Mia Kavasto

”Ilon kautta. Töitä tehdään täysillä. Kaikki tiet ovat avoinna. Kaikki osaavat.”

Mia Kavasto on Puotilan teatterikoulun rehtori. Koulutukseltaa Mia on teatteri-ilmaisun ohjaaja, draamaopettaja, ammatillinen opettaja, sekä oikeustieteen maisteri. Mia on lisäksi aktiivinen musiikintekijä. Mia suorittaa täydennyskoulutuksena kasvatustieteen maisterin tutkintoa Jyväskylän yliopistossa.

Mia nojaa ohjauksessaan värikkääseen ja rohkeaan persoonaansa, positiiviseen, oppijaa vahvistavaan pedagogiikkaan ja taiteen lajien yhdistämiseen. Ohjaajana Mia on kuunteleva ja rohkaiseva, mutta pitää jämäkästi produktion ohjaksia hallussaan. Mia tuottaa musiikkia ja tuottaa usein musiikit sekä omiin, että muidenkin produktiohin.

Marko Kokko

”Kaikki osaavat näytellä ja laulaa. Kaikki eivät vain tiedä sitä vielä.”

Vahvasti pedagogisesti suuntautunut ohjaaja, jonka vahvuus on henkilöohjaus. Muokkaa tekstiä mielellään ja on erittäin avoin aloittamaan esityksen luomisen tyhjältä pöydältä. Vuosien kokemus devisingista, improvisaatiosta ja esitystaiteista. Jos ryhmä haluaa välillä tehdä jotain vähän erilaista, I’m your man. (Ja toisaalta kaksi viimeisintä kesää olen viettänyt ruukkiympäristössä ohjaten historiallista draamaa ja nauttinut siitä kovasti.)

Katri Mehto

”Leikitään niillä palikoilla, joita on.  Ei ole heikkouksia, on vain tilaa käyttää kaikkea luovasti.”

Olen pitkän matkan teatteri-leatherman, monitoimityökalu, joka kirjoittaa, ohjaa, opettaa ja esiintyykin tarvittaessa. Vahvuuteni on harrastajien kanssa työskentely. Tässä työssä olen oppinut miten osaamisen mahdollisia heikkouksia tai resurssien vähäisyyttä voi hyödyntää jos uskaltaa olla tarpeeksi omaperäinen, luova ja vähän hullu. Olen ratkaisukeskeinen.

Olen parhaimmillani voidessani keksiä yhdessä työryhmän kanssa väyliä ulos laatikosta, polkuja ja kokeiluja. Uskon näyttämöön yhteisenä leikkikenttänä, jonka tarkoitus on saada katsoja mukaan henkiseen leikkiin, yllättymään, ajattelemaan, tuntemaan, tutkimaan.

 

Henna Nurmela

 

”Lose your mind and come to your senses.”

 

Olen 33v teatteri-ilmaisun ohjaaja (AMK) ja asun Kihniössä.

Ohjaan ja opetan sekä aikuisten että lasten harrastajateatteriryhmiä mm. Kihniössä, Virroissa ja Kurussa.

Lisäksi opetan tanssia, esiintymistä ja kirjoittamista.

 

Annu Sankilampi

”Aina on aikaa siivota vessa.”

Olen teatteritaiteilija. Käsittelen esityksissäni aiheita, jotka ansaitsevat tulla kuuluviin. Esityksieni aiheita ovat olleet mm. someraivo, parisuhteen haasteet, alkoholistin läheiset, kehitysvammaisen lapsen äitiys, koulukiusaaminen ja narsistinen esimies.

Kasvoin teatterin parissa isäni työn kautta. Ihmisten luovuus, ilmaisuvoima ja halu ymmärtää maailmaa tekivät minuun lähtemättömän vaikutuksen ja pienestä asti halusin näyttelijäksi. Ovet näyttelijäntyön opintoihin pysyivät kuitenkin suljettuna ja jouduin etsimään vaihtoehtoisia reittejä teatterin pariin, jotka kuljettivat minua monilla eri paikkakunnilla. Teatteri-ilmaisun ohjaajan opinnoissa ymmärsin, että teatteri on paljon enemmän kuin mitä olin lapsena siitä ajatellut. Perinteisen teatterin lisäksi sitä voidaan soveltaa esimerkiksi työyhteisö koulutuksissa, sosiaali- ja terveyspalveluissa sekä ihmisten arjessa.

Taiteilijana olen idearikas, rohkea ja intohimoinen. Vuonna 2003 perustimme teatterin, Teatterikoneen, jossa pystyn toteuttamaan itseäni monipuolisesti. Toimin teatterin taiteellisena johtajana, käsikirjoittajana, ohjaajana, näyttelijänä ja kouluttajana. Lisäksi ohjaan mielelläni harrastateattereissa. On mahtavaa saada ryhmä innostumaan esittämästään näytelmästä, yhdessä tekemisestä ja tarjoamaan yleisölle elämyksen!

Riddo Ridberg

 

”Älä stressaa!”

