Marko Kokko

”Kaikki osaavat näytellä ja laulaa. Kaikki eivät vain tiedä sitä vielä.”

Vahvasti pedagogisesti suuntautunut ohjaaja, jonka vahvuus on henkilöohjaus. Muokkaa tekstiä mielellään ja on erittäin avoin aloittamaan esityksen luomisen tyhjältä pöydältä. Vuosien kokemus devisingista, improvisaatiosta ja esitystaiteista. Jos ryhmä haluaa välillä tehdä jotain vähän erilaista, I’m your man. (Ja toisaalta kaksi viimeisintä kesää olen viettänyt ruukkiympäristössä ohjaten historiallista draamaa ja nauttinut siitä kovasti.)

Katimari Niskala

”LET’S DO THIS!”

Katimari Niskala (Espoo, 1993) on suomalainen näyttelijä ja teatteri-ilmaisun ohjaaja. Hän on erikoistunut liikkeeseen, fyysiseen teatteriin sekä visuaaliseen taiteeseen. Katimari on valmistunut näyttelijäksi ja teatterialan ammattilaiseksi Jacques Lecoqin teatterikoulusta Pariisista, sekä teatteri-ilmaisun ohjaajaksi ja pedagogiksi Turun Taideakatemialta. Hän on työskennellyt kansainvälisissä produktiossa Turussa, Helsingissä, Pariisissa, Ostroszowicessa, New Yorkissa, Vermontissa ja Lontoossa. Katimari työskentelee monipuolisesti teatterin parissa näyttelijänä, ohjaajana, visuaalisena taiteilijana, skenografina, opettajana sekä tuottajana.

Katimarin taiteelle ominaista on liike, väkevä näyttelijäntyö, eri taidemuotojen sekoittuminen, rytmin vaihtelut, musiikki ja vahva visuaalisuus. Hän saa inspiraationsa musiikista, materiaaleista ja ilmiöistä sekä yhdenvertaisuudesta ja ympäristönsuojelusta: arvoista jotka ovat lähellä hänen sydäntään.
Ohjaajana Katimarille on tärkeää rakentaa positiivinen ilmapiiri jossa nautinto ja ilo ovat suurena osana työskentelyä. Hän tarjoaa opetusta tilan hahmottamisesta, teknisestä esiintyjyydestä ja ensemble – työskentelystä sekä painottaa kokeellista ja tutkivaa otetta teatterin tekemiseen.

Juuso-Matias Maijanen

”Teatteria tekevät ihmiset ihmisille, joten ollaan siis ihmisiksi.”

Olen teatteripedagogi (scenkonstpedagog, AMK), fyysinen näyttelijä (teatteri-ilmaisunohjaaja, AMK) ja toimin teatteriopettajana, liikeohjaajana sekä harvemmin esiintyjänä.

Erikoisalani on fyysinen näyttelijäntyö, jossa erityisesti naamioteatteri ja miimi sekä viime vuosina näyttämötaistelu ja näyttämöläheisyys omina erikoisaloinaan.

Haluaisin tavallaan varmistaa, että Suomessa jokaisella näyttelijällä olisi tarvittavat työkalut oman parhaan työnsä tekemiseen.

 

Päivi Kolmonen

 

”Jokaisella meillä polkumme ja unelmamme.”

 

Nuorena hankittu tanssiteatteritausta poiki näyttelijäksi mitä moninaisimpiin esityksiin ja teatterimuotoihin. Ohjaaminen ja käsikirjoittaminen mielekäs jatko teatteripolullani. Teatteri on täynnä läsnäolemisen voimaa ja siksi maaginen ja hieno taiteenlaji.

