Tiedote 2.2.2020

SPOTTI – lasten ja nuorten teatteripäivät siirtyvät vuoteen 2022

SPOTTI- Lasten ja nuorten teatteripäivät on päätetty siirtää vuoteen 2022. Tapahtuma oli tarkoitus järjestää 8.-9.5. Riihimäellä. SPOTTIa järjestävät yhteistyössä Suomen Harrastajateatteriliiton kanssa Riihimäen kaupunki, Riihimäen Teatteri ja Riihimäen Nuorisoteatteri. Tapahtumaa on järjestetty kahden ja kolmen vuoden välein jo 42 vuotta.

— Harrastajateatterit ovat historiallisestikin hankalassa tilanteessa kun harjoituksia eikä esityksiä voi järjestää ja toiminnan ennustettavuus on mahdotonta. Monet teatterit painivat tulevaisuuden suunnitelmien kanssa ja taloudellinen ahdinko on suuri.  Osa ryhmistä on ollut tauolla jo kohta kokonaisen vuoden, toteaa Suomen Harrastajateatteriliiton toiminnanjohtaja Sanna Saarela. — Tapahtuman tuotantotiimi on punninnut plussat ja miinukset ja todennut, että valtakunnallisen teatteritapahtuman siirtäminen seuraavaan vuoteen on tässä kohtaa paras ja vastuullisin vaihtoehto, vaikka se harmillista onkin, Saarela jatkaa.

— Lapsille ja nuorille on kuitenkin tulossa oma teatteriaiheinen kilpailu, josta tiedotetaan pian lisää. Kilpailussa jaetaan tältä vuodelta SPOTTI -tapahtuman siirtymisen vuoksi jakamatta jäänyt 1000€ kannustuspalkinto josta tulee lisätietoa pian, Saarela vinkkaa.

 

Lisätietoja

Sanna Saarela

Toiminnanjohtaja

Suomen Harrastajateatteriliitto

[email protected]

050-092 8984