Mia Kavasto

”Ilon kautta. Töitä tehdään täysillä. Kaikki tiet ovat avoinna. Kaikki osaavat.”

Mia Kavasto on Puotilan teatterikoulun rehtori. Koulutukseltaa Mia on teatteri-ilmaisun ohjaaja, draamaopettaja, ammatillinen opettaja, sekä oikeustieteen maisteri. Mia on lisäksi aktiivinen musiikintekijä. Mia suorittaa täydennyskoulutuksena kasvatustieteen maisterin tutkintoa Jyväskylän yliopistossa.

Mia nojaa ohjauksessaan värikkääseen ja rohkeaan persoonaansa, positiiviseen, oppijaa vahvistavaan pedagogiikkaan ja taiteen lajien yhdistämiseen. Ohjaajana Mia on kuunteleva ja rohkaiseva, mutta pitää jämäkästi produktion ohjaksia hallussaan. Mia tuottaa musiikkia ja tuottaa usein musiikit sekä omiin, että muidenkin produktiohin.

Marko Kokko

”Kaikki osaavat näytellä ja laulaa. Kaikki eivät vain tiedä sitä vielä.”

Vahvasti pedagogisesti suuntautunut ohjaaja, jonka vahvuus on henkilöohjaus. Muokkaa tekstiä mielellään ja on erittäin avoin aloittamaan esityksen luomisen tyhjältä pöydältä. Vuosien kokemus devisingista, improvisaatiosta ja esitystaiteista. Jos ryhmä haluaa välillä tehdä jotain vähän erilaista, I’m your man. (Ja toisaalta kaksi viimeisintä kesää olen viettänyt ruukkiympäristössä ohjaten historiallista draamaa ja nauttinut siitä kovasti.)

Katri Mehto

”Leikitään niillä palikoilla, joita on.  Ei ole heikkouksia, on vain tilaa käyttää kaikkea luovasti.”

Olen pitkän matkan teatteri-leatherman, monitoimityökalu, joka kirjoittaa, ohjaa, opettaa ja esiintyykin tarvittaessa. Vahvuuteni on harrastajien kanssa työskentely. Tässä työssä olen oppinut miten osaamisen mahdollisia heikkouksia tai resurssien vähäisyyttä voi hyödyntää jos uskaltaa olla tarpeeksi omaperäinen, luova ja vähän hullu. Olen ratkaisukeskeinen.

Olen parhaimmillani voidessani keksiä yhdessä työryhmän kanssa väyliä ulos laatikosta, polkuja ja kokeiluja. Uskon näyttämöön yhteisenä leikkikenttänä, jonka tarkoitus on saada katsoja mukaan henkiseen leikkiin, yllättymään, ajattelemaan, tuntemaan, tutkimaan.

 

Katariina Kannisto

Olen Katariina Kannisto, teatteri-ilmaisun ohjaaja (2016). Teen taidekentällä laajasti erilaisia töitä, kuitenkin pääasiassa ohjaajana ja maskeeraajana.

Ohjaajana minua kiinnostaa kokemuksellisuus, visuaalisuus, näyttelijöiden välinen vahva kontakti, liikkeellisyys sekä uuden tutkiminen. Olen lämmin ja työryhmälähtöisyydestä innostunut ohjaaja. Pidän siitä, että esitykset ovat koko työryhmän näköisiä ja näyttelijät kokevat teoksen omakseen. Esityksen yhtenäisyys ja kokonaiskuva on minulle tärkeää. Haluan että myös valot, puvustus ja lavastus kertovat oman osansa tarinaa, eivätkä toimi vain kulisseina.

Teen mielelläni tavallisuudesta poikkeavaa teatteria, oli kyseessä sitten osallistavuus, immersiivisyys tai esimerkiksi työskentelymuodon kokeilevuus. Olen tehnyt työryhmälähtöisiä projekteja ilman yhtä varsinaista ohjaajaa, sekä esityksiä, joissa eri osa-alueilla on eri ohjaaja. Haluan etsiä myös perinteisempää teatteria tehdessäni mahdollisuuksia luoda esityksestä kokonaisvaltaisen kokemuksen, tästä hyvänä esimerkkinä toimii Sudenmorsian, joka on tekstinä perinteinen, mutta loimme sen uudella tavalla Vanhalinnan ympäristöön.

Taiteilijana olen utelias tutkija, inspiroidun erityisesti kuvista, ihmisistä ja musiikista. Visuaalisuus on minulle usein vahva lähtökohta ohjauksiini. Kerään runsaasti kuvamateriaalia, jonka kautta voin ilmaista teokseen toivomaani tunnelmaa muulle työryhmälle ja mahdollisille muille tahoille.

Toimin tällä hetkellä säännöllisestä sekä Turun alueella sekä pääkaupunkiseudulla. Olen kuitenkin myös valmis työskentelemään muualla kiinnostavien projektien parissa.

Henna Nurmela

 

”Lose your mind and come to your senses.”

 

Olen 33v teatteri-ilmaisun ohjaaja (AMK) ja asun Kihniössä.

Ohjaan ja opetan sekä aikuisten että lasten harrastajateatteriryhmiä mm. Kihniössä, Virroissa ja Kurussa.

Lisäksi opetan tanssia, esiintymistä ja kirjoittamista.

 

Jani Hämäläinen

Teatteri on vastaus kysymykseen ”miksi”
Teatterin opiskelu on itsensä opiskelua.

Näyttelijän tulee uskoa kaikkea mitä tekee ja sanoo, kokoajan. Jos ei pysty, hänen tulee näytellä että pystyy.

 

Hei! Olen 2016 Kokkolasta valmistunut TIO. Aikaisempaa koulutusta minulla on näyttelijäntyöstä sekä SuomenTeatteriopistosta että Lahden Kansanopistosta. Opiskelujeni ulkopuolella olen harrastanut teatteria jo reilut 18-vuotta, josta improvisaatiota n.9 vuotta.

Olen kiinnostunut fyysisestä ja sanattomasta ilmaisusta. Olenkin toinen pantomiimi-improvisaatioduo Plip ’n Bob perustaja sekä esiintyjä. Toinen mistä olen kiinnostunut on teatteriväkivalta ja olen opettanut molempia SHT:n kautta erinäisille harrastajaryhmille.

 

 

 

Tiinaliisa Multamäki

Tunne ajatuksesi.

Näen tarinoita kaikkialla: ruokalistoissa, ruuhkassa, epäonnistuneessa kakussa ja hikisessä sukassa. Haluan työlläni tarjota kokemuksia, elämyksiä ja uusia näkökulmia. Teen esityksiä erityisesti improvisaatioiden ja luovan muistelutyön pohjalta, itse käsikirjoittaen. Ohjaajana haluan auttaa ryhmää tuomaan esille oman tarinansa, jokaisella on omat vahvuutensa. Rakastan runoutta ja olen taitava auttamaan ihmisiä omassa sanallisessa ilmaisussaan. Näyttämöllä mielestäni tärkeintä on ajatus. Se ei voi olla koskaan liian kirkas. Olen työskennellyt erityisesti ikäihmisten kanssa sekä suuren ikähaitarin ryhmien kanssa. Asun Lapissa, mutta olen valmis matkustamaan kauaskin.

 

 

Tapani Kalliomäki

Kehittyminen loppuu tyytyväisyyteen. Teatteri on joukkuepeliä. Ohjaajan tehtävä on luoda olosuhteet, joissa näyttelijä uskaltaa turvallisesti antaa itsestään parhaansa. Uskon positiivisen kannustuksen luovaan voimaan. Pelko ei kuulu taiteeseen.

Olen valmistunut TEAKista teatteritaiteen maisteriksi -97. Olen työskennellyt näyttelijänä mm. KOM-teatterissa, Helsingin kaupunginteatterissa, Teatteri Jurkassa, TTT:ssa, Teatteri Pienessä Suomessa. Nykyisin on Lahden kaupunginteatterin näyttelijä, jonne olen myös ohjannut produktioita. Olen sovittanut ja ohjannut näytelmiä sekä toiminut näyttelijäntyön opettajana ja kouluttajana aktiivisesti. Harrastajateatterin olen ohjannut mm. Orimattilan teatterille, Lauantainäyttämölle ja Ramppi-teatterille. Vuonna 2019 ohjasin Orimattilaan sovittamani Minna Canthin Työmiehen Vaimon ja Lauantainäyttämölle sovittamani Reviisorin. Molemmilla esityksillä teimme kyseisten teatterien kaikkien aikojen katsojaennätykset ja sain ohjauksistani vuoden kulttuuriteko palkintoehdokkuuden (Aukusti-palkinto).  Ohjatessani produktioita minulla on ollut tapana produktion valmistamisen rinnalla myös vahvasti kouluttaa näyttelijöitä.

