Katri Häti

”Älä tyydy pieniin aiheisiin… Tartu sinä moukariin ja tao omaa aikaasi kuin kuumaa rautaa. Älä pelkää suuria aiheita, sillä ihminen kasvaa työnsä mukana. Ole rohkea. Sinulla täytyy olla uskallusta myös epäonnistua. Ennen kaikkea, älä masennu, älä katkeroidu, älä koskaan vihaa ihmistä.”
-Mika Waltari

 

Toimin teatterialan freelancerina ja teen noin viisi teatterituotantoa vuodessa. Olen käsikirjoittanut ja dramatisoinut lastenteatteri, kesäteatteri ja draama esityksiä noin viidentoista vuoden ajan. Työskentelen niin ammattilais- kuin harrastajateatteri tuotannoissa. Pystyn tekemään tilaustöitä, ohjaamaan toivottuja tekstejä ja tarjoamaan esityksiä työryhmän kokoonpanon mukaan. Olen kouluttanut niin näyttelijäntyötä että ohjaajantyötä ja opetan tällä hetkellä Tampereen Työväenopistossa näyttelijäntyötä aikuis- ja lapsiryhmälle. Toimin neljättä vuotta tamperelaisen Tukkateatterin puheenjohtajana. Ohjaajana olen mukautuvanen, joustava ja yhteistyökykyinen sekä ennen kaikkea innostava ohjaaja.

(Työtarjouksista voin vastaanottaa yli 300 km etäisyydeltä mikäli oleskelu paikkakunnalla saadaan järjestettyä)

Kari Kinnaslampi

”Rakastan teatteria. Teatteri on elämäni!”

Olen 55-vuotias teatterialan rautainen ammattilainen. Olen tehnyt kaikkea teatterin alalla jo 35 vuoden aikana. Vaikka olen pohjakoulutukseltani näyttelijä, niin ohjaajana olen itseni lähes kokonaan elättänyt. Ohjaajana olen vaativa, mutta inhimillinen. Teatterin tekeminen on yhteistyötä, se on tiimilaji. Otan ideoita ja ajatuksia vastaan mielelläni. Ohjaajana kuitenkin valitsen ja päätän miten loppupeleissä mennää ja otan siitä vastuun. Koska olen itse näyttelijä, tiedän miltä näyttelijästä tuntuu ja siksi osaan ottaa huomioon näyttelijän kyvyt ja tunteet. Olen näyttelijää tukeva ja kannustava ohjaaja. En anna näyttelijän mennä epävarmana ja pelokkaana näyttämölle. Ohjaan niin, että kaikki on varmaa. On turvallista ja kivaa olla näyttämöllä. Kokea se upea elämys kun näyttelijän ja yleisön välille muodostuu se ihmeellinen yhteys ja homma toimii. Ohjatessani näyttelijät saavat samalla näyttelijäntyön opetusta, koska olen myös teatteripedagoginen. Ohjaamiseni on pedagogista.
Olen valmis lähtemään pidemmänkin matkan päähän ohjaamaan ja kouluttamaan.

Eija-Irmeli Lahti

Mikkä ei ol mahrotont!
Olen toiminut teatterin ammattilaisena yli neljäkymmentä vuotta. Tieni on kulkenut Tukholmasta Savonlinnaan, Kotkaan, Poriin ja Seinäjoelle. Jäin Seinäjoen kaupunginteatterista eläkkeelle v. 2017. Olen jatkanut töitä free lancerina. Nyt olen muuttanut Turun seudulle , Kaarinaan.  Ohjaajana olen saanut  tehdä töitä  laaja-alaisesti mitä tulee ryhmien kokoon tai tekstien sisältöön.  Oheisesta CV:stä ilmenee töitteni kirjo. Olen pohjimmiltani näyttelijä ja ohjaan näyttelijälähtöisesti. Näyttämöilmaisun perusta on mielestäni fyysinen ilmaisu. Ohjaajana toteutan ”takaisinsyöttöä”  ryhmän  ja itseni välillä. Työnjohtajana olen tietysti vastuussa lopputuloksesta.