Olen harrastajateatterin ohjaaja. Olen ohjannut yli 60 produktiota (komedia, farssi, musiikkiteatteri, monologi, draama, show, lasten- ja perhenäytelmiä) lasten, nuorten ja aikuisten kanssa ruotsiksi ja suomeksi.

Olen myös muusikko, kosketinsoittaja viidessä eri bändissä, sekä säveltäjä/sovittaja.

Liisa Pylkkänen

”Mieluummin överit kuin vajarit.
– Uskalla, heittäydy; more is more!”

Olen teatteri-ilmaisun ohjaaja, FM, sekä viittä vaille valmis Taidehallinnon Maisteri (MuM – Arts Management, Sibelius-Akatemia).

Minulla on takanani jo aika monta kilometriä teatteriuraa niin ohjaajana, esiintyjänä, opettajana, tuottajana kuin soveltavan draaman tekijänäkin. Olen ohjannut ja opettanut harrastajia ja ammattilaisia, lapsia sekä aikuisia. Olen ohjannut klassikoita, lastennäytelmiä, goottikauhua, improryhmiä ja devising – esityksiä. Jokaisesta tyylilajista olen löytänyt jotain kiehtovaa ja osannut etsiä oman tapani lähestyä sitä.

Ohjaajana pyrin saamaan esiintyjistä parhaat puolet esiin, haluan innostaa työryhmää haastamaan itsensä sekä itseni – ja pyrkimään parhaisiin mahdollisiin tuloksiin. Positiivisella otteella, ilon kautta. Ryhmähenki ja keskeinen luottamus ovat ensisijaisen tärkeitä. Esitykset rakennetaan aina yhdessä ja jokaisen panos on yhtä tärkeä. Haluan kuunnella työryhmää, tutustua siihen ja nähdä kaikki sen jäsenet yksilöinä.

Asun Helsingissä perheeni kanssa ja työskentelen Teatteriosuuskunta ILMI Ö:ssä (alla linkki teatterin kotisivuille), sekä ohjaan tällä hetkellä Suomenlinnan lastenkierrosta. Kalenterini on täynnä tämän kevään (2020), mutta syksystä eteenpäin olen valmis uusiin haasteisiin! Pienet keikat kiinnostavat jo kesälläkin, mutta suuremmat elokuusta 2020 alkaen.
Olen kiinnostunut myös tuotannollisista töistä.

Lisätetoja Cv:stäni, olkaa yhteydessä!

Terkuin, Liisa

Kirsi Lindholm

”Tosissaan, mutta ei tosikkona”

Olen 38-vuotias laulava freelance näyttelijä ja teatteriohjaaja. Ohjannut olen vuodesta 2015 lähtien työkseni teattereissa täällä Forssan seudulla ja freelancenäyttelijänä olen toiminut vuodesta 2010.

Ohjaamisen olen oppinut ns. kantapään kautta. Toki olen vuosien varrella kouluttautunut erilaisilla kursseilla (tälläkin hetkellä mm. Taideyliopiston Visuaalinen ajattelu ohjaajantyössä – opettajana Anne Rautiainen).
Kymmenisen vuotta sitten olin apulaisohjaajana Forssan Teatterissa parissa prokkiksessa ja silloin havaittiin, että minulla on luontaisesti erinomainen kyky nähdä kokonaisuuksia, luoda jännitteitä ja ohjata isompiakin joukkoja – henkilöohjauksesta puhumattakaan.
Sittemmin olen ohjannut niin komediaa, farssia, draamaa, kauhu-jännäriä kuin koko perheen näytelmiäkin.

Tällä hetkellä minulla on työnalla kolme ohjausta. Toukokuussa 2020 on tulossa kaksi ohjaustani ensi-iltaan teatteritaiteen perusopetuksen kahdelta ikäryhmältä:
Kaunotar ja Hirviö (Sirkku Peltola), Wahren-Opiston Karuselli ryhmä
Lumikuningatar (Hans Christian Andersen), Wahren-Opiston Taikamaailma ryhmä
21.6.2020 ensi-iltansa saa myös Rauhaniemen kesäteatterissa Kahen Akan Loukussa (Heikki Luoma).

Olen avoin erilaisille teksteille sekä myös ei-tekstilähtöiselle teatterille, mutta toki minulla on ässiä hihassa ja paljon ehdotuksiakin.
Tulen mielelläni keskustelemaan kanssanne aiheesta lisää!

 

Katri Häti

”Älä tyydy pieniin aiheisiin… Tartu sinä moukariin ja tao omaa aikaasi kuin kuumaa rautaa. Älä pelkää suuria aiheita, sillä ihminen kasvaa työnsä mukana. Ole rohkea. Sinulla täytyy olla uskallusta myös epäonnistua. Ennen kaikkea, älä masennu, älä katkeroidu, älä koskaan vihaa ihmistä.”
-Mika Waltari

 

Toimin teatterialan freelancerina ja teen noin viisi teatterituotantoa vuodessa. Olen käsikirjoittanut ja dramatisoinut lastenteatteri, kesäteatteri ja draama esityksiä noin viidentoista vuoden ajan. Työskentelen niin ammattilais- kuin harrastajateatteri tuotannoissa. Pystyn tekemään tilaustöitä, ohjaamaan toivottuja tekstejä ja tarjoamaan esityksiä työryhmän kokoonpanon mukaan. Olen kouluttanut niin näyttelijäntyötä että ohjaajantyötä ja opetan tällä hetkellä Tampereen Työväenopistossa näyttelijäntyötä aikuis- ja lapsiryhmälle. Toimin neljättä vuotta tamperelaisen Tukkateatterin puheenjohtajana. Ohjaajana olen mukautuvanen, joustava ja yhteistyökykyinen sekä ennen kaikkea innostava ohjaaja.

