Ohjaajaraati ensimmäistä kertaa Ramppikuumeessa

Ensimmäistä kertaa Ramppikuumeen historiassa katselmusesitysten ohjaajat saavat oman erillisen ohjaajapalautteen.

Palautetta antaa ohjaajaraati, jonka muodostavat ohjaaja ja dramaturgi Aila Lavaste sekä Pasi Saarinen, toimialajohtaja, teatteri ja kulttuurinen nuorisotyö, ja teatteri-ilmaisun ohjaaja.

Aila Lavaste on tehnyt teatteria viidellä eri vuosikymmenellä viidessä eri roolissa: dramaturgina, ohjaajana, näyttelijänä, teatterinjohtajana ja opettajana.

– Teatterinjohtajana Kajaanin ja Jyväskylän kaupunginteattereissa ymmärsin, miten vaikeaa meidän aikuisten ammattilaisten oli tehdä nuorille heidän itsensä näköistä teatteria. Niinpä toteutimme kummassakin teatterissa vuoden mittaiset projektit, joissa nuoret itse kirjoittivat näytelmän, sävelsivät siihen musiikin, lavastivat, puvustivat ja näyttelivät valmiissa esityksessä. Lapsille ja nuorille tehtävä teatteri on minulle erityisen tärkeää, Aila kertoo.

Ramppikuumeeseen Aila saapuu ensimmäistä kertaa. Hän toimii tapahtumassa myös ohjaajien työpajan kouluttajana.

–  On hienoa päästä näkemään Ramppikuumeen esityksiä ja kuulla, mistä nuoret tänään haluavat puhua. Toivon näkeväni heittäytymistä, hulluutta, herkkyyttä, sydäntä ja ajattelua, Aila summaa ajatuksiaan ennen tapahtumaa.

Pasi Saarinen on teatterin ja kulttuurisen nuorisotyön puolestapuhuja ja asiantuntija. Tällä hetkellä Pasi työskentelee Suomen Nuorisoseuroilla teatterin ja kulttuurisen nuorisotyön toimialajohtajana. Teatteriohjaajakokemusta alun perin teatteri-ilmaisun ohjaajaksi kouluttautuneella Pasilla on usean kymmenen ohjauksen verran, joista suuri osa nuorisoteatterin parissa.

– Minusta on hauskaa ja tarpeellista, että kiinnitämme huomiota ohjaajapalautteen antamiseen. Nuorisoteatterissa ohjaajalla on kuitenkin jopa poikkeuksellisen merkittävä rooli. Toivon, että saamme ohjaajien kanssa aikaan dialogia, joka säteilee hyviä asioita tuleviin ohjauksiin, Pasi sanoo.

Ohjaajaraati on Ramppikuumeessa uusi aluevaltaus ja seurausta osallistuneiden ohjaajien palautteesta.

– Olemme useasti saaneet palautetta, että ohjaajat kaipaavat erillistä palautetta ohjauksesta. Lähdemme nyt ensimmäistä kertaa kokeilemaan tällaista ratkaisua, jossa toimii erillinen ohjaajaraati. On erittäin suuri kunnia saada Aila Lavaste mukaan tapahtumaan ja kehittämään ohjaajapalautetta, kommentoi Nuorisoseurat Satakunnan toiminnanohjaaja Karoliina Hursti.

Ohjaajaraadin palaute on suunnattu esitysten ohjaajille. Koko esiintyvä ryhmä saa palautteen perinteiseen tapaan katselmusraadilta, jonka muodostavat näyttelijä ja kansanedustaja Jani Toivola, teatteriohjaaja ja näytelmäkäsikirjoittaja Elina Kilkku ja näyttelijä Antti Laukkarinen.

Ramppikuume – Valtakunnalliset nuorisoteatteripäivät Kankaanpäässä 20.-22.4.2018. Tapahtuman esityskatselmukseen voi hakea 25.2.2018 asti. Lisätietoa täältä.