Tiedote 15.10.2020

Suomen Harrastajateatteriliitto

Sanni Grahn-Laasonen Suomen Harrastajateatteriliiton puheenjohtajaksi

Sanni Grahn-Laasonen on valittu Suomen Harrastajateatteriliiton puheenjohtajaksi liiton syyskokouksessa tänään 15.10. Grahn-Laasosen puheenjohtajakausi alkaa vuoden 2021 alusta, kun nykyinen puheenjohtaja Aila Paloniemi luopuu tehtävästään.

Aila Paloniemelle myönnettiin kokouksen yhteydessä Suomen Harrastajateatteriliiton kultainen ansiomerkki, joka myönnetään valtakunnallisesti ansioituneesta pitkäaikaisesta työstä harrastajateatterin hyväksi.—Liittomme, kuten koko yhteiskunta, on joutunut tottumaan poikkeukselliseen aikaan koronan vuoksi. Kukaan ei tiedä, koska elämä helpottuu. Vaikka teatterien talous on ollut romahtamisen partaalla, yhteistyöllä on sinnitelty eteenpäin. Korona on osoittanut kristallin kirkkaasti teatterin merkityksen niin harrastajille kuin teatterista nauttivalle suurelle yleisöllekin. Ilman taidetta ja kulttuuria elämästämme puuttuisi valoa, iloa ja elämyksiä, toteaa liiton väistyvä puheenjohtaja Aila Paloniemi. —Uudelle puheenjohtajalle, Sanni Grahn-Laasoselle toivotan lämpimästi intoa, jaksamista ja motivaatiota viedä liittoa eteenpäin yhdessä työntekijöiden, hallituksen ja kentän kanssa, kannustaa Paloniemi.

—Innolla tartun uuteen tehtävään Suomen Harrastajateatteriliiton puheenjohtajana! On suuri ilo ja kunnia päästä edistämään teatterin harrastamista ja harrastajateatterialan asemaa Suomessa! Teatterityöllä on suuri kulttuurillinen ja historiallinen arvo yhteiskunnassamme. Mahdoton kuvitella Suomea ilman monipuolista harrastajateatterikenttää; nuorisoteattereita, eri kuntien teattereita, ylioppilasteattereita, kesäteattereita ja vaikka mitä! Teatteri on loistava, yhteisöllinen harrastus, joka tuottaa kulttuurielämyksiä kaikenikäisille ja koko Suomessa, pohti Sanni Grahn-Laasonen tuoreeltaan valintansa jälkeen. Grahn-Laasosella on omaa teatteriharrastustaustaa kouluvuosilta ja hän on innokas teatterin ystävä nyt katsojana ja päättäjänä.

Suomen Harrastajateatteriliitto on valtakunnallinen vuonna 1948 perustettu kulttuurijärjestö, joka edistää ja kehittää harrastajateatteritoimintaa Suomessa. Liittoon kuuluu lähes 500 jäsenteatteria. Liitto järjestää valtakunnallisia teatteritapahtumia, julkaisee alan Repliikki-lehteä, kouluttaa ja tiedottaa teatterialan ajankohtaisista asioista.

 

Lisätietoja

Sanna Saarela

toiminnanjohtaja

Suomen Harrastajateatteriliitto

[email protected]

050-092 8984

www.shtl.fi

 

Sanni Grahn-Laasonen