Heinähattu, Vilttitossu ja Littoisten riiviö

Heinähattu, Vilttitossu ja Littoisten riiviö on värikäs ja leikkisästi vinksahtanut rempseä musiikkinäytelmä, joka peräänkuuluttaa kauniisti lapsen oikeutta olla lapsi. Tarinassa tytötkin saavat kiukutella, kun lapselliset aikuiset ovat tietämättään inhottavia ja ajattelemattomia. Näytelmä muistuttaa lempeästi kuuntelemisen ja huomaamisen tärkeyttä sekä tarjoilee teräviä huomiota sisarusten välisestä kilpailusta, vanhempien epäoikeudenmukaisuudesta ja tyttölapsiin liitetyistä odotuksista.

Tylsää kesäpäivää piristävä vesipallojen lätsäyttely parvekkeelta karkaa holtittomaksi tapahtumasarjaksi, kun Äiti-Kattilakoski kastelee vahingossa virkaintoisen poliisin, Rillirouskun, ja keksii syntipukiksi mystisen ”Littoisten riiviön”. Samaan aikaan pieleen mennyt juoksukilpailu sotkee perheen rauhan ja sisarusten välit. Tilanne johtaa mykkäkouluun, johon apu löytyy vain Alibullenin neitien taikinaterapiasta. Suivaantunut Rillirousku ei kuitenkaan aio jättää Littoisten riiviötä rangaistuksetta. Tutkimuksissa on enemmän tai vähemmän apuna työpari Isonapa.

Rooleissa: Jenna Simpanen, Wilma Mäkinen, Enni Junttila, Matias Riekkola, Heta Vaattovaara, Petra Luukkainen, Eemeli Rytkönen ja Petteri Virtanen

Musiikin ohjaus: Nea Vilhuniemi
Muusikot: Hanna-Meri Lajunen ja Jasmin Engman
Puvustus: Anniina Saari
Tarpeisto: Susanna Juuti
Graafinen suunnittelija: Salla Mikkola
Valokuvat: Hanna-Kaisa Hämäläinen
Muut tiedot:
Liput
12 € normaali lippu, 10 € (työtön, opiskelija, eläkeläinen, varusmies, siviilipalvelusmies), 8 € (lapset 2-15 v.). Veikkauskortilla 2 € alennus normaalihintaisesta lipusta. AdAstra-teatteri kuuluu KeHY ry:n 5 €:n rinkiin.

Varaukset: AdAstran numerosta 041 727 0384 klo 12-18 tai sähköisen lipunvarauksen kautta.

Maksuvälineet: Käteinen, Smartum-kulttuurisetelit ja yleisimmät pankki- ja luottokortit.

Nimi: Heinähattu, Vilttitossu ja Littoisten riiviö
Kirjailija: Tiina ja Sinikka Nopola
Ohjaus: Riku Suonio
Ensi-ilta: 09.06.2017
Milloin: 9.6.-16.7.2017
Teatteri: AdAstra-teatteri
Osoite:
Kotisivut: http://www.adastrateatteri.fi