KOUTA -harrastajateatteritapahtuma
– “Onnentuntoa etsimässä” Kemijärvellä 26.-28.11.2021

Kouta on pohjoisen harrastajateatteriväen oma tapahtumakonsepti, joka on vuodesta 2018 lähtien vuosittain koonnut heidät yhteen koulutuksen tai esityskatselmuksen merkeissä. Edellinen Kouta järjestettiin Rovaniemellä syksyllä 2020.

Tänä vuonna Kouta kutsuu teatteriväen Kemijärvelle 26.-28.11. tapahtumaan, jonka aiheena on “Onnentuntoa etsimässä”. Poikkeuksellisesti tänä vuonna jatketaan jo peräkkäin toisen kerran koulutustapahtumalla, sillä vallitsevan tilanteen vuoksi harvalla harrastajateatterilla on valmiina uutta esitystä. Viikonlopun kurssimuotoisessa koulutuksessa paneudutaan ryhmälähtöiseen yhteisöteatteriin, jonka työtapoja opiskellaan monipuolisesti. Ohjaajina ovat alan ammattilaiset Pieta Koskenniemi, Sanna Saarela, Hanna-Leena Metsävainio, Anne Niskanen ja Anna-Leena Nordberg. Uutena Koutassa tänä vuonna on lasten oma Kouta -kurssi 8-14 -vuotiaille. Tapahtumaviikonlopun kruunaa odotettu Suomen Harrastajateatteriliiton lappilaiselle harrastajateatteriteolle 2021 myöntämä nimikkostipendi.

Kouta 2021 on osa Kemijärven kaupungin 150 -vuotis juhlavuoden ohjelmaa. Tapahtuman pääjärjestäjinä toimivat Suomen Harrastajateatteriliitto, Sivistysliitto Kansalaisfoorumi, Suomen Nuorisoseurat, Kemijärven kaupunki sekä Kemppateatteri ry ja Kemijärven Lausujat ry.

Lisäinfoa tapahtumasta julkaistaan alkusyksyllä 2021. Koutaan odotetaan harrastajateatterilaisia ympäri pohjoista Suomea, joten tapahtuma tuo marraskuun viikonlopuksi säpinää Kemijärven kaupunkiin.

Yhteydenotot ja lisätiedot,

Anne Niskanen
KOUTA tapahtumatuottaja Suomen Harrastajateatteriliitto [email protected]

www.shtl.fi/kouta