(Työtarjouksista voin vastaanottaa yli 300 km etäisyydeltä mikäli oleskelu paikkakunnalla saadaan järjestettyä)

Sami Sivonen

Tehdään teatteria yhdessä!
Mie oon Sami, teatterin tekijä, joka häärää siellä sun täällä. Asun perheeni kanssa Luumäellä Etelä-Karjalassa.
Olen 15 vuoden ajan tehnyt teatteria työkseni niin harrastaja- kuin myös ammattiteattereissa eri puolella Etelä-Suomea.
Pääasiassa ohjaan, mutta välillä myös esiinnyn, muun muassa murhamysteereissä.
Osaamista löytyy lähes kaikilta teatterin osa-alueilta. Audiovisuaalinen toteutus, kuten kuvaus ja leikkaus onnistuvat myös.
Olen perinteisen teatterin sekä komedian ystävä, mutta kokemusta löytyy myös musiikkiteatterista.

Kalle Tahkolahti

”Pää ja sydän paikoillaan, tosissaan muttei vakavasti.”

 

Olen järvenpääläinen esittävän taiteen ammattilainen, koulutukseltani teatteri-ilmaisun ohjaaja AMK. Opintojeni 2010-2014 jälkeen olen työskennellyt enimmäkseen Uudenmaan alueella teatterialan freelancerina, etupäässä ohjaajana ja näyttelijänä ammatti- ja harrastajateattereissa. Pitkäaikainen harrastuneisuuteni ja kouluttuneisuuteni teatterialan erilaisissa työtehtävissä on luonut minulle monipuolisen ja ennakkoluulottoman kokemuspohjan. Olen mm. näytellyt päärooleja eräiden maamme huippuohjaajien esityksissä, pitänyt teatteriopetusta vammais- ja nuorisoryhmille sekä ohjannut menestyksekkäästi niin kansainvälisiä klassikkoja kuin kotimaista nykydraamaa kellaritiloista kaupunginteattereihin.

Olen ohjannut yli 20 täyspitkää esitystä erilaisissa yhteyksissä Keski-Uudenmaan alueella. Työyhmät ovat vaihdelleet teatterikerhon jatkoryhmän 16-19-vuotiaista nuorista pitkän linjan ammattilaisiin. Ohjaamieni teosten taiteellista tasoa on poikkeuksetta kiitetty alueen lehdistön, yleisön ja bloggarien keskuudessa. Tyypillisesti olen myös suunnitellut ohjausteni markkinointimateriaalin graafisen ilmeen sekä toteuttanut lukuisia mainostrailereita.

Työssäni teatteritaiteen ammattilaisena haluan olla mukana luomassa esityksiä ja teoksia, jotka tarjoavat katsojille elämyksellisyyden kautta näkökulmia, henkilökohtaista ajateltavaa ja oivalluksia yhteisestä maailmastamme. Olen kiinnostunut käyttämään teatterin perinteisiä menetelmiä uusien ja kiinnostavien ilmaisukeinojen löytämiseen, etusijalla katsojan kokemus.

Sirke Lääkkölä

 

”Rakkaudesta lajiin! Teatteri yhdistää tekstin, kuvan, liikkeen, äänen, elävän ihmisen. Hieno mahdollisuus.”

 

Olen freelancer ammattinäyttelijä sekä näyttelijäntyön ja teatteri-ilmaisun opettaja (pedagoginen pätevyys) ja oman teatteriryhmäni johtaja, ohjaaja ja näyttelijä. Sovitan tekstejä näyttämölle esim. romaaneista, runoista ja saduista. Olen ohjannut harrastajia ja ammattilaisia, nuoria ja aikuisia. Koulutukseni on klassinen venäläinen draamanäyttelijä. Teen jonkin verran televisio- ja elokuvatöitä. Laulan ja esiinnyn musiikkiteatteriesityksissä itse, ja hallitsen musiikkiteatterin ohjaamisen sekä tanssin. Opetan improvisaatiota osana näyttelijäntyötä.

 

Mikko Rantanen

”Teatteri antaa peilin, mahdollisuuden kohtaamisiin ja alustan eri vivahteiden tutkimiseen. Taiteen tehtävä on lisätä todellisuuden, niin menneen, nykyisen, kuin tulevankin hahmottamista. Näyttämötaide parhaimmillaan ojentaa työkaluja elämyksen, ilon ja surun kokemiseen. Teatteri on mielikuvituksen kehto. Ja mikä parasta – väliajalla saa kaffetta ja pullaa.

Hyvä teatteri nipistelee lempeästi ihmisen sisintä.”