 

Riina Salmi

Laadukasta taidetta uteliaalla ja kekseliäällä otteella.

Riina Salmi on teatteritaiteen maisteri, joka on toiminut monipuolisesti ohjaajana, käsikirjoittajana ja koreografina.
Hän on työskennellyt niin musiikkiteatterin, musikaalin kuin perinteisen puheteatterin ja kesäteatterinkin ohjaajana.  Kymmenien vuosien tanssitaustansa ansiosta hän käyttää runsaasti liikettä ja tanssillisuutta teoksissaan.
Salmen ohjauksille ominaista on rohkea taiteen eri lajien yhdisteleminen, liikkeellisyys ja yhdessä löytämisen ja ratkomisen riemu. Hän ei pelkää käyttää teoksissaan myöskään kokeilevempia työkaluja, kuten pelisuunnittelua ja yleisön osallistavia menetelmiä.

 

Kaarlo Kankaanpää

 

Olen esitysten ohjaamiseen, käsikirjoittamiseen ja tarvittaessa myös tuottamiseen erikoistunut teatterialalle pitkän tauon jälkeen palannut tekijä ja näkijä.

Annu Sankilampi

”Aina on aikaa siivota vessa.”

Olen teatteritaiteilija. Käsittelen esityksissäni aiheita, jotka ansaitsevat tulla kuuluviin. Esityksieni aiheita ovat olleet mm. someraivo, parisuhteen haasteet, alkoholistin läheiset, kehitysvammaisen lapsen äitiys, koulukiusaaminen ja narsistinen esimies.

Kasvoin teatterin parissa isäni työn kautta. Ihmisten luovuus, ilmaisuvoima ja halu ymmärtää maailmaa tekivät minuun lähtemättömän vaikutuksen ja pienestä asti halusin näyttelijäksi. Ovet näyttelijäntyön opintoihin pysyivät kuitenkin suljettuna ja jouduin etsimään vaihtoehtoisia reittejä teatterin pariin, jotka kuljettivat minua monilla eri paikkakunnilla. Teatteri-ilmaisun ohjaajan opinnoissa ymmärsin, että teatteri on paljon enemmän kuin mitä olin lapsena siitä ajatellut. Perinteisen teatterin lisäksi sitä voidaan soveltaa esimerkiksi työyhteisö koulutuksissa, sosiaali- ja terveyspalveluissa sekä ihmisten arjessa.

Taiteilijana olen idearikas, rohkea ja intohimoinen. Vuonna 2003 perustimme teatterin, Teatterikoneen, jossa pystyn toteuttamaan itseäni monipuolisesti. Toimin teatterin taiteellisena johtajana, käsikirjoittajana, ohjaajana, näyttelijänä ja kouluttajana. Lisäksi ohjaan mielelläni harrastateattereissa. On mahtavaa saada ryhmä innostumaan esittämästään näytelmästä, yhdessä tekemisestä ja tarjoamaan yleisölle elämyksen!

Kirsi Sulonen

”Earth without art is just ”Eh””

Olen keskisuomalaistunut teatteriohjaaja, kouluttaja ja näyttelijä. Pääasiassa teen ohjauksia harrastajateattereihin ympäri Keski-Suomen maakuntaa, mutta toimin myös näyttelijänä ja vuorovaikutus- ja työyhteisökouluttajana Teatterikone OSK:ssa.
Koulutukseltani olen teatteri-ilmaisun ohjaaja (AMK) ja olen valmistunut Turun Taideakatemiasta v. 2006. Lisäksi olen hankkinut tarinateatteriohjaajakoulutuksen Tarinainstituutissa Helsingissä.

Olen ohjannut reilu 30 näytelmää, näytellyt useissa, käsikirjoittanut, dramatisoinut ja sovittanut useita näytelmiä.
Harrastajateatteriohjauksissa panostan taiteellisesti korkeatasoiseen laatuun, henkilöohjaukseen, ryhmäprosessiin sekä näyttämöilmaisun opettamiseen. Ajattelen, että harrastuksessa on pystyttävä kehittymään, ja siinä ammattiohjaaja voi olla apuna tarjoamalla haasteita ja opettamalla lisää näyttelijäntyöstä ja näyttämöilmaisusta.

Olen ohjannut eniten tekstilähtöisesti, mutta toiminut myös pitkäaikaistyöttömien teatterityöpajan ohjaajana muutamaan otteeseen ja valmistanut muissakin yhteyksissä esityksiä devising-prosessina. Fyysinen teatteri ja soveltava draama ovat myös erityisosaamistani.

Esittelyvideoni ja portfolion löydät nettisivuiltani www.kirsisulonen.fi

 

Hanna Ryti

 

Olen ohjaaja, näytelmäkirjailija ja kirjailija, olen toiminut myös paljon esitysdramaturgina. Olen ohjannut sekä tekstilähtöisesti että idean/aiheen/ryhmän toiveiden pohjalta. Olen tehnyt myös monta täysin sanatonta esitystä.

Olen ohjannut niin harrastajia kuin ammattilaisia sekä vapaalla kentällä, että vos-teattereissa. Olen kaikkiruokainen, innostun helposti ja teen mielelläni monenlaisia esityksiä. Ohjaajana olen tarkka, ohjaan näyttämökuvia ja rytmiä, mutta toki myös henkilöitä.

En oikeastaan usko, että on olemassa yhtä hyvää tapaa olla ohjaaja, hyvä ohjaajuus riippuu aina ryhmän tarpeista ja työn alla olevasta teoksesta.

Henrik Majava

”Teatteri kuuluu kaikille!”

 

Olen 40-vuotias teatteriohjaaja. Opiskelin Lontoossa, jota ennen olen opiskellut myös valo- ja äänisuunnittelua.

Teatterikorkeakoulussa. Laaja-alainen osaamiseni teatterialalla on varmasti eduksi: luen partituuria sujuvasti, soitan pianoa taitavasti (pystyn siis tarvittaessa sijaistamaan vaikka kapua!), hallitsen valon ja äänen perusteet sekä lavastan.

Riddo Ridberg

 

”Älä stressaa!”

Olen harrastajateatterin ohjaaja. Olen ohjannut yli 60 produktiota (komedia, farssi, musiikkiteatteri, monologi, draama, show, lasten- ja perhenäytelmiä) lasten, nuorten ja aikuisten kanssa ruotsiksi ja suomeksi.

Olen myös muusikko, kosketinsoittaja viidessä eri bändissä, sekä säveltäjä/sovittaja.

Katimari Niskala

”LET’S DO THIS!”

Katimari Niskala (Espoo, 1993) on suomalainen näyttelijä ja teatteri-ilmaisun ohjaaja. Hän on erikoistunut liikkeeseen, fyysiseen teatteriin sekä visuaaliseen taiteeseen. Katimari on valmistunut näyttelijäksi ja teatterialan ammattilaiseksi Jacques Lecoqin teatterikoulusta Pariisista, sekä teatteri-ilmaisun ohjaajaksi ja pedagogiksi Turun Taideakatemialta. Hän on työskennellyt kansainvälisissä produktiossa Turussa, Helsingissä, Pariisissa, Ostroszowicessa, New Yorkissa, Vermontissa ja Lontoossa. Katimari työskentelee monipuolisesti teatterin parissa näyttelijänä, ohjaajana, visuaalisena taiteilijana, skenografina, opettajana sekä tuottajana.

Katimarin taiteelle ominaista on liike, väkevä näyttelijäntyö, eri taidemuotojen sekoittuminen, rytmin vaihtelut, musiikki ja vahva visuaalisuus. Hän saa inspiraationsa musiikista, materiaaleista ja ilmiöistä sekä yhdenvertaisuudesta ja ympäristönsuojelusta: arvoista jotka ovat lähellä hänen sydäntään.
Ohjaajana Katimarille on tärkeää rakentaa positiivinen ilmapiiri jossa nautinto ja ilo ovat suurena osana työskentelyä. Hän tarjoaa opetusta tilan hahmottamisesta, teknisestä esiintyjyydestä ja ensemble – työskentelystä sekä painottaa kokeellista ja tutkivaa otetta teatterin tekemiseen.

