekä Tampereen Yhteiskoulun erityistaidon lukiossa (2014-2016). Olen opiskellut soveltavaa teatteria sekä kasvatustieteitä ja pedagogiikkaa (HAMK)ja saanut pätevyyden myös ammatillisen oppilaitoksen opettajaksi. Olen käsikirjoittanut, sovittanut ja ohjannut useita teoksia näyttämölle oppilaitoksissa. Viimeisin ohjaustyöni on Nurmeksen Bomban kesäteatteri (2018). Kesällä 2020 ohjaan Kangasalan kesäteatteriin Heikki Lundin näytelmän ”Aktiivimalli”.
Ohjaustöissäni osallistun aina tekstin sovittamiseen ja markkinointiin.

Janne Jämsä

”Tee työtä jota rakastat, niin sinun ei tarvitse koskaan tehdä töitä.”

 

Olen Janne Jämsä, 30-vuotias tuottaja, teatteriohjaaja ja yrittäjä Tampereelta.

Omaan monivuotisen ja -puolisen kokemuksen esittävän taiteen kentällä työskentelemisestä. Vuosien saatossa olen työskennellyt mm. Kansallisteatterissa, Kulttuuritehdas Korjaamolla, Kulttuurikeskus Poleenissa, Uudessa Iloisessa Teatterissa, Linnateatterissa sekä tällä hetkellä Suomen Kiertueteatterissa, jossa toimin teatterinjohtajana. Työtehtäväni ovat vaihdelleet lipunmyynnistä taideaineiden opettajan sijaisuuteen, tuotanto- ja ohjausassistentista kokonaisiin tuotantoihin sekä omiin ohjaustöihiin.

Ohjaajana olen toiminut yli kymmenen vuoden ajan, ja olen ohjannut niin harrastajia, alan opiskelijoita kuin ammattilaisiakin. Olen ohjannut mitä erinäisimpiä teoksia aina vauvateatteriesityksistä isompiin musikaalituotantoihin. Olen eritoten kiinnostunut suomalaisista teksteistä sekä lastenteatterin tekemisestä. Mieleenpainuvimpia töitä viime vuosilta ovat Pyynikin kesäteatteriin ohjaamani Tatun ja Patun Suomi (2019), Kaarina-Teatterissa nähty Niskavuoren nuori emäntä (2018) sekä Linnateatteriin ohjaamani Tell me on a Sunday (2016). Lista kaikista ohjauksistani löytyy CV:stäni sekä verkkosivuiltani osoitteesta http://www.jannejamsa.fi/cv/. Verkkosivuiltani löytyy myös arvosteluja tekemistäni töistä (http://www.jannejamsa.fi/arvostelut/).

Olen avoin, utelias ja huumorintajuinen tiimipelaaja, jonka suusta et kuule sanottavan ”en pysty”. Teen aina työni täysillä enkä pelkää heittäytyä uudenkaan projektin vietäväksi. Uskallan tarttua uusiin haasteisiin ja työskennellä uusissa toimintaympäristöissä, joissa voin kehittää itseäni niin teatterialan ammattilaisena sekä teatteri- ja kulttuurialaa kokonaisvaltaisesti.

Teatteri, kulttuuri ja viihde ovat minulle työ, elämä ja intohimo.