Teatteriohjaaja Mikko Rantanen tarjoaa näyttämötaiteen ohjauspalvelua Turussa, Varsinais-Suomessa ja tarvittaessa muuallakin Suomessa. Asiakasryhminä ovat teatterit, monitaiteelliset ryhmät, yksityiset henkilöt, yhteisöt, yhdistykset ja yritykset sekä esiintyvien taidealojen ammattilaiset ja harrastajat.

Maarit Peltomaa

 

”Teatterin tekeminen, yhdessä jakaminen ja kokeminen ja uuden luominen on teatterin ydin.”

 

Olen valmistunut näyttelijäksi Teatterikorkeakoulusta 1989. Sen jälkeen olen työskennellyt useassa ammattiteatterissa, televisiossa, elokuvassa. Olen opettanut Lahden musiikkiteatterilinjalla  (2004-2007) sekä Tampereen Yhteiskoulun erityistaidon lukiossa (2014-2016). Olen opiskellut soveltavaa teatteria sekä kasvatustieteitä ja pedagogiikkaa (HAMK)ja saanut pätevyyden myös ammatillisen oppilaitoksen opettajaksi. Olen käsikirjoittanut, sovittanut ja ohjannut useita teoksia näyttämölle oppilaitoksissa. Viimeisin ohjaustyöni on Nurmeksen Bomban kesäteatteri (2018). Kesällä 2020 ohjaan Kangasalan kesäteatteriin Heikki Lundin näytelmän ”Aktiivimalli”.
Ohjaustöissäni osallistun aina tekstin sovittamiseen ja markkinointiin.

Minna-Kaisa Rantala

 

”Tehdään yhdessä hyvällä mielellä”

 

Asun Teuvan Äystönkylässä maajussin vaimona. Minulla on kaksi hurmaavaa ja tanssivaa tytärtä
(-01 ja -03 syntyneet)

Olen tehnyt ohjaustyötä eri muodoissa koko elämäni vuodesta 1986 alkaen.
Ammatiltani olen tuntiopettaja. Täällä kotiseudulla ylläpidän yhdistyksiä
(Kulttuuriyhdistys KATTO! ry sekä Paja-teatterijaosto, Tanssiyhdistys Zahra ja Teuvan Seudun Reumayhdistys)

Olemme tehneet kaikenlaista yhteistyötä yhdistysmaailmassa josta ovat saaneet alkunsa mm.
Teuva Revyy- yhteistyöryhmä sekä Suupohjan teatteriharrastajat.

Kaikki nämä mainitsemani löytyvät omina facebooksivuinaan, ja antavat kuvaa toiminnastani.

Harrastajateatterivetäjäksi kouluttauduin Etelä-Pohjanmaan liiton, Eija-Irmeli Lahden ohjaamassa koulutuksessa vuosina 2006-2007. Päättötyöni oli tanssillinen näytelmäkäsikirjoitus/ohjaus/tuotanto ”Omarin kuu” jossa yhdistettiin näyttelijöitten ja tanssijoitten voimat.

Ohjaan tällä hetkellä (ennen koronaa, ja toivon mukaan taas sen jälkeen) teatteriesityksiä lapsille, nuorille ja aikuisille sekä Teuva Revyy kokonaisuutta.

Janne Jämsä

”Tee työtä jota rakastat, niin sinun ei tarvitse koskaan tehdä töitä.”

 

Olen Janne Jämsä, 30-vuotias tuottaja, teatteriohjaaja ja yrittäjä Tampereelta.

Omaan monivuotisen ja -puolisen kokemuksen esittävän taiteen kentällä työskentelemisestä. Vuosien saatossa olen työskennellyt mm. Kansallisteatterissa, Kulttuuritehdas Korjaamolla, Kulttuurikeskus Poleenissa, Uudessa Iloisessa Teatterissa, Linnateatterissa sekä tällä hetkellä Suomen Kiertueteatterissa, jossa toimin teatterinjohtajana. Työtehtäväni ovat vaihdelleet lipunmyynnistä taideaineiden opettajan sijaisuuteen, tuotanto- ja ohjausassistentista kokonaisiin tuotantoihin sekä omiin ohjaustöihiin.

Ohjaajana olen toiminut yli kymmenen vuoden ajan, ja olen ohjannut niin harrastajia, alan opiskelijoita kuin ammattilaisiakin. Olen ohjannut mitä erinäisimpiä teoksia aina vauvateatteriesityksistä isompiin musikaalituotantoihin. Olen eritoten kiinnostunut suomalaisista teksteistä sekä lastenteatterin tekemisestä. Mieleenpainuvimpia töitä viime vuosilta ovat Pyynikin kesäteatteriin ohjaamani Tatun ja Patun Suomi (2019), Kaarina-Teatterissa nähty Niskavuoren nuori emäntä (2018) sekä Linnateatteriin ohjaamani Tell me on a Sunday (2016). Lista kaikista ohjauksistani löytyy CV:stäni sekä verkkosivuiltani osoitteesta http://www.jannejamsa.fi/cv/. Verkkosivuiltani löytyy myös arvosteluja tekemistäni töistä (http://www.jannejamsa.fi/arvostelut/).

