Juulia Tapola

”Ryhmässä ollaan enemmän kuin osiensa summa, ja kaikki ylittävät itsensä kun tehdään töitä kannustavassa ilmapiirissä.”

 

Juulia Tapola on monipuolinen musiikkiteatteriohjaaja. Hän on ohjannut freelancer urallaan jo yli 40 ooppera- ja musikaaliteosta eripuolille Suomea. Tapolan vankka pedagoginen lähestymistapa ja kannustava ohjaustyyli on tehnyt hänestä kysytyn ohjaajan eri musiikkioppilaitoksiin ja korkeakouluihin (mm.  Helsingin Konservatorio, Taideyliopisto, Pohjois-Kymin musiikkiopisto, Laajasalon Opisto yms.) Lasten-ja nuorten kanssa Tapola on ohjannut paljon, mm. Suomen Kansallisoopperan koululaisoopperat (Hölmöläisiä 2013-14  ja Jannen Salaisuus 2015-16, jotka kiersivät Tapolan ohjauksessa ympäri Suomen kouluja.
Pienemmissä produktioissa Tapola kantaa usein myös visualisen sunnitteluvastuun, jos toteutus tapahtuu esim. oppilaitosyhteistyönä.

Tapolan dramaturgisen osaamisen ansioista hän on ollut ohjaajana monissa haastavissa kantaesitysproduktioissa. Hän on ohjannut myös kymmeniä erilaisia konsertteja ja kohtauskokonaisuuksia yhtenäisiksi esityksiksi mm. Hämeenlinnan torin Sibelius Fantasiat 2014-16, ja erilaiset oopperaensemble -kurssit Helsingin Konservatoriolla ja Ammattikorkeakoulu Metropolialla.
Tapola on perustamansa KLAPS klassista lapsille ry:n taiteellinen johtaja ja vastaa myös tuotannollisesti tämän lastenoopperayhdistyksen produktioista.

Tapolan vahvuuksia ovat pitkä kokemus oopperaohjaajana, pedagoginen ote koko ohjausprosessin aikana, dramaturginen luovuus ja joustavuus, monipuolinen osaaminen teatterin eri osa-alueista, sekä laulunopettajan pätevyys.