Liisa Pylkkänen

”Mieluummin överit kuin vajarit.
– Uskalla, heittäydy; more is more!”

Olen teatteri-ilmaisun ohjaaja, FM, sekä viittä vaille valmis Taidehallinnon Maisteri (MuM – Arts Management, Sibelius-Akatemia).

Minulla on takanani jo aika monta kilometriä teatteriuraa niin ohjaajana, esiintyjänä, opettajana, tuottajana kuin soveltavan draaman tekijänäkin. Olen ohjannut ja opettanut harrastajia ja ammattilaisia, lapsia sekä aikuisia. Olen ohjannut klassikoita, lastennäytelmiä, goottikauhua, improryhmiä ja devising – esityksiä. Jokaisesta tyylilajista olen löytänyt jotain kiehtovaa ja osannut etsiä oman tapani lähestyä sitä.

Ohjaajana pyrin saamaan esiintyjistä parhaat puolet esiin, haluan innostaa työryhmää haastamaan itsensä sekä itseni – ja pyrkimään parhaisiin mahdollisiin tuloksiin. Positiivisella otteella, ilon kautta. Ryhmähenki ja keskeinen luottamus ovat ensisijaisen tärkeitä. Esitykset rakennetaan aina yhdessä ja jokaisen panos on yhtä tärkeä. Haluan kuunnella työryhmää, tutustua siihen ja nähdä kaikki sen jäsenet yksilöinä.

Asun Helsingissä perheeni kanssa ja työskentelen Teatteriosuuskunta ILMI Ö:ssä (alla linkki teatterin kotisivuille), sekä ohjaan tällä hetkellä Suomenlinnan lastenkierrosta. Kalenterini on täynnä tämän kevään (2020), mutta syksystä eteenpäin olen valmis uusiin haasteisiin! Pienet keikat kiinnostavat jo kesälläkin, mutta suuremmat elokuusta 2020 alkaen.
Olen kiinnostunut myös tuotannollisista töistä.

Lisätetoja Cv:stäni, olkaa yhteydessä!

Terkuin, Liisa

Juuso-Matias Maijanen

”Teatteria tekevät ihmiset ihmisille, joten ollaan siis ihmisiksi.”

Olen teatteripedagogi (scenkonstpedagog, AMK), fyysinen näyttelijä (teatteri-ilmaisunohjaaja, AMK) ja toimin teatteriopettajana, liikeohjaajana sekä harvemmin esiintyjänä.

Erikoisalani on fyysinen näyttelijäntyö, jossa erityisesti naamioteatteri ja miimi sekä viime vuosina näyttämötaistelu ja näyttämöläheisyys omina erikoisaloinaan.

Haluaisin tavallaan varmistaa, että Suomessa jokaisella näyttelijällä olisi tarvittavat työkalut oman parhaan työnsä tekemiseen.

 

Esko Rissanen

”Näitä hommia tehdään elämäksi, ei kuolemaksi.”

 

Olen eläkkeellä varsinaisesta päätyöstäni näyttelijänä eri teattereissa ja freelancerina ( 37 v / CV ).
Koko tuon ajan olen myös ohjannut päätyön ohella harrastajaryhmiä Voionmaan opistolla käymäni kurssin antamalla kimmokkeella ( CV ).
Olen ohjannut ja lavastanut vuosien varrella kymmeniä harrastajateatteriesityksiä.

Koko illan esityksiä erilaisiin harrastetiloihin eri puolilla Suomea.
Kesäteatteriesityksiä lavastuksineen.
Harrastajaryhmien runoiltoja ja video-ohjelmia.
Lapsiryhmien omia esityksiä.
Viime aikoina olen myös työskennellyt näkövammaisteatterissa.

Toni Kettukangas

”Teatterin tekeminen on yhteistyötä”

 

Olen raahelainen kolmen lapsen isä. Toimin Raahen teatterissa johtajana. Käyn Raahesta käsin töissä myös Oulussa ja olen valmis vierailemaan kauempanakin. Minua voi kysyä ohjaamaan ja opettamaan.

Olen toiminut ohjaajana, dramaturgina, käsikirjoittajana ja näyttelijänä sekä vapaan kentän ammattiryhmissä kuin harrastajateattereissa. Olen opettanut Raahe opistossa nuorten teatteriryhmiä.
Valmistuin teatteri-ilmaisun ohjaajaksi vuonna 2010. Ylemmän AMK-tutkinnon suoritin Turun AMK:ssa soveltavan taiteen koulutusohjelmassa.

Kirsi Lindholm

”Tosissaan, mutta ei tosikkona”

Olen 38-vuotias laulava freelance näyttelijä ja teatteriohjaaja. Ohjannut olen vuodesta 2015 lähtien työkseni teattereissa täällä Forssan seudulla ja freelancenäyttelijänä olen toiminut vuodesta 2010.

Ohjaamisen olen oppinut ns. kantapään kautta. Toki olen vuosien varrella kouluttautunut erilaisilla kursseilla (tälläkin hetkellä mm. Taideyliopiston Visuaalinen ajattelu ohjaajantyössä – opettajana Anne Rautiainen).
Kymmenisen vuotta sitten olin apulaisohjaajana Forssan Teatterissa parissa prokkiksessa ja silloin havaittiin, että minulla on luontaisesti erinomainen kyky nähdä kokonaisuuksia, luoda jännitteitä ja ohjata isompiakin joukkoja – henkilöohjauksesta puhumattakaan.
Sittemmin olen ohjannut niin komediaa, farssia, draamaa, kauhu-jännäriä kuin koko perheen näytelmiäkin.

Tällä hetkellä minulla on työnalla kolme ohjausta. Toukokuussa 2020 on tulossa kaksi ohjaustani ensi-iltaan teatteritaiteen perusopetuksen kahdelta ikäryhmältä:
Kaunotar ja Hirviö (Sirkku Peltola), Wahren-Opiston Karuselli ryhmä
Lumikuningatar (Hans Christian Andersen), Wahren-Opiston Taikamaailma ryhmä
21.6.2020 ensi-iltansa saa myös Rauhaniemen kesäteatterissa Kahen Akan Loukussa (Heikki Luoma).

Olen avoin erilaisille teksteille sekä myös ei-tekstilähtöiselle teatterille, mutta toki minulla on ässiä hihassa ja paljon ehdotuksiakin.
Tulen mielelläni keskustelemaan kanssanne aiheesta lisää!

 

Niina Aho

 

 

Olen monipuolinen esittävän taiteen ohjaaja ja opettaja Oulusta, ja etsin aina uusia kiinnostavia projekteja teatterin ja taiteen aloilta. Toimin myös perustamani teatteri Saagan taiteellisena johtajana. Erityisesti minua kiehtoo kertomattomat tarinat, ilmaisun eri muodot ja taiteen tavoitettavuus.

Koulutukseltani olen teatteri- ilmaisun ohjaaja, AMK. Kokemusta minulta löytyy laajasti myös soveltavasta draamasta opetus- ja kasvatusaloilta sekä sosiaali- ja hyvinvointityöstä. Ohjaan myös erilaisia työpajoja ja kursseja.

Ida Teeri

 

”Teatterintekijän tärkein työkalu on mielikuvitus ja tärkein ominaisuus innostuminen.”

 

Olen fyysinen ja monipuolinen teatteri- ja tanssialan ammattilainen. Ohjaustyössä minulle on tärkeää luoda työryhmän kesken luottamus ja toisia kannustava ilmapiiri, jotta teatterin hienous: läsnäolo ja heittäytyminen pääsevät tapahtumaan. Minulle on tärkeää, että kaikki työryhmän jäsenet tuntevat olevansa oleellinen osa työskentelyä, ja että kaikille löytyy mielekäs tehtävä produktiossa.

Fyysinen taustani näkyy ohjauksessani ja esimerkiksi lämmittelyharjoituksissa. Olen parhaimmillani, kun ohjaan nuorten-, nuorten aikuisten- ja aikuisryhmiä.

Juulia Tapola

”Ryhmässä ollaan enemmän kuin osiensa summa, ja kaikki ylittävät itsensä kun tehdään töitä kannustavassa ilmapiirissä.”

