Nuori Kulttuuri -toiminta siirtyy Suomen Nuoriseuroille

Suomen Nuorioseurojen tiedote 26.5.2017

Opetus- ja kulttuuriministeriö on päättänyt, että Nuori Kulttuuri -toiminta siirtyy Suomen Nuorisoseurojen toteutettavaksi. Nuori Kulttuurin tehtävänä on kannustaa ja tukea lasten ja nuorten monipuolista harrastamista kulttuurin eri aloilla.

”Olemme ylpeitä ja onnellisia tästä päätöksestä”, kommentoi Suomen Nuorisoseurojen pääsihteeri Antti Kalliomaa. ”Olemme tehneet laadukasta työtä ja yhdessä kehittäneet toimintaamme innovatiivisesti ja määrätietoisesti. Visionamme on olla Suomen merkittävin kulttuurisen lapsi- ja nuorisotyön toimija. Nuori Kulttuuri -toiminnan siirtyminen meille on osoitus siitä.”

Nuori Kulttuuri -toiminta rakentuu nuorten taidetapahtumien ympärille. Vuosittain toimintaan osallistuu tuhansia nuoria, nuorisotyön ammattilaisia, nuorten vanhempia sekä oppilaitosten edustajia. Nuori Kulttuurin lajit ovat tanssi (Moves), musiikki (Sounds) ja teatteri (Teatris). Tänä vuonna vuorossa on Moves. Moves-aluetapahtumat ovat avoimia kaikille 10-20 -vuotiaiden nuorten ryhmille. Osa aluetapahtumissa esiintyneistä ryhmistä valittiin esiintymään valtakunnallisessa tapahtumassa Rovaniemellä 26.-28.5.

Käytännössä toiminnan siirto tapahtuu kesäkuun alussa. Nuorisoseuroissa Nuori Kulttuuri -toiminnasta vastaa toimialajohtaja Pasi Saarinen.

Suomen Harrastajateatteriliitto onnittelee jäsenjärjestöään hienosta saavutuksesta!

 

Lue koko uutinen täältä.