Tiedote 25.5.2023 

Harrastajateatterikesän juhlavuoden ohjelmisto on valittu 

 

Misa Palander on valinnut 33 hakijan joukosta Harrastajateatterikesään 18.-20.8.2023 Kuusan Kanavateatterin, Mikkelin poikateatterin, Teatteri Lipstikan Haapavedeltä, Jyväskylän Huoneteatterin sekä In Teatterin Iisalmesta. Lisäksi Suomen Harrastajateatteriliitto on valinnut Harrastajateatterikesän juhlavuoden kunniaksi suurelle näyttämölle hakijoiden joukosta Lahden Lauantainäyttämön Jäniksen vuoden. Valintaan ryhtyessäni päätin, että haluan löytää intohimoista heittäytymistä. Toden totta sitä näin, kiittelee Palander. Uskon, että taiteen tehtävä on peilata ympäröivää maailmaa, mutta myös näyttää tietä. Teatterin tulee olla turvallinen paikka myös niille, jotka kuuluvat tavalla tai toisella vähemmistöön, kertoo Palander näkemyksestään.  

Valitut esitykset ja valintaperustelut: 

Mikkelin Poikateatterin Meistä tuli muurareita on pieni suuri esitys aikuisiksi kasvaneista poikateatterilaisista. Ohjaaja Kati Kinnusen omintakeinen kädenjälki piirtyy kirkkaasti esiin ja esitys on vahva todistus moniäänisyyden ja turvallisen tilan tärkeyden puolesta. Se nostaa esiin teatteriharrastuksen tärkeyden ihmisen kasvulle ja sitä kautta koko yhteiskunnalle, vähemmistöjä kunnioittaen. 

Jyväskylän Huoneteatterin Ole oma itsesi, Ernest on valloittava tulkinta Oscar Wilden komediaklassikosta, joka nähdään nyt uutena, erittäin toimivana käännöksenä. Huoneteatterin virtuoottiset näyttelijät paiskivat alusta loppuun iskulleen. Älykästä ja taitavaa teatteria Antti Viitamäen ohjaamana.  

Teatteri Lipstikka tuo näyttämölle hurmaavan tulkinnan Tuomas Timosen Keltainen pallo-näytelmätekstistä. Pia Varuhin-Palon ohjaus on tanssin, laulun ja musiikin siivittämää nykyteatteria, jossa katsojaa kuljetetaan tunnelmasta toiseen jouhevasti ja kekseliäästi. 

Cthulhun kutsu on Kuusan Kanavateatterin maaginen tulkinta 1920 luvun kauhuklassikosta. Taru Eskonen-Myllylän kunnianhimoinen ohjaus pitää otteessaan alusta loppuun ja vahva ensemble puhaltaa näyttämöllä yhteen hiileen. Kauhu genrenä on teatterilavoilla harvoin nähtyä herkkua ja esitys lunastaa odotukset omalakisella tulkinnallaan.  

Rouva C on Satu Hukkasen taitavasti ohjaama In Teatterin esitys Minna Canthin yksityisestä elämästä, parisuhteesta, rakkaudesta, naisena olemisesta. Vahva näyttelijäntyö ja sujuva ohjaus vievät meidät kansakuntamme voimanaisen elämään valloittavalla, mutta myös koskettavalla tavalla. Esitys on myös hyvä muistutus siitä, että yksin emme ole mitään, yhdessä olemme kaikki.  

Vuoden Harrastajateatteri 2023 titteliä kantava Lahden Lauantainäyttämö on Suomen Harrastajateatteriliiton valinta Harrastajateatterikesän 50 v. juhlavuoden esitykseksi. Jäniksen vuosi nappaa mukaansa heti ensitahdeista lähtien. Tapani Kalliomäen tarkassa ohjauksessa katsoja pääsee pohtimaan ihmisenä olemisen tunnistettavia kiemuroita yhteen hiileen puhaltavan ensemblen tarjoilemana niin, ettei kukaan jää kylmäksi.  

Harrastajateatterikesässä koetaan kuuden esityksen, avajaisten ja päätöstilaisuuden lisäksi muun muassa improkisat, hyväntekeväisyyshuutokauppa ja keskustelutilaisuus. Tapahtuman liput ovat nyt myynnissä 25.5. klo 9.00 alkaen kaupunginteatterin lippumyymälässä, sekä lippu.fi:ssä.

Tutustu ohjelmistoon tarkemmin osoitteessa www.harrastajateatterikesa.fi  

Tapahtuman järjestää Suomen Harrastajateatteriliitto ja Jyväskylän kaupunginteatteri yhteistyössä Suomen Nuorisoseurojen ja Kansalaisfoorumin kanssa. 

 Lisätietoja  

Mari Saarinen 

Tuottaja 

Suomen Harrastajateatteriliitto 

050-4682138 

[email protected] 

www.shtl.fi 

www.harrastajateatterikesa.fi