 

Juulia Tapola on monipuolinen musiikkiteatteriohjaaja. Hän on ohjannut freelancer urallaan jo yli 40 ooppera- ja musikaaliteosta eripuolille Suomea. Tapolan vankka pedagoginen lähestymistapa ja kannustava ohjaustyyli on tehnyt hänestä kysytyn ohjaajan eri musiikkioppilaitoksiin ja korkeakouluihin (mm.  Helsingin Konservatorio, Taideyliopisto, Pohjois-Kymin musiikkiopisto, Laajasalon Opisto yms.) Lasten-ja nuorten kanssa Tapola on ohjannut paljon, mm. Suomen Kansallisoopperan koululaisoopperat (Hölmöläisiä 2013-14  ja Jannen Salaisuus 2015-16, jotka kiersivät Tapolan ohjauksessa ympäri Suomen kouluja.
Pienemmissä produktioissa Tapola kantaa usein myös visualisen sunnitteluvastuun, jos toteutus tapahtuu esim. oppilaitosyhteistyönä.

Tapolan dramaturgisen osaamisen ansioista hän on ollut ohjaajana monissa haastavissa kantaesitysproduktioissa. Hän on ohjannut myös kymmeniä erilaisia konsertteja ja kohtauskokonaisuuksia yhtenäisiksi esityksiksi mm. Hämeenlinnan torin Sibelius Fantasiat 2014-16, ja erilaiset oopperaensemble -kurssit Helsingin Konservatoriolla ja Ammattikorkeakoulu Metropolialla.
Tapola on perustamansa KLAPS klassista lapsille ry:n taiteellinen johtaja ja vastaa myös tuotannollisesti tämän lastenoopperayhdistyksen produktioista.

Tapolan vahvuuksia ovat pitkä kokemus oopperaohjaajana, pedagoginen ote koko ohjausprosessin aikana, dramaturginen luovuus ja joustavuus, monipuolinen osaaminen teatterin eri osa-alueista, sekä laulunopettajan pätevyys.

Tarja-Liisa Qvintus

 

”Minua ei hämmästytä enää juuri mikään, niin monenlaisten ihmisten kanssa olen saanut tehdä töitä. Jokaisen ilmaisu on omanlaistaan ja arvokasta. Rakkaudesta teatteriin.”

 

Nimeni on Tarja-Liisa Qvintus ja olen Teatterikorkeakoulusta valmistunut Teatterityön pedagogi. Olen tähän ikään (58 v.) ohjannut vajaat 100 erilaista esitystä monenlaisten eri ryhmien kanssa. Työskentelen sekä ammattilaisten että harrastajien kanssa. Tällä hetkellä työn alla on Dario Fo, suuri rakkauteni ja idolini. Toinen idolini on mm. Juha Hurme. Ja monet muut.
On tärkeää seurata mitä yhteiskunnassa ja maailmalla tapahtuu. Tärkeää on kohdata ihminen sellaisena, kuin hän on ja tuoda hänen omaa ilmaisuaan esiin. Työskentelen ohjaajana ja kouluttajana monissa eri ryhmissä, kuten harrastaja- ja ammattiteattereissa, lasten ja nuorten kanssa, oppilaitoksissa jne. Olen työskennellyt maahanmuuttajien, vammaisten ja vankien kanssa. Kaikki tämä on rikkautta.

Olen utelias ja avoin uudelle, suojelen luontoa ja välitän ihmisistä ja kunnioitan kaikkien tekemistä. Työryhmissäni on lempeä ote tehdä ja olla.

 

Voin työskennellä sekä koko Suomessa että ulkomailla. mm. Venäjä.

Jouni Leikkonen

 

”Harjoittelu on ehkä kaikkein parasta teatterityössä!”

 

Olen koulutukseltani Teatteritaiteen maisteri (näyttelijäntyö) ja olen suorittanut taiteilijan pedagogiset opinnot. Viimeiset 25 vuotta olen työskennellyt teatterin opettajana ja ohjaajajana erilaisissa oppilaitoksissa ja yhteisöissä. Vuoden 2016 loppuun asti toimin Lahden ammattikorkeakoulun mu-siikkiteatterikoulutuksessa näyttelijäntyön lehtorina ja siitä viimeiset 3 vuotta olin myös koulutuksen vastuuopettajana. Työsuhteeni päättyi, koska koulutus lakkautettiin OKM:n päätöksellä.

Viimeisin ohjaustyöni on 1.2. ensi-illassa ollut Nurmijärven Tanssiopiston ja Musiikkiopiston kanssa tekemäni Seitsemään veljekseen perustuva tanssiteos 7 x Me  -Heijastumia Seitsemästä veljeksestä. Olen produktion ohjaaja ja käsikirjoittaja.

Tällä hetkellä suunnittelen Länsi-Suomen opistoon syksyllä 2020 alkavaa yksivuotista musiikkiteatterikoulutusta.

Katri Häti

”Älä tyydy pieniin aiheisiin… Tartu sinä moukariin ja tao omaa aikaasi kuin kuumaa rautaa. Älä pelkää suuria aiheita, sillä ihminen kasvaa työnsä mukana. Ole rohkea. Sinulla täytyy olla uskallusta myös epäonnistua. Ennen kaikkea, älä masennu, älä katkeroidu, älä koskaan vihaa ihmistä.”
-Mika Waltari

 

Toimin teatterialan freelancerina ja teen noin viisi teatterituotantoa vuodessa. Olen käsikirjoittanut ja dramatisoinut lastenteatteri, kesäteatteri ja draama esityksiä noin viidentoista vuoden ajan. Työskentelen niin ammattilais- kuin harrastajateatteri tuotannoissa. Pystyn tekemään tilaustöitä, ohjaamaan toivottuja tekstejä ja tarjoamaan esityksiä työryhmän kokoonpanon mukaan. Olen kouluttanut niin näyttelijäntyötä että ohjaajantyötä ja opetan tällä hetkellä Tampereen Työväenopistossa näyttelijäntyötä aikuis- ja lapsiryhmälle. Toimin neljättä vuotta tamperelaisen Tukkateatterin puheenjohtajana. Ohjaajana olen mukautuvanen, joustava ja yhteistyökykyinen sekä ennen kaikkea innostava ohjaaja.

(Työtarjouksista voin vastaanottaa yli 300 km etäisyydeltä mikäli oleskelu paikkakunnalla saadaan järjestettyä)

Kari Kinnaslampi

”Rakastan teatteria. Teatteri on elämäni!”

Olen 55-vuotias teatterialan rautainen ammattilainen. Olen tehnyt kaikkea teatterin alalla jo 35 vuoden aikana. Vaikka olen pohjakoulutukseltani näyttelijä, niin ohjaajana olen itseni lähes kokonaan elättänyt. Ohjaajana olen vaativa, mutta inhimillinen. Teatterin tekeminen on yhteistyötä, se on tiimilaji. Otan ideoita ja ajatuksia vastaan mielelläni. Ohjaajana kuitenkin valitsen ja päätän miten loppupeleissä mennää ja otan siitä vastuun. Koska olen itse näyttelijä, tiedän miltä näyttelijästä tuntuu ja siksi osaan ottaa huomioon näyttelijän kyvyt ja tunteet. Olen näyttelijää tukeva ja kannustava ohjaaja. En anna näyttelijän mennä epävarmana ja pelokkaana näyttämölle. Ohjaan niin, että kaikki on varmaa. On turvallista ja kivaa olla näyttämöllä. Kokea se upea elämys kun näyttelijän ja yleisön välille muodostuu se ihmeellinen yhteys ja homma toimii. Ohjatessani näyttelijät saavat samalla näyttelijäntyön opetusta, koska olen myös teatteripedagoginen. Ohjaamiseni on pedagogista.
Olen valmis lähtemään pidemmänkin matkan päähän ohjaamaan ja kouluttamaan.

Sami Sivonen

Tehdään teatteria yhdessä!
Mie oon Sami, teatterin tekijä, joka häärää siellä sun täällä. Asun perheeni kanssa Luumäellä Etelä-Karjalassa.
Olen 15 vuoden ajan tehnyt teatteria työkseni niin harrastaja- kuin myös ammattiteattereissa eri puolella Etelä-Suomea.
Pääasiassa ohjaan, mutta välillä myös esiinnyn, muun muassa murhamysteereissä.
Osaamista löytyy lähes kaikilta teatterin osa-alueilta. Audiovisuaalinen toteutus, kuten kuvaus ja leikkaus onnistuvat myös.
Olen perinteisen teatterin sekä komedian ystävä, mutta kokemusta löytyy myös musiikkiteatterista.

Kalle Tahkolahti

”Pää ja sydän paikoillaan, tosissaan muttei vakavasti.”

