Kari Kinnaslampi

”Rakastan teatteria. Teatteri on elämäni!”

Olen 55-vuotias teatterialan rautainen ammattilainen. Olen tehnyt kaikkea teatterin alalla jo 35 vuoden aikana. Vaikka olen pohjakoulutukseltani näyttelijä, niin ohjaajana olen itseni lähes kokonaan elättänyt. Ohjaajana olen vaativa, mutta inhimillinen. Teatterin tekeminen on yhteistyötä, se on tiimilaji. Otan ideoita ja ajatuksia vastaan mielelläni. Ohjaajana kuitenkin valitsen ja päätän miten loppupeleissä mennää ja otan siitä vastuun. Koska olen itse näyttelijä, tiedän miltä näyttelijästä tuntuu ja siksi osaan ottaa huomioon näyttelijän kyvyt ja tunteet. Olen näyttelijää tukeva ja kannustava ohjaaja. En anna näyttelijän mennä epävarmana ja pelokkaana näyttämölle. Ohjaan niin, että kaikki on varmaa. On turvallista ja kivaa olla näyttämöllä. Kokea se upea elämys kun näyttelijän ja yleisön välille muodostuu se ihmeellinen yhteys ja homma toimii. Ohjatessani näyttelijät saavat samalla näyttelijäntyön opetusta, koska olen myös teatteripedagoginen. Ohjaamiseni on pedagogista.
Olen valmis lähtemään pidemmänkin matkan päähän ohjaamaan ja kouluttamaan.

Päivi Kolmonen

 

”Jokaisella meillä polkumme ja unelmamme.”

 

Nuorena hankittu tanssiteatteritausta poiki näyttelijäksi mitä moninaisimpiin esityksiin ja teatterimuotoihin. Ohjaaminen ja käsikirjoittaminen mielekäs jatko teatteripolullani. Teatteri on täynnä läsnäolemisen voimaa ja siksi maaginen ja hieno taiteenlaji.

Eija-Irmeli Lahti

Mikkä ei ol mahrotont!
Olen toiminut teatterin ammattilaisena yli neljäkymmentä vuotta. Tieni on kulkenut Tukholmasta Savonlinnaan, Kotkaan, Poriin ja Seinäjoelle. Jäin Seinäjoen kaupunginteatterista eläkkeelle v. 2017. Olen jatkanut töitä free lancerina. Nyt olen muuttanut Turun seudulle , Kaarinaan.  Ohjaajana olen saanut  tehdä töitä  laaja-alaisesti mitä tulee ryhmien kokoon tai tekstien sisältöön.  Oheisesta CV:stä ilmenee töitteni kirjo. Olen pohjimmiltani näyttelijä ja ohjaan näyttelijälähtöisesti. Näyttämöilmaisun perusta on mielestäni fyysinen ilmaisu. Ohjaajana toteutan ”takaisinsyöttöä”  ryhmän  ja itseni välillä. Työnjohtajana olen tietysti vastuussa lopputuloksesta.

Sampo Kerola

 

Ars longa, vita brevis.

 

Sampo Kerola on tanssi-  ja teatteritaiteen ammattilainen. Hän on pohjakoulutukseltaan ympäristöinsinööri, sittemmin tanssinopettajaksi, koreografiksi ja taitelija-kehittäjäksi kouluttautunut taiteen maisteri.

 

Taiteellisen uransa Kerola on luonut tanssi-  ja puheteattereissa ympäri Suomea ohjaajana, tanssijana ja koreografina. Hän on opettanut monipuolisesti niin amatöörejä kuin ammattilaisia nykytanssin ja näyttelijäntyön tekniikoissa yli kymmenen vuoden ajan. Kerola työskentelee myös suunnittelijana työelämän kehittämishankkeissa luoden uusia taidelähtöisiä menetelmiä työntekijöiden ja organisaatioiden tarpeisiin.