Olen avoin, utelias ja huumorintajuinen tiimipelaaja, jonka suusta et kuule sanottavan ”en pysty”. Teen aina työni täysillä enkä pelkää heittäytyä uudenkaan projektin vietäväksi. Uskallan tarttua uusiin haasteisiin ja työskennellä uusissa toimintaympäristöissä, joissa voin kehittää itseäni niin teatterialan ammattilaisena sekä teatteri- ja kulttuurialaa kokonaisvaltaisesti.

Teatteri, kulttuuri ja viihde ovat minulle työ, elämä ja intohimo.

Arto Mantela

 

”Tärkeintä on nauru ja ilo”

 

Olen 50 vuotias teatterin moniosaaja, olen ollut niin näyttämöllä kuin ohjaustehtävissä, unohtamatta valo- ja äänisuunnittelua sekä markkinointia.
Kiinnostukseni teatteriin alkoi kun minut saatiin ylipuhuttua harrastajateatterin lavalle, jossa viihdyinkin pitkään. 1990-luvun lopussa lähdin opiskelemaan draamapedagogiikkaa Jyväskylän yliopistoon ja kävin monia koulutuksia TEAK:in avoimessa.
Ohjaajana olen innostava ja ehkä jollain tavalla myös kouluttava. Pyrin myös saamaan jokaisesta parhaat puolet esille ja onnistumaan yhteisessä produktiossa. Yhteisällisyys ja ryhmähenki ovat tärkeitä ja niiden eteen myös teen ohjaamisen ohella töitä. Teatterin tekeminen pitää olla oikeassa suhteessa haastava ja palkitsevaa sekä jokaiselle myönteinen ja voimannuttava kokemus.

Olen ohjannut hyvin erilaisia ryhmiä, aikuisia ja lapsia. Olen myös ohjannut hyvin erilaisia näytelmiä musikaalista draamaan ja kirkkonäytelmistä satunäytelmiin.

 

Eija-Liisa Pokki

Hei!

Olen 49v ohjaaja ja asustelen nykyään Ylivieskassa.  Käytettävissä työhön olen oikeastaan ympäri Suomea kunhan yöpaikka löytyy ja pieni koirani pääsee mukaan. Työkseni olen ohjannut jo vuodesta 2001. Olen toiminut 2001 vuodesta myös kansalaisopistoilla ilmaisu-teatteriaineiden tuntiopettajana niin Kouvolassa, Tampereella kuin Ylivieskassa. Itseltä luonnistuu myös lavastussuunnitelmat kuin puvustuskin. Harrastajateatterissa lähellä sydäntäni on erityisryhmät kuten kehitysvammaiset joita olen ohjaillut kohta jo 10 vuoden ajan.

Olen ohjaajana aikatauluista kiinni pitävä, kaikki työryhmän jäsenet huomioiva, keskusteleva ja avoin. Tärkeintä on luoda hyvä ilmapiiri porukalle, kasvaa ihmisenä ja harrastajana sekä tietysti tuottaa viihdettä katsojille. Työryhmän hyvinvointi välittyy kyllä katsomoon saakka.

Lisätietoja löytyy tuolta sekavasta CV: stäni joten kannattaa tutustua siihen.

Tytti Jäppinen

”Etiäpäin!”, sano mummo hangessa.

Toimin teatterialan freelancerina, pääasiallisina töinäni ohjaus ja opettaminen. Työotteeni perusteella ovat ohjattavinani olleet näyttelijät kuvailleet minua sanaparilla ”vaativa mutta lempeä”. Teatteritieteen opintoni ovat luoneet minulle vankan pohjan analysoida ohjattavaa tekstiä sekä hahmottaa esityskokonaisuuden eri osa-alueita. Draamakoulutuksen puolelta puolestaan tulee kykyni luoda vahva yhdessä tekemisen meininki työryhmän sisälle, ja kannustaa näyttelijät  ilon kautta löytämään itsestään aivan uusia ulottuvuuksia.  Pidän yksityiskohtien hiomisesta ja erityisen hyvää palautetta olenkin saanut henkilöohjaamisen, sujuvien kohtausvaihtojen ja esitysten musiikkivalintojen saralta.

Esitysten ohjaamisen lisäksi opetan paljon improvisaatiota, ja kirjoitan jonkin verran näytelmätekstejä niin omaan käyttöön kuin tilauksesta. Sekä CV:ni että nettisivuni kertovat töistäni tarkemmin.

Katja Väänänen

Harrastajateatteri on laadukasta ja kunnianhimoista teatteria!
Olen työskennellyt teatterikentällä laaja-alaisesti 13 vuotta. Olen ohjannut useita kymmeniä esityksiä, opettanut draamaa ja sanataidetta ja kouluttanut ihmisiä puheen, esiintymisen ja vuorovaikutustaitojen saralla. Ohjaukseni ovat stanislavskilais-brechtiläistä tyylisuuntaa, mutta roolin rakentaminen fysiikan kautta kiinnostaa minua myös.