 

Olen järvenpääläinen esittävän taiteen ammattilainen, koulutukseltani teatteri-ilmaisun ohjaaja AMK. Opintojeni 2010-2014 jälkeen olen työskennellyt enimmäkseen Uudenmaan alueella teatterialan freelancerina, etupäässä ohjaajana ja näyttelijänä ammatti- ja harrastajateattereissa. Pitkäaikainen harrastuneisuuteni ja kouluttuneisuuteni teatterialan erilaisissa työtehtävissä on luonut minulle monipuolisen ja ennakkoluulottoman kokemuspohjan. Olen mm. näytellyt päärooleja eräiden maamme huippuohjaajien esityksissä, pitänyt teatteriopetusta vammais- ja nuorisoryhmille sekä ohjannut menestyksekkäästi niin kansainvälisiä klassikkoja kuin kotimaista nykydraamaa kellaritiloista kaupunginteattereihin.

Olen ohjannut yli 20 täyspitkää esitystä erilaisissa yhteyksissä Keski-Uudenmaan alueella. Työyhmät ovat vaihdelleet teatterikerhon jatkoryhmän 16-19-vuotiaista nuorista pitkän linjan ammattilaisiin. Ohjaamieni teosten taiteellista tasoa on poikkeuksetta kiitetty alueen lehdistön, yleisön ja bloggarien keskuudessa. Tyypillisesti olen myös suunnitellut ohjausteni markkinointimateriaalin graafisen ilmeen sekä toteuttanut lukuisia mainostrailereita.

Työssäni teatteritaiteen ammattilaisena haluan olla mukana luomassa esityksiä ja teoksia, jotka tarjoavat katsojille elämyksellisyyden kautta näkökulmia, henkilökohtaista ajateltavaa ja oivalluksia yhteisestä maailmastamme. Olen kiinnostunut käyttämään teatterin perinteisiä menetelmiä uusien ja kiinnostavien ilmaisukeinojen löytämiseen, etusijalla katsojan kokemus.

Sirke Lääkkölä

 

”Rakkaudesta lajiin! Teatteri yhdistää tekstin, kuvan, liikkeen, äänen, elävän ihmisen. Hieno mahdollisuus.”

 

Olen freelancer ammattinäyttelijä sekä näyttelijäntyön ja teatteri-ilmaisun opettaja (pedagoginen pätevyys) ja oman teatteriryhmäni johtaja, ohjaaja ja näyttelijä. Sovitan tekstejä näyttämölle esim. romaaneista, runoista ja saduista. Olen ohjannut harrastajia ja ammattilaisia, nuoria ja aikuisia. Koulutukseni on klassinen venäläinen draamanäyttelijä. Teen jonkin verran televisio- ja elokuvatöitä. Laulan ja esiinnyn musiikkiteatteriesityksissä itse, ja hallitsen musiikkiteatterin ohjaamisen sekä tanssin. Opetan improvisaatiota osana näyttelijäntyötä.

 

Sanni Antinniemi

 

”Vasta kun on tehnyt parhaansa voi sanoa, että on yrittänyt.”

 

Moikka.
Olen Sanni ja tuun etelä-savosta. Nuoresta iästä huolimatta kokemusta teatterista on tullut jo paljon ja voinkin suoraan sanoa, että teatteri on mulle intohimo. Nuoruudeninto ja tekemisen riemu on itselle tärkeimmät motivaattorit. Ohjaajana toisten onnistumisten näkeminen on kaikista palkitsevinta. Teatteria pitää tehdä isolla sydämellä eikä pakkopullana. Kaikille se ei sovi, mutta niille kelle se sopii on mahdollista päästä pitkälle, jos vaan löytyy tahtoa ja uskallusta. Ohjaajana olen vaativa, mutta kannustava. Vasta kun on tehnyt parhaansa voi sanoa, että on yrittänyt.

 

Pasi Saarinen

”Haaveillaan isosti, toteutetaan realistisesti.”

 

Olen Pasi Saarinen, teatterimaailman valmentaja-ohjastaja.

Valmistuttuani 2005 teatteri-ilmaisun ohjaajaksi Helsingin ammattikorkeakoulu Stadiasta, kiersin ensimmäiset viisi vuotta ohjaamassa eri puolella Suomea. Myöhemmin olen kehittänyt harrastajateatteritoimintaa ja lasten ja nuorten kulttuuria erilaisissa yhteisöissä, esimerkiksi Keski-Suomen läänintaiteilijana vuosina 2011-2014. Tällä hetkellä työskentelen Suomen Nuorisoseuroilla toimialajohtajana vastaten järjestön noin kahdensadan teatterin palveluista ja edunvalvonnasta  sekä tuhansia lapsia ja nuoria vuosittain tavoittavasta Nuori Kulttuuri -toiminnasta.

Minua kiinnostaa teatteri, jossa käsitellään suuria aiheita ja vielä suurempia tunteita. Tärkeimpinä ohjauksinani pidän Teatteri Lumperolle dramatisoimaani ja ohjaamani Juhani Peltosen Elmoa ja teatteriyhdistys Kulissille ohjaamiani Teuvo – Leevi and the Leavings -musikaalia sekä Häräntappoasetta.

Vapaa-aikani menee perheen parissa, ja jos ei siellä niin urheilun, luonnossa liikkumisen ja raviurheilun parissa.

Suhtaudunkin teatterin tekemiseen kuin hyvä valmentaja-ohjastaja ravihevoseen. Kimpassa teatterin omistavat ihmiset antavat kalliin aarteensa minun valmennettavaksi ja ohjastettavaksi, joten sitä pitää kunnioittaa ja kuunnella. Jos minulle suodaan kunnia toimia tietyn ajan teatterin valmentaja-ohjastaja, minun tehtäväni on liikuttaa ja huoltaa teatteri parhaaseen mahdolliseen iskuun, kun lähdön aika koittaa. Tämä tarkoittaa joskus tarkkaa vääntämistä, ja usein hyväntuulista kokeilua, heittäytymistä ja naurua.

Mikko Rantanen

”Teatteri antaa peilin, mahdollisuuden kohtaamisiin ja alustan eri vivahteiden tutkimiseen. Taiteen tehtävä on lisätä todellisuuden, niin menneen, nykyisen, kuin tulevankin hahmottamista. Näyttämötaide parhaimmillaan ojentaa työkaluja elämyksen, ilon ja surun kokemiseen. Teatteri on mielikuvituksen kehto. Ja mikä parasta – väliajalla saa kaffetta ja pullaa.

Hyvä teatteri nipistelee lempeästi ihmisen sisintä.”

Teatteriohjaaja Mikko Rantanen tarjoaa näyttämötaiteen ohjauspalvelua Turussa, Varsinais-Suomessa ja tarvittaessa muuallakin Suomessa. Asiakasryhminä ovat teatterit, monitaiteelliset ryhmät, yksityiset henkilöt, yhteisöt, yhdistykset ja yritykset sekä esiintyvien taidealojen ammattilaiset ja harrastajat.

Päivi Kolmonen

 

”Jokaisella meillä polkumme ja unelmamme.”

 

Nuorena hankittu tanssiteatteritausta poiki näyttelijäksi mitä moninaisimpiin esityksiin ja teatterimuotoihin. Ohjaaminen ja käsikirjoittaminen mielekäs jatko teatteripolullani. Teatteri on täynnä läsnäolemisen voimaa ja siksi maaginen ja hieno taiteenlaji.

Maarit Peltomaa

 

”Teatterin tekeminen, yhdessä jakaminen ja kokeminen ja uuden luominen on teatterin ydin.”

 

Olen valmistunut näyttelijäksi Teatterikorkeakoulusta 1989. Sen jälkeen olen työskennellyt useassa ammattiteatterissa, televisiossa, elokuvassa. Olen opettanut Lahden musiikkiteatterilinjalla  (2004-2007) sekä Tampereen Yhteiskoulun erityistaidon lukiossa (2014-2016). Olen opiskellut soveltavaa teatteria sekä kasvatustieteitä ja pedagogiikkaa (HAMK)ja saanut pätevyyden myös ammatillisen oppilaitoksen opettajaksi. Olen käsikirjoittanut, sovittanut ja ohjannut useita teoksia näyttämölle oppilaitoksissa. Viimeisin ohjaustyöni on Nurmeksen Bomban kesäteatteri (2018). Kesällä 2020 ohjaan Kangasalan kesäteatteriin Heikki Lundin näytelmän ”Aktiivimalli”.
Ohjaustöissäni osallistun aina tekstin sovittamiseen ja markkinointiin.