Carita Drew

”Life is short, and art long” -Hippocrates

Olen helsinkiläinen teatteriohjaaja, joka on viimeiset 15 vuotta ohjannut sekä harrastajateatteria että ammattiteatteria. Olen saanut teatteriohjaajan maisterikoulutuksen Lontoosta East 15 Acting Schoolista. Asuin 10 vuotta ulkomailla ja ohjannut paljon Englannissa. Nykyään asun Suomessa ja täällä ohjaan eri puolilla Suomea niin harrastaja- että ammattiteatterin kentällä. Taustalla on musikaalin, kesäteatterin, kokeellisen teatterin, tanssiteatterin, nykyteatterin, sekä tekstilähtöisen näytelmän ohjausta. Esitykset ovat saaneet mahtavia lehdistöarvosteluja, mutta eniten sydäntä lämmittävää on ollut valtaisa yleisön palaute.
Olen lämminhenkinen ohjaaja ja minulle on tärkeää työryhmän hyvinvointi ja pidän huolen, että työolosuhteet ovat reilut ja asianomaiset kaikille. Minulla on myös näyttelijäntyönopettajan koulutus, joten harjoitusten alussa yleensä kartoitan näyttelijöiden kyvyt ja toiveet ja laadin sen pohjalta harjoitussuunnitelman. Tuon harjoituksiin mukaan paljon erilaisia metodeja ja tekniikoita näyttelijöille, jotta jokainen näyttelijä voi löytää oman lähestymistavan rooliinsa. Esim. Stanislavski, Viewpoints, Meisner, Scott Seditan komediahahmot, yms. Harjoituksissa tapahtuu paljon yhteistyötä ja annan näyttelijöiden vaikuttaa kohtausten suunnitteluun ja oman hahmonsa rakentamiseen.

Ohjaustyöni perustuu vahvasti näyttelijäntyöhön, mutta visuaalisuudella ja äänimaailmalla on tärkeä osuus esityksissä. Tarkoitus on aina luoda vaikuttava maailma tekstistä ja mennä pintaa syvemmälle. Haluaisin korostaa, että olen erittäin tarkka siitä, että esityksestä tulee hyvä ja että se antaa katsojalle kokemuksen. Vaikka ei voi tehdä vaikutusta joka katsojaan, niin on silti tärkeää että esitys on hiottu tiukaksi kokonaisuudeksi, näyttelijöiden roolihahmot ovat moninaisia ja valmiita, ja että esitys on tarpeeksi yllätyksellinen.
Porfoliona toimii nettisivuni: www.caritadrew.com

Arto Mantela

 

”Tärkeintä on nauru ja ilo”

 

Olen 50 vuotias teatterin moniosaaja, olen ollut niin näyttämöllä kuin ohjaustehtävissä, unohtamatta valo- ja äänisuunnittelua sekä markkinointia.
Kiinnostukseni teatteriin alkoi kun minut saatiin ylipuhuttua harrastajateatterin lavalle, jossa viihdyinkin pitkään. 1990-luvun lopussa lähdin opiskelemaan draamapedagogiikkaa Jyväskylän yliopistoon ja kävin monia koulutuksia TEAK:in avoimessa.
Ohjaajana olen innostava ja ehkä jollain tavalla myös kouluttava. Pyrin myös saamaan jokaisesta parhaat puolet esille ja onnistumaan yhteisessä produktiossa. Yhteisällisyys ja ryhmähenki ovat tärkeitä ja niiden eteen myös teen ohjaamisen ohella töitä. Teatterin tekeminen pitää olla oikeassa suhteessa haastava ja palkitsevaa sekä jokaiselle myönteinen ja voimannuttava kokemus.

Olen ohjannut hyvin erilaisia ryhmiä, aikuisia ja lapsia. Olen myös ohjannut hyvin erilaisia näytelmiä musikaalista draamaan ja kirkkonäytelmistä satunäytelmiin.

 

Eija-Liisa Pokki

Hei!

Olen 49v ohjaaja ja asustelen nykyään Ylivieskassa.  Käytettävissä työhön olen oikeastaan ympäri Suomea kunhan yöpaikka löytyy ja pieni koirani pääsee mukaan. Työkseni olen ohjannut jo vuodesta 2001. Olen toiminut 2001 vuodesta myös kansalaisopistoilla ilmaisu-teatteriaineiden tuntiopettajana niin Kouvolassa, Tampereella kuin Ylivieskassa. Itseltä luonnistuu myös lavastussuunnitelmat kuin puvustuskin. Harrastajateatterissa lähellä sydäntäni on erityisryhmät kuten kehitysvammaiset joita olen ohjaillut kohta jo 10 vuoden ajan.

Olen ohjaajana aikatauluista kiinni pitävä, kaikki työryhmän jäsenet huomioiva, keskusteleva ja avoin. Tärkeintä on luoda hyvä ilmapiiri porukalle, kasvaa ihmisenä ja harrastajana sekä tietysti tuottaa viihdettä katsojille. Työryhmän hyvinvointi välittyy kyllä katsomoon saakka.