Linnea Tuominen

 

Aina voi oppia uutta ja kehittyä! Haluan kertoa ihmisille tarinoita eri tunteiden muodossa ja herättää tunteita katsojissa! Anna mennä, täällä eletään vaan kerran! Tee sitä mitä rakastat, uskalla olla auki. Sytyn, kun saan esiintyä, näytellä, tanssia ja laulaa!

Olen vuonna -86 syntynyt reipas ja iloinen nuori näyttelijä. Opiskelin lukuvuoden 2020-2021 Kalliossa kansanopistossa HEO:lla draama- ja näyttelijäntaidetta. Vuosi oli aivan mahtava ja nyt olen vielä vakuuttuneempi, että haluan näytellä, tanssia ja laulaa vielä entistäkin enemmän. Haluan oppia lisää ja kehittyä näyttelijänä. Rakastan näyttelemistä, koska siinä saan tuoda itseäni ja luovuutta esiin. Saan esiintyä ja kertoa tarinoita ihmisille erilaisissa rooleissa. Rakastan myös tanssia ja laulaa. Harrastan monipuolisesti liikuntaa, päälajina jalkapallo nelosdivarissa uudenmaan piirissä. Lisäksi lenkkeilen, käyn salilla, hiihdän ja käyn crosstraining tunneilla. Olen sosiaalinen, luotettava, yrittäjähenkinen, rehellinen, iloinen ja erilaisten ihmisten kanssa toimeen tuleva persoona. Minulla on lisäksi viisi kummilasta. Toiveena ja tavoitteena olisi saada tehdä näyttelijäntöitä ammatikseni. Mielestäni aina voi kehittyä ja olen valmiina uusiin haasteisiin! Olen ollut jonkin verran mukana TV-sarjoissa ja elokuvissa avustajana. Kesänä 2021 olin mukana myös Keravan kesäteatterissa Tukkijoella, roolini on Maija Rivakka. Lisäksi olen käynyt Mia Renwallin ammattina ääninäyttelijä työpajan ja tehnyt ääninäytteen.

 

 

 

Esperanza Parkkinen

 

Tästä se lähtee pojat katsokaa!
Terve! Täällä 21-vuotias kolumbialaistaustainen harrastajanäyttelijä Joensuusta. Olen iloinen, rento, avoin ja yhteistyökykyinen persoona. Minulla on monenelaista kokemusta etenkin teatterin parista. Näyttelijänä olen tunnollinen ja läsnäoleva. Lisäksi ajatustyöni näkyy. Erityistaitojani ovat koomisuus, hullunkuriset ilmeet ja eleet sekä korvien heiluttaminen.

Maria Oiva

Toivon vastakohta ei ole toivottomuus vaan toimettomuus.
Maria Oiva (s.1977) työskentelee laaja-alaisesti esittävän taiteen kentällä teatteriohjaajana, esitystaitelijana sekä asiantuntijana. Hän on vuodesta 2015 kehittänyt digitaalisen näyttämön konseptia. Hänellä on takanaan myös koreografiaopintoja sekä vuosien kokemus erilaisista esitystiloista sekä monitaiteellisten ja moninaisten työryhmien ja projektien johtamisesta.
Oivan teatteripolku alkoi Samppalinnan kesäteatterista musikaalien parissa ja kesäteatteri onkin lähellä hänen sydäntään, kuten myös huumori.
Oiva työskentelee sekä Suomessa että kansainvälisesti.

Ilja Mäkelä

 

Teatteri on ennen kaikkea yhteistyön sekä yhteisen innostuksen ja kunnianhimon taidonnäyte.

 
 

Olen helsinkiläinen teatteriohjaaja ja -opettaja sekä käsikirjoittaja ja näyttelijä. Opetan teatteria päätoimisesti Tikkurilan Teatteri- ja Sirkuskoulussa. Teatteriohjaajana olen työskennellyt sekä ammattiteatterissa että koulutuksellisilla painotuksilla kunnianhimoisissa harrastajateatterituotannoissa. Hyödynnän ohjauksissani usein eri esittävien taiteiden elementtejä kuten sirkusta, tanssia, nukketeatteria ja musiikkia. Viime vuosina olen erikoistunut myös lapsille ja nuorille suunnattuun teatteriin kirjoittamalla uutta, teatteria ja sirkusakrobatiaa yhdistävää lastenteatteria sekä nuorten innoittamista aiheista ammennettua nuortenteatteria. Ohjaajana pyrin olemaan helpostilähestyttävä, innostava ja kannustava, mutta myös kunnianhimoiseen työskentelyyn tähtäävä. Valtaosan teatteriohjauksistani olen tehnyt suurten, 8-20 hengen esiintyjätyöryhmien parissa.  Teatteriopettajana olen erikoistunut myös fyysisen teatterin menetelmien (miimi, klovneria, naamioteatteri) opettamiseen ja hyödynnän niitä mielelläni myös ohjauksissani.

Sampo Kerola

 

Ars longa, vita brevis.

 

Sampo Kerola on tanssi-  ja teatteritaiteen ammattilainen. Hän on pohjakoulutukseltaan ympäristöinsinööri, sittemmin tanssinopettajaksi, koreografiksi ja taitelija-kehittäjäksi kouluttautunut taiteen maisteri.