Anna-Maija Ojansivu

 

”Kaikki mitä tehdään, tehdään kunnolla ja suurella sydämellä.”

 

Olen pitkän linjan teatterityöläinen. Aloitin harrastajana, ja vuodesta 2006 olen tehnyt teatteria ammatikseni. Näyttelijänä rooleja on kertynyt ”ihan älyttömästi”, ja ohjauksiakin alkaa olla aika liuta. Näyttelijöiltä erityisesti kiitosta innostavuudesta, tarkoista aikatauluista ja suunnitelmista sekä kehittymismahdollisuuksista. Olen valmis singahtamaan kauemmaksikin kotoa, kun vaan joku vuodepaikka löytyy töiden ajaksi.

Taru Eskonen-Myllylä

Moi!

Olen 32-vuotias teatteria työkseen tekevä daami Jyväskylän alueelta. Koulutukseltani olen sosionomi (AMK) sekä kulttuurituottaja (AMK). Työkseni teen produktioita harrastajateattereissa niin ohjaajana, tuottajana kuin draamakasvattajanakin.

Teatterissa edellä mainittujen lisäksi olen harrastanut näyttelemistä vuodesta 2002 eli yli puolet elämästäni. Vahva näyttelijätausta on antanut minulle eväitä useista eri tyylilajeista ja on näyttänyt minulle monia eri tapoja tehdä teatteria. Vaikka puheteatteri on kotikenttääni, klassisesti vielä eniten draaman ja komedian keinoin, minua kiehtoo ohjaajana kokeilla uusia aluevaltauksia ja etsiä tekstejä, jotka haastavat minut niin henkilökohtaisella kuin ammatillisellakin tasolla uuden äärelle.

Ohjaamisessa parasta on tiimityön juhla eli se, miten koko työryhmä saadaan puhaltamaan yhteen hiileen ja tekemään työstettävästä produktiosta se paras mahdollinen versio. On hienoa nähdä, kuinka harjoitusprosessin aikana työryhmä todistaa ohjaajan alkuperäiset visiot vääriksi ja luo niistä yhdessä kanssani noin miljoona kertaa paremmat. Näin teemme näytelmästä työryhmän näköisen – ja se on parasta se. 🙂

Timo Tirri

Metropolia Ammattikorkeakoulun esittävän taiteen laitokselta valmistunut Teatteri- Ilmaisunohjaaja. Tutkintoon kulminoituu nuorena aloitettu koulutusputki, josta lisätietoa liitteenä olevasta ansioluettelosta.

Koulutukseni myötä yhdistelen ohjaajantyössäni perinteisen teatterin kuin soveltavankin teatterin työ- ja esitystapoja.
Ohjaajanura alkoi Raumalla 1982. Ammattilaisena ohjannut vuodesta 1985.
CV:stä näkyy kirjallisesti aiempaa toimintaani.

Minna-Kaisa Rantala

 

”Tehdään yhdessä hyvällä mielellä”

 

Asun Teuvan Äystönkylässä maajussin vaimona. Minulla on kaksi hurmaavaa ja tanssivaa tytärtä
(-01 ja -03 syntyneet)

Olen tehnyt ohjaustyötä eri muodoissa koko elämäni vuodesta 1986 alkaen.
Ammatiltani olen tuntiopettaja. Täällä kotiseudulla ylläpidän yhdistyksiä
(Kulttuuriyhdistys KATTO! ry sekä Paja-teatterijaosto, Tanssiyhdistys Zahra ja Teuvan Seudun Reumayhdistys)

Olemme tehneet kaikenlaista yhteistyötä yhdistysmaailmassa josta ovat saaneet alkunsa mm.
Teuva Revyy- yhteistyöryhmä sekä Suupohjan teatteriharrastajat.

Kaikki nämä mainitsemani löytyvät omina facebooksivuinaan, ja antavat kuvaa toiminnastani.

Harrastajateatterivetäjäksi kouluttauduin Etelä-Pohjanmaan liiton, Eija-Irmeli Lahden ohjaamassa koulutuksessa vuosina 2006-2007. Päättötyöni oli tanssillinen näytelmäkäsikirjoitus/ohjaus/tuotanto ”Omarin kuu” jossa yhdistettiin näyttelijöitten ja tanssijoitten voimat.

Ohjaan tällä hetkellä (ennen koronaa, ja toivon mukaan taas sen jälkeen) teatteriesityksiä lapsille, nuorille ja aikuisille sekä Teuva Revyy kokonaisuutta.

Janne Jämsä

”Tee työtä jota rakastat, niin sinun ei tarvitse koskaan tehdä töitä.”

 

Olen Janne Jämsä, 30-vuotias tuottaja, teatteriohjaaja ja yrittäjä Tampereelta.

Omaan monivuotisen ja -puolisen kokemuksen esittävän taiteen kentällä työskentelemisestä. Vuosien saatossa olen työskennellyt mm. Kansallisteatterissa, Kulttuuritehdas Korjaamolla, Kulttuurikeskus Poleenissa, Uudessa Iloisessa Teatterissa, Linnateatterissa sekä tällä hetkellä Suomen Kiertueteatterissa, jossa toimin teatterinjohtajana. Työtehtäväni ovat vaihdelleet lipunmyynnistä taideaineiden opettajan sijaisuuteen, tuotanto- ja ohjausassistentista kokonaisiin tuotantoihin sekä omiin ohjaustöihiin.

Ohjaajana olen toiminut yli kymmenen vuoden ajan, ja olen ohjannut niin harrastajia, alan opiskelijoita kuin ammattilaisiakin. Olen ohjannut mitä erinäisimpiä teoksia aina vauvateatteriesityksistä isompiin musikaalituotantoihin. Olen eritoten kiinnostunut suomalaisista teksteistä sekä lastenteatterin tekemisestä. Mieleenpainuvimpia töitä viime vuosilta ovat Pyynikin kesäteatteriin ohjaamani Tatun ja Patun Suomi (2019), Kaarina-Teatterissa nähty Niskavuoren nuori emäntä (2018) sekä Linnateatteriin ohjaamani Tell me on a Sunday (2016). Lista kaikista ohjauksistani löytyy CV:stäni sekä verkkosivuiltani osoitteesta http://www.jannejamsa.fi/cv/. Verkkosivuiltani löytyy myös arvosteluja tekemistäni töistä (http://www.jannejamsa.fi/arvostelut/).

Olen avoin, utelias ja huumorintajuinen tiimipelaaja, jonka suusta et kuule sanottavan ”en pysty”. Teen aina työni täysillä enkä pelkää heittäytyä uudenkaan projektin vietäväksi. Uskallan tarttua uusiin haasteisiin ja työskennellä uusissa toimintaympäristöissä, joissa voin kehittää itseäni niin teatterialan ammattilaisena sekä teatteri- ja kulttuurialaa kokonaisvaltaisesti.

Teatteri, kulttuuri ja viihde ovat minulle työ, elämä ja intohimo.

Niko Flang

 

”Älä ota sitä vakavasti.”

 

Keski-pohjanmaan ammattikorkeakoulusta valmistunut teatteri-ilmaisun ohjaaja, joka on tehnyt teatteria myös Lontoossa ja vetänyt mm. Lontoon suomalaista teatteria. Improvisaatio ja komediat ovat lähellä sydäntä. Käsikirjoittajana viime aikoina, työstää tällä hetkellä ensimmäistä lasten animaatiosarjaa YLElle. Teknisesti pätevä (valot, äänet, tietokoneet) ja ymmärtää ratkaisujen hinnan ja laadun väliset suhteet hyvin. Viimeisin ohjaus teatteriin Lontoossa, tekstinä itse kirjoittama Kalevalan naishahmoista inspiraationsa saanut Women of Kalevala.

Jemina Sillanpää

 

”Teatteri, elämäni!”

 

Olen freelancer-ohjaaja, näyttelijä, muusikko ja pedagogi Jemina Sillanpää. Olen valmistunut teatteritaiteen maisteriksi Teatterikorkeakoulun näyttelijäntyön koulutusohjelmasta 2010 sekä suorittanut samassa laitoksessa opettajan pedagogiset opinnot.  Musiikkia olen esittänyt vuodesta 1992 sekä myöhemmin kirjoittanut lauluja. Olen ohjannut aktiivisesti n. 10 vuotta ja olen tuottanut sekä käsikirjoittanut osan ohjaustöistäni.  Kaksi edellistä ohjaustyötäni olivat Karnevaali 2020 Lahden kaupunginteatterin päänäyttämöllä sekä Karavaani 2017 Kansallisteatterin päänäyttämöllä.
Olen hyvin innokas kohtaamaan uusia haasteita ja utelias oppimaan uusia asioita. Käyn paljon erilaisilla kursseilla Suomessa ja ulkomailla.

