Suomen Harrastajateatteriliiton internet-sivut ja ilme on uudistettu.

Suomen Harrastajateatteriliiton nettisivut ovat kokeneet kokonaisvaltaisen uudistuksen. Uudistuneet sivut palvelevat asiakkaitamme laajemmin, luotettavammin ja selkeämmin. Uudistuksen toteutti jyväskyläläinen Mainostoimisto Zeniitti.

” Suomen Harrastajateatteriliiton shtl.fi-sivuston uudistus oli todella kokonaisvaltainen. Meille tämä oli uudenlainen ala ja siksi erityisen mielenkiintoinen projekti. Oli hienoa päästä kurkkaamaan kulissien taakse. Toteutuksessa lähdettiin tuomaan esiin kuvaa aktiivisesta ja asiakkaitaan kuuntelevasta toimijasta. Lähtökohtana sivuston suunnittelulleoli käyttäjäystävällisyys ja helppous. Ilmeeseen haluttiin tuoda rentoutta ja teatterin henkeä, sekä aitoa kohtaamista niin jäsenteattereille kuin elämyksiä etsivälle yleisöllekin. Erityisesti verkkosivu-uudistuksella tahdottiin päivittää verkkosivut vastaamaan nykyistä aktiivista, aikaansa seuraavaa ja laadukasta toimintaa.” kertoo Zeniitin markkinointiviestinnän suunnittelija Nina Lehtomäki.

Jäsenintra helpottaa hakemista

Iso uudistus on myös uusi jäsenintra, jonka kautta voi jatkossa hakea kaikki jäsenille auki olevat tunnustukset ja tuet. Lisäksi oman ohjelmiston voi jatkossa ilmoittaa suoraan intran kautta, mutta ennen tunnusten saamista lomake ilmoittamiseen löytyy täältä. Myös teatterin yhteystiedot voi päivittää helposti omassa intrassa. Vuoden 2017 jäsenteattereiden tuotanto- ja koulutusavustukset voi vielä hakea avoimen lomakkeen kautta. Lomake löytyy täältä. Intran tunnukset toimitetaan jäsenille sähköpostitse maaliskuun aikana.

Sivujen toimivuudesta ja käytettävyydestä otamme mielellään palautetta vastaan. Palautetta voi lähettää sähköpostilla osoitteeseen [email protected], kirjaa aiheeksi ”Palaute Shtl.fi” tai yhteydenottolomakkeella, joka löytyy täältä.

Virtuaalisia muuttolaatikoita puretaan viikolla 9. Tämä voi aiheuttaa viivästystä sähköpostivastauksissa. Otathan kiireelllisissä asioissa ensisijaisesti yhteyttä puhelimitse.