 

Taiteellisen uransa Kerola on luonut tanssi-  ja puheteattereissa ympäri Suomea ohjaajana, tanssijana ja koreografina. Hän on opettanut monipuolisesti niin amatöörejä kuin ammattilaisia nykytanssin ja näyttelijäntyön tekniikoissa yli kymmenen vuoden ajan. Kerola työskentelee myös suunnittelijana työelämän kehittämishankkeissa luoden uusia taidelähtöisiä menetelmiä työntekijöiden ja organisaatioiden tarpeisiin.

 

Osmo Rahikainen

Äänellä ääntä kohti!

Uudestaan yli 30 vuoden tauon jälkeen 3 vuotta kulunut näytelmäharrastuksen parissa Vantaan näyttämöllä.
Lusthia on ollut kolmessa proggiksessa lavalla ja yksi vuosi PR-vastaavana.
Nuoruudessa harrastin näyttelemistä Hollolan nuorisoseurassa. Kruununa esiintyminen Harrastajateatterikesässä Seinäjoella 1983.
Äänityön ammattilainen olen ollut parikymmentä vuotta, pääosin urheilupuolella. Voice overeita teen edelleen säännöllisesti.

 

 

Kari PJ Ketonen

 

”Kaikki on mahdollista, mahdottoman toteuttamiseen saattaa vain mennä vähän pidemmän aikaa”

 

62 vuotias mies Nummelasta, Vihdistä. Olen tehnyt harrastusmielessä mainosmallin töitä yli 20 vuotta. Helmikuussa 2018 pääsin hammaslääkärinä irrottelemaan hammastahna tv-mainoksessa. Kuvauksista kotiin ajaessani mietin sitä missä tätä pääsisi tekemään enemmän, oli niin nastaa!

 

Ilmoittauduin seuraavana syksynä Hiidenopiston Ilmaisutaidon kurssille ja Improvisaation intensiivikursseille. Se johti minut teatterin lavalle ja ensi kesänä olen mukana jo neljännessä teatteriproduktiossa. Ruokahalu kasvoi ja hakeuduin myös avustajaksi tv-sarjoihin. Muutamissa olen saanut pienroolin. Olen hyvässä mielesä ”koukussa” näyttelemiseen ja haluan kehittää itseäni näyttelijänä. Haaveena on päästä vielä jonain päivänä ihan oikeaan rooliin esim. lyhyt elokuvaan.

 

Katso videoesittely tästä: Youtube

Antti Taipale

Yhteisössä on voimaa.

 

Olen 38-vuotias teatterialan moniottelija. Taustaltani olen esiintyjä ja kiertänyt Suomea ristiin rastiin ja nyt viimeisinä vuosina keskittynyt enemmän teoriaan ja teatterin tutkimukseen. Olen parhaillaan väitöskirjatutkijana Helsingin yliopistossa ja keskeisenä kiinnostuksen kohteena on kehollinen empatia teatterin keskiössä.
Ohjatessani työskentelen kehollisesti, kehollani aistien. Eläydyn ja annan näyttelijöiden ilmaisun siirtyä omaan kehooni, jotta voin heitä ymmärtää paremmin ja auttaa heitä vielä parempiin suorituksiin.

Tärkeimmät arvoni ovat aistikkuus, muutoksen hyödyntäminen sekä jatkuva kehitys. Ohjauksessani arvot ilmenevät aistirikkaina tulkintoina, väreinä, ääninä, liikkeinä sekä voimakkaina tunteina. Olen avoin ja auki muutokselle ja toivon työryhmältä harjoitusprosessin aikana uskallusta luottaa lopputulokseen, sillä muutoksen antaman luovan voiman avulla produktiosta voi syntyä jotain taianomaista, joka lumoaa katsojan. Jatkuva kehitys on väistämätöntä teatteriproduktiossa, jossa jokainen osa-alue kehittyy harjoitusten myötä, yhdessä tehden, yhteisön voimalla.

Intuitiivinen työskentelyote, rento ja hyvä tunnelma sekä määrätietoinen eteneminen ovat työskentelyni keskiössä. Varsinkin harrastajateattereiden osalta harrastus täytyy olla mukavaa ja sellaista, joka antaa enemmän pitkän työpäivän jälkeen, kuin se veisi.

Olen valmis uusiin haasteisiin, uusiin tulkintoihin ja tapamaan uusia intohimoisia teatterinharrastajia.

 

Annukka Lindqvist

 

Voima on sisälläsi, käytä sitä viisaasti ja ystävällisesti.

Olen monipuolinen luovien alojen osaaja. Valmistuin Belgialaisesta Ecole Lassaad koulusta keväällä 2023. Erikoisosaamiseni keskittyy fyysiseen teatteriin, jossa yhdistän tarkan teknisen osaamiseni. Pääasiallinen fokukseni on klovneriassa ja fyysisessä komediassa, mutta viihdyn erittäin hyvin myös kameran edessä. Olen luontainen heittäytyjä, joka nauttii haasteista ja uusiin, monipuolisiin rooleihin sukeltamisesta.