Työskentelen mielelläni ammattilaisten, harrastajien ja opiskelijoiden kanssa ja yhdistän työssäni eri taiteenaloja.  Olen toiminut pitkään myös erityisryhmien kanssa. Nautin kokonaisvaltaisista projekteista, joissa saamme ylittää itsemme ja tuomme yhteen ihmisiä, jotka eivät välttämättä muuten koskaan kohtaisi. Nautin tehdä teatteria, joka on vahvasti ajassa ja paikassa kiinni ja jonka tekeminen on inspiroivaa jokaiselle työryhmän jäsenelle.

Kerron mielelläni lisää, soittakaa tai laittakaa viestiä!

Heikki Hagman

 

”Pidetään pää kylmänä ja sydän lämpöisenä.”

 

Olen puoliammattimainen näyttelijä ja pedagogi. Uskon että selkeät tavoitteet yhdistettynä spontaaniin tilannetajuun luovat hienoja tuloksia.

Pidän ennen kaikkea esiintymistaitojen hiomisesta, mutta käsikirjoittaminen, dramatisointi, ohjaaminen jne. kiinnostaa myös.

Carita Drew

”Life is short, and art long” -Hippocrates

Olen helsinkiläinen teatteriohjaaja, joka on viimeiset 15 vuotta ohjannut sekä harrastajateatteria että ammattiteatteria. Olen saanut teatteriohjaajan maisterikoulutuksen Lontoosta East 15 Acting Schoolista. Asuin 10 vuotta ulkomailla ja ohjannut paljon Englannissa. Nykyään asun Suomessa ja täällä ohjaan eri puolilla Suomea niin harrastaja- että ammattiteatterin kentällä. Taustalla on musikaalin, kesäteatterin, kokeellisen teatterin, tanssiteatterin, nykyteatterin, sekä tekstilähtöisen näytelmän ohjausta. Esitykset ovat saaneet mahtavia lehdistöarvosteluja, mutta eniten sydäntä lämmittävää on ollut valtaisa yleisön palaute.
Olen lämminhenkinen ohjaaja ja minulle on tärkeää työryhmän hyvinvointi ja pidän huolen, että työolosuhteet ovat reilut ja asianomaiset kaikille. Minulla on myös näyttelijäntyönopettajan koulutus, joten harjoitusten alussa yleensä kartoitan näyttelijöiden kyvyt ja toiveet ja laadin sen pohjalta harjoitussuunnitelman. Tuon harjoituksiin mukaan paljon erilaisia metodeja ja tekniikoita näyttelijöille, jotta jokainen näyttelijä voi löytää oman lähestymistavan rooliinsa. Esim. Stanislavski, Viewpoints, Meisner, Scott Seditan komediahahmot, yms. Harjoituksissa tapahtuu paljon yhteistyötä ja annan näyttelijöiden vaikuttaa kohtausten suunnitteluun ja oman hahmonsa rakentamiseen.

Ohjaustyöni perustuu vahvasti näyttelijäntyöhön, mutta visuaalisuudella ja äänimaailmalla on tärkeä osuus esityksissä. Tarkoitus on aina luoda vaikuttava maailma tekstistä ja mennä pintaa syvemmälle. Haluaisin korostaa, että olen erittäin tarkka siitä, että esityksestä tulee hyvä ja että se antaa katsojalle kokemuksen. Vaikka ei voi tehdä vaikutusta joka katsojaan, niin on silti tärkeää että esitys on hiottu tiukaksi kokonaisuudeksi, näyttelijöiden roolihahmot ovat moninaisia ja valmiita, ja että esitys on tarpeeksi yllätyksellinen.
Porfoliona toimii nettisivuni: www.caritadrew.com

Arto Mantela

 

”Tärkeintä on nauru ja ilo”

 

Olen 50 vuotias teatterin moniosaaja, olen ollut niin näyttämöllä kuin ohjaustehtävissä, unohtamatta valo- ja äänisuunnittelua sekä markkinointia.
Kiinnostukseni teatteriin alkoi kun minut saatiin ylipuhuttua harrastajateatterin lavalle, jossa viihdyinkin pitkään. 1990-luvun lopussa lähdin opiskelemaan draamapedagogiikkaa Jyväskylän yliopistoon ja kävin monia koulutuksia TEAK:in avoimessa.
Ohjaajana olen innostava ja ehkä jollain tavalla myös kouluttava. Pyrin myös saamaan jokaisesta parhaat puolet esille ja onnistumaan yhteisessä produktiossa. Yhteisällisyys ja ryhmähenki ovat tärkeitä ja niiden eteen myös teen ohjaamisen ohella töitä. Teatterin tekeminen pitää olla oikeassa suhteessa haastava ja palkitsevaa sekä jokaiselle myönteinen ja voimannuttava kokemus.

Olen ohjannut hyvin erilaisia ryhmiä, aikuisia ja lapsia. Olen myös ohjannut hyvin erilaisia näytelmiä musikaalista draamaan ja kirkkonäytelmistä satunäytelmiin.

 

Jari Hiltunen

 

”Olen toisinaan mahdoton ja usein hyvin mahdollinen.”

 

Olen kuusikymppinen ohjaaja Pirkanmaalta. Ohjaajana olen työskennellyt jo 30v ja ohjauksia on tällä hetkellä jo 60, kaikki täysimittaisia harrastajateatteriesityksiä. Puolet ohjauksista on lasten ja nuorten kanssa ja toinen puoli aikuisten ja viime vuosina myös senioreiden kanssa. Täysin ammattimaisesti olen ohjannut v2015 – tuolloin perustin oman yrityksen Mansikkamäen Draamapajan . Lisäksi koulutan erilaisia ryhmiä ja käytän koulutuksissani teatterin menetelmiä. Olen myös muusikko joten musiikkiteatteri taittuu myös. CV;stä voi nähdä mitä olen ohjannut tähän mennessä. Ottakaa yhteyttä      Kerron mielelläni lisää ja olen valmis tekemään mahdottomankin mahdolliseksi   Teidän kanssa

FB sivut Mansikkamäen Draamapaja

Jari Hiltunen   /   Ohjaaja  / Mansikkamäen Draamapaja

Ari Wahlsten

 

Olen vuodesta 1995 ammatikseni näyttämötöitä tehnyt ohjaaja ja työskennellyt sekä ammattilaisten että harrastajien kanssa; työskentely on ollut hedelmällistä, mikäli kritiikkeihin on luottamista. Olen myös kirjoittanut ja dramatisoinut lukuisia näytelmiä, joita voi ladata Nordic Drama Cornerin sivuilta, ja voittanut kerran ammattiteattereiden Vuoden näytelmä -palkinnon. Lisäksi olen kirjoittanut tukun kaunokirjallisia romaaneja ja ollut yli vuosikymmenen mukana Lapinlahden Linnut -ryhmässä.

Eija-Liisa Pokki

Hei!

Olen 49v ohjaaja ja asustelen nykyään Ylivieskassa.  Käytettävissä työhön olen oikeastaan ympäri Suomea kunhan yöpaikka löytyy ja pieni koirani pääsee mukaan. Työkseni olen ohjannut jo vuodesta 2001. Olen toiminut 2001 vuodesta myös kansalaisopistoilla ilmaisu-teatteriaineiden tuntiopettajana niin Kouvolassa, Tampereella kuin Ylivieskassa. Itseltä luonnistuu myös lavastussuunnitelmat kuin puvustuskin. Harrastajateatterissa lähellä sydäntäni on erityisryhmät kuten kehitysvammaiset joita olen ohjaillut kohta jo 10 vuoden ajan.

Olen ohjaajana aikatauluista kiinni pitävä, kaikki työryhmän jäsenet huomioiva, keskusteleva ja avoin. Tärkeintä on luoda hyvä ilmapiiri porukalle, kasvaa ihmisenä ja harrastajana sekä tietysti tuottaa viihdettä katsojille. Työryhmän hyvinvointi välittyy kyllä katsomoon saakka.

Lisätietoja löytyy tuolta sekavasta CV: stäni joten kannattaa tutustua siihen.

Tytti Jäppinen

”Etiäpäin!”, sano mummo hangessa.

