KUULOLIITTON KESÄTEATTERIKAMPANJA:
 

Teatteri kuuluu kaikille – vai kuuluuko?

 
Kulttuuri tuottaa elämää rikastuttavia kokemuksia ja vaikuttaa laajasti esimerkiksi hyvinvointiimme. Siksi kulttuurin tulee olla kaikkien ulottuvilla. Asia on niin tärkeä, että siitä säädetään YK:n vammaissopimuksessa (artikla 30):
 
Sopimuspuolet tunnustavat vammaisten henkilöiden oikeuden osallistua yhdenvertaisesti muiden kanssa kulttuurielämään ja toteuttavat kaikki asianmukaiset toimet varmistaakseen, että vammaiset henkilöt:

  • a) saavat käyttöönsä kulttuuriaineistoa saavutettavassa muodossa;
  • b) voivat seurata televisio-ohjelmia, elokuvia, teatteria ja muuta kulttuuritoimintaa saavutettavassa muodossa.
     
    Huonokuuloisille esityksen puheen seuraaminen voi olla hankalaa pitkän etäisyyden ja taustakohinan vuoksi. Kuulokojeen käyttäjille loistava apuväline on äänensiirto, jolloin ääni saadaan suoraan omaan kuulokojeeseen ilman häiritseviä taustaääniä.

 
Yksinkertaisin ja kustannustehokkain tapa äänensiirtoon on induktiosilmukka. Induktiosilmukka siirtää äänen sähkömagneettisen kentän välityksellä suoraan kuulokojeen vastaanottokelaan. Näin kaikki häiriöäänet, kuten karamellipussien rapina ja vaatteiden kahina, jäävät kuulumattomiin ja kuulokojetta käyttävä asiakas voi nauttia esityksestä.
 
Kuuloliiton asiantuntija Jukka Rasa on tehnyt kesäteattereita varten yksinkertaiset ohjeet induktiosilmukan käyttöönottamiseksi.
Lisätietoa sekä Induktiosilmukalliset kesäteatterit listattuna löydät Kuuloliiton verkkosivuilta: https://www.kuuloliitto.fi/kesateatterikampanja-2023/

 

Mitä induktiosilmukan käyttöönotto kustantaa?

Kuuloliitosta kerrotaan että teatterin katsomon kokoluokkaan riittävän tehoinen silmukkavahvistin maksaa noin 1000 – 2000 euroa. Vahvistimen lisäksi tarvitaan silmukkajohto, joksi käy periaatteessa mikä tahansa sopivalla poikkipinta-alalla oleva johdin.  Johto maksaa halvimmillaan noin 1 euroa/metri. Silmukkajärjestelmä voidaan kytkeä teatterin muuhun äänijärjestelmään, jolloin kaikki  kuultavaksi tarkoitettu ääni välittyy myös induktiosilmukkaan.
 
Alla Kuuloliiton kokoamana listaa firmoista, jotka suunnittelevat / asentavat / maahantuovat ja/tai myyvät induktiosilmukkavahvistimia ja –järjestelmiä.

 

Qlu Oy

Qlu Oy

http://www.qlu.fi/

Torikatu 19 (6. kerros)

90100 Oulu

Toimitusjohtaja Juha Nikula

040 5881 138

juha.nikula at qlu.fi

 

 

FinFonic

Finfonic Oy

Klemetinkatu 21, 65100  Vaasa

Puh.  06 3563 300

Sähköposti: [email protected] tai [email protected]

 

 

Studiotec

Studiotec Oy

http://www.studiotec.fi/

Kuusiniemi 2, 02710 Espoo

PL 5, FI-02711 ESPOO

puh. 0207 512 300

[email protected]

 

 

Laatukuuluu Oy

Laatukuuluu Oy

http://www.laatukuuluu.fi/

Ari Törmä

Toimitusjohtaja

Puh. 0400 100006

[email protected]

 

AV-Apaja

http://av-apaja.fi/

+358 (0)50 3131141

[email protected]

Kirjailijantie 17, 24800 Halikko

 

 

Noretron Communication Oy

Noretron Communication Oy

Vitikka 2

02630 ESPOO

Puh. 0400 597503

[email protected]

Kunnas Timo

Myyntipäällikkö

0400-597 503