Harri Pasanen

Jostain syystä olen aina ollut humoristin ja ehkä jonkinlaisen hampuusin osissa, mutta vakavampiakin rooleja on ollut.
Olen aloittanut näyttelemisen muistaakseni 2005 Ramppi – Teatterissa Kangasalalla kesäteatterissa. Viimevuosina olen ollut Toijalan Näyttämön kesäteatterissa aina silloin kun olen töiltäni ehtinyt. Olen ollut myös parissa elokuvassakin mukana avustajana.

Valokuva tältä keväältä Toijalan Näyttämön harjoituksista, Onnellinen mies. Olen siinä Rovasti Roivas.

Ota yhteyttä! S-posti, soitto ja tekstiviesti, kaikki käy.

Jukka Leskinen

Kokemus se on huonokin kokemus

43-vuotias näyttelijänalku.
2023 Vihdin kesäteatterissa Robin Hoodin sydän -näytelmässä Pierren roolissa.

 

Laura Kaljunen

 

Se, joka astuu lavalle, on näyttelijä. Se, joka laulaa, on laulaja.

 

Olen joensuulainen freelancer teatterintekijä ja laulaja/taidepedagogi Laura Kaljunen. Olen ohjannut harrastajateatteria Lieksassa Loukun kesäteatterissa ja Lieksan teatterissa sekä Ilomantsissa Teatteri Möhkössä. Olen käsikirjoittanut, ohjannut, tuottanut ja esittänyt omia esityksiä. Viimeisin oma tuotantoni, Huijarityttö, käsitteli äidin ja tyttären suhdetta toisiinsa ja alkoholiin. Minua kiinnostaa hauskan ja traagisen yhdistäminen. Teatterissa kiehtovat kaikki ihmeelliset ja erilaiset ihmiset sekä yhteinen prosessi. Tasa-arvo, toimiva ryhmä ja työhyvinvointi ovat minulle tärkeitä asioita myös.

¨

 

Marjaana Kuusniemi-Korhonen

 

Olen valmistunut näyttelijäksi v. 1997 Nätyltä ja teatteriopettajaksi v.2015 Teakista. Olen opettanut teatteria ja näyttelijäntyötä tuntiopettajana ja vastaavana opettajana eri opistoissa ja yhdistyksissä. Olen ohjannut koko illan näytelmiä sekä demoja. Olen myös käsikirjoittanut näytelmiä sekä ohjannut useita esityksiä devising-menetelmällä.

Jouni Nurminen

Kriisi on mahdollisuus.

 

Olen on 62-vuotias teatteri-ilmaisun ohjaaja. Panostan kannustamiseen ja positiivisuuteen vuorovaikutuksessa, koska myönteisen ja turvallisen ilmapiirin luominen helpottavat uuden oppimista. Rakastan tarinoiden kertomista ja sitä miten kukin tarina saadaan juuri sille sopivalla tavalla dramaturgisesti toteutettua. Ohjaajan työ on siitä hieno ammatti, että pääsee näkemään kun näkymätön, kuvitteellinen muuttuu konkreettiseksi, näkyväksi. Teksti muuttuu toiminnaksi. Olen toiminut 1980-luvulta asti harrastaja- ja ammattikentässä ohjaajana, näyttelijänä ja näytelmäkirjailijana. Olen opettanut ja harjoittanut perinteistä draamaa, improvisaatiota, tarinateatteria ja soveltavia draamamenetelmiä. Oman tekstin tuottaminen ryhmässä ja devising tyylinen lähestymistapa on minulle ominaista. Olen ohjannut 30 kokopitkää näytelmää eri harrastajateattereille ja ohjaamani näytelmä on valittu kaksi kertaa Suomen Harrastajateatteriliiton harrastajateatterikesään. Vuonna 2017 Veitsenterä työryhmä esitti Vuosaaren kesäteatterin kymmenvuotis juhlavuonna käsikirjoittamani ja ohjaamani näytelmän Velka. Toimin vuosina 2021-23 dramaturgina ja ohjaana Pikku Huopalahden Yhteistöteatterissa.

Toni Enholm

Moi!

Olen teatteri-ilmaisunohjaaja, alunperin Raisiosta jossa aloitin teatterin harrastamisen vuonna 1989. Harrastin näyttelemistä vuoteen 1996 asti, kunnes pääsin opiskelemaan Keskipohjanmaan Opistolle vuonna 1996 josta valmistuin vuonna 2000.
Aktiivisesti olen ohjannut vuodesta 2007 lähtien. Olen tehnyt vierailuja mm. Maskussa, Nousiaisissa sekä Mynämäellä.
Vuodesta 2008 aloitin ”kotiteatterini” Raision teatterin johdossa. Olin teatterin puheenjohtaja vuosina 2008-2020, tehden ohjauksia sinne sekä vierailin Turussa teatteri Maneerissa.

Olen nyt ollut 2 vuotta ns freelancerina, ja viimeisimmät ohjaukset ovat viime vuodelta Salon Teatteri Provinssissa Mathildedalin kesäteatterissa ”Pikku Pojat ” näytelmällä sekä Kaarina teatterissa ”Rysyn päältä” näytelmällä.
Olen jatkuvasti kiinnostunut tekemään uusille näyttämöille esityksiä.