Toimin teatterialan freelancerina, pääasiallisina töinäni ohjaus ja opettaminen. Työotteeni perusteella ovat ohjattavinani olleet näyttelijät kuvailleet minua sanaparilla ”vaativa mutta lempeä”. Teatteritieteen opintoni ovat luoneet minulle vankan pohjan analysoida ohjattavaa tekstiä sekä hahmottaa esityskokonaisuuden eri osa-alueita. Draamakoulutuksen puolelta puolestaan tulee kykyni luoda vahva yhdessä tekemisen meininki työryhmän sisälle, ja kannustaa näyttelijät  ilon kautta löytämään itsestään aivan uusia ulottuvuuksia.  Pidän yksityiskohtien hiomisesta ja erityisen hyvää palautetta olenkin saanut henkilöohjaamisen, sujuvien kohtausvaihtojen ja esitysten musiikkivalintojen saralta.

Esitysten ohjaamisen lisäksi opetan paljon improvisaatiota, ja kirjoitan jonkin verran näytelmätekstejä niin omaan käyttöön kuin tilauksesta. Sekä CV:ni että nettisivuni kertovat töistäni tarkemmin.

Katja Väänänen

Harrastajateatteri on laadukasta ja kunnianhimoista teatteria!
Olen työskennellyt teatterikentällä laaja-alaisesti 13 vuotta. Olen ohjannut useita kymmeniä esityksiä, opettanut draamaa ja sanataidetta ja kouluttanut ihmisiä puheen, esiintymisen ja vuorovaikutustaitojen saralla. Ohjaukseni ovat stanislavskilais-brechtiläistä tyylisuuntaa, mutta roolin rakentaminen fysiikan kautta kiinnostaa minua myös.

Eija-Irmeli Lahti

Mikkä ei ol mahrotont!
Olen toiminut teatterin ammattilaisena yli neljäkymmentä vuotta. Tieni on kulkenut Tukholmasta Savonlinnaan, Kotkaan, Poriin ja Seinäjoelle. Jäin Seinäjoen kaupunginteatterista eläkkeelle v. 2017. Olen jatkanut töitä free lancerina. Nyt olen muuttanut Turun seudulle , Kaarinaan.  Ohjaajana olen saanut  tehdä töitä  laaja-alaisesti mitä tulee ryhmien kokoon tai tekstien sisältöön.  Oheisesta CV:stä ilmenee töitteni kirjo. Olen pohjimmiltani näyttelijä ja ohjaan näyttelijälähtöisesti. Näyttämöilmaisun perusta on mielestäni fyysinen ilmaisu. Ohjaajana toteutan ”takaisinsyöttöä”  ryhmän  ja itseni välillä. Työnjohtajana olen tietysti vastuussa lopputuloksesta.

Marko Löllö

Yritä edes!
Notkea nelikymppinen, joka aloitti teatterissa pyörimisen 23 vuotta sitten. Onnistuu sillä saralla myös lavasteet, valot, rekvisiitta ja ohjaaminen. Muutoin remontointia, golffia, moottoripyöräilyä yms… Mikä nyt sattuu huvittaan.

Erkki Lahtinen

Näyttelijäntyö on ajattelemista.
65v tamperelainen harrastajanäyttelijä ja muusikko.
Eliisa Teatteri, Ramppiteatteri, Teatteriryhmä Harlekiini, Teatteri Valentino.
SHT:n kursseja.

Minna-Maret Aho

Huumorilla mennään!
Olen 59-vuotias  freelancer Helsingistä.
Vuodesta 1983  vuoteen 2017 näyttelijänä Lähiöteatterissa eri rooleissa lastennäytelmissä.
Omia roolihahmoja yritysten tilaisuuksissa  ja yksityisissä juhlissa.

Linnea Tuominen

 

Aina voi oppia uutta ja kehittyä! Haluan kertoa ihmisille tarinoita eri tunteiden muodossa ja herättää tunteita katsojissa! Anna mennä, täällä eletään vaan kerran! Tee sitä mitä rakastat, uskalla olla auki. Sytyn, kun saan esiintyä, näytellä, tanssia ja laulaa!

Olen vuonna -86 syntynyt reipas ja iloinen nuori näyttelijä. Opiskelin lukuvuoden 2020-2021 Kalliossa kansanopistossa HEO:lla draama- ja näyttelijäntaidetta. Vuosi oli aivan mahtava ja nyt olen vielä vakuuttuneempi, että haluan näytellä, tanssia ja laulaa vielä entistäkin enemmän. Haluan oppia lisää ja kehittyä näyttelijänä. Rakastan näyttelemistä, koska siinä saan tuoda itseäni ja luovuutta esiin. Saan esiintyä ja kertoa tarinoita ihmisille erilaisissa rooleissa. Rakastan myös tanssia ja laulaa. Harrastan monipuolisesti liikuntaa, päälajina jalkapallo nelosdivarissa uudenmaan piirissä. Lisäksi lenkkeilen, käyn salilla, hiihdän ja käyn crosstraining tunneilla. Olen sosiaalinen, luotettava, yrittäjähenkinen, rehellinen, iloinen ja erilaisten ihmisten kanssa toimeen tuleva persoona. Minulla on lisäksi viisi kummilasta. Toiveena ja tavoitteena olisi saada tehdä näyttelijäntöitä ammatikseni. Mielestäni aina voi kehittyä ja olen valmiina uusiin haasteisiin! Olen ollut jonkin verran mukana TV-sarjoissa ja elokuvissa avustajana. Kesänä 2021 olin mukana myös Keravan kesäteatterissa Tukkijoella, roolini on Maija Rivakka. Lisäksi olen käynyt Mia Renwallin ammattina ääninäyttelijä työpajan ja tehnyt ääninäytteen.

 

 

 

Esperanza Parkkinen

 

Tästä se lähtee pojat katsokaa!
Terve! Täällä 21-vuotias kolumbialaistaustainen harrastajanäyttelijä Joensuusta. Olen iloinen, rento, avoin ja yhteistyökykyinen persoona. Minulla on monenelaista kokemusta etenkin teatterin parista. Näyttelijänä olen tunnollinen ja läsnäoleva. Lisäksi ajatustyöni näkyy. Erityistaitojani ovat koomisuus, hullunkuriset ilmeet ja eleet sekä korvien heiluttaminen.

Maria Oiva

Toivon vastakohta ei ole toivottomuus vaan toimettomuus.
Maria Oiva (s.1977) työskentelee laaja-alaisesti esittävän taiteen kentällä teatteriohjaajana, esitystaitelijana sekä asiantuntijana. Hän on vuodesta 2015 kehittänyt digitaalisen näyttämön konseptia. Hänellä on takanaan myös koreografiaopintoja sekä vuosien kokemus erilaisista esitystiloista sekä monitaiteellisten ja moninaisten työryhmien ja projektien johtamisesta.
Oivan teatteripolku alkoi Samppalinnan kesäteatterista musikaalien parissa ja kesäteatteri onkin lähellä hänen sydäntään, kuten myös huumori.
Oiva työskentelee sekä Suomessa että kansainvälisesti.

Ilja Mäkelä

 

Teatteri on ennen kaikkea yhteistyön sekä yhteisen innostuksen ja kunnianhimon taidonnäyte.

 
 

Olen helsinkiläinen teatteriohjaaja ja -opettaja sekä käsikirjoittaja ja näyttelijä. Opetan teatteria päätoimisesti Tikkurilan Teatteri- ja Sirkuskoulussa. Teatteriohjaajana olen työskennellyt sekä ammattiteatterissa että koulutuksellisilla painotuksilla kunnianhimoisissa harrastajateatterituotannoissa. Hyödynnän ohjauksissani usein eri esittävien taiteiden elementtejä kuten sirkusta, tanssia, nukketeatteria ja musiikkia. Viime vuosina olen erikoistunut myös lapsille ja nuorille suunnattuun teatteriin kirjoittamalla uutta, teatteria ja sirkusakrobatiaa yhdistävää lastenteatteria sekä nuorten innoittamista aiheista ammennettua nuortenteatteria. Ohjaajana pyrin olemaan helpostilähestyttävä, innostava ja kannustava, mutta myös kunnianhimoiseen työskentelyyn tähtäävä. Valtaosan teatteriohjauksistani olen tehnyt suurten, 8-20 hengen esiintyjätyöryhmien parissa.  Teatteriopettajana olen erikoistunut myös fyysisen teatterin menetelmien (miimi, klovneria, naamioteatteri) opettamiseen ja hyödynnän niitä mielelläni myös ohjauksissani.