Lisätietoja löytyy tuolta sekavasta CV: stäni joten kannattaa tutustua siihen.

Ilja Mäkelä

 

Teatteri on ennen kaikkea yhteistyön sekä yhteisen innostuksen ja kunnianhimon taidonnäyte.

 
 

Olen helsinkiläinen teatteriohjaaja ja -opettaja sekä käsikirjoittaja ja näyttelijä. Opetan teatteria päätoimisesti Tikkurilan Teatteri- ja Sirkuskoulussa. Teatteriohjaajana olen työskennellyt sekä ammattiteatterissa että koulutuksellisilla painotuksilla kunnianhimoisissa harrastajateatterituotannoissa. Hyödynnän ohjauksissani usein eri esittävien taiteiden elementtejä kuten sirkusta, tanssia, nukketeatteria ja musiikkia. Viime vuosina olen erikoistunut myös lapsille ja nuorille suunnattuun teatteriin kirjoittamalla uutta, teatteria ja sirkusakrobatiaa yhdistävää lastenteatteria sekä nuorten innoittamista aiheista ammennettua nuortenteatteria. Ohjaajana pyrin olemaan helpostilähestyttävä, innostava ja kannustava, mutta myös kunnianhimoiseen työskentelyyn tähtäävä. Valtaosan teatteriohjauksistani olen tehnyt suurten, 8-20 hengen esiintyjätyöryhmien parissa.  Teatteriopettajana olen erikoistunut myös fyysisen teatterin menetelmien (miimi, klovneria, naamioteatteri) opettamiseen ja hyödynnän niitä mielelläni myös ohjauksissani.

Sampo Kerola

 

Ars longa, vita brevis.

 

Sampo Kerola on tanssi-  ja teatteritaiteen ammattilainen. Hän on pohjakoulutukseltaan ympäristöinsinööri, sittemmin tanssinopettajaksi, koreografiksi ja taitelija-kehittäjäksi kouluttautunut taiteen maisteri.

 

Taiteellisen uransa Kerola on luonut tanssi-  ja puheteattereissa ympäri Suomea ohjaajana, tanssijana ja koreografina. Hän on opettanut monipuolisesti niin amatöörejä kuin ammattilaisia nykytanssin ja näyttelijäntyön tekniikoissa yli kymmenen vuoden ajan. Kerola työskentelee myös suunnittelijana työelämän kehittämishankkeissa luoden uusia taidelähtöisiä menetelmiä työntekijöiden ja organisaatioiden tarpeisiin.

 

Jouni Nurminen

Kriisi on mahdollisuus.

 

Olen on 62-vuotias teatteri-ilmaisun ohjaaja. Panostan kannustamiseen ja positiivisuuteen vuorovaikutuksessa, koska myönteisen ja turvallisen ilmapiirin luominen helpottavat uuden oppimista. Rakastan tarinoiden kertomista ja sitä miten kukin tarina saadaan juuri sille sopivalla tavalla dramaturgisesti toteutettua. Ohjaajan työ on siitä hieno ammatti, että pääsee näkemään kun näkymätön, kuvitteellinen muuttuu konkreettiseksi, näkyväksi. Teksti muuttuu toiminnaksi. Olen toiminut 1980-luvulta asti harrastaja- ja ammattikentässä ohjaajana, näyttelijänä ja näytelmäkirjailijana. Olen opettanut ja harjoittanut perinteistä draamaa, improvisaatiota, tarinateatteria ja soveltavia draamamenetelmiä. Oman tekstin tuottaminen ryhmässä ja devising tyylinen lähestymistapa on minulle ominaista. Olen ohjannut 30 kokopitkää näytelmää eri harrastajateattereille ja ohjaamani näytelmä on valittu kaksi kertaa Suomen Harrastajateatteriliiton harrastajateatterikesään. Vuonna 2017 Veitsenterä työryhmä esitti Vuosaaren kesäteatterin kymmenvuotis juhlavuonna käsikirjoittamani ja ohjaamani näytelmän Velka. Toimin vuosina 2021-23 dramaturgina ja ohjaana Pikku Huopalahden Yhteistöteatterissa.