Henrik Majava

”Teatteri kuuluu kaikille!”

 

Olen 40-vuotias teatteriohjaaja. Opiskelin Lontoossa, jota ennen olen opiskellut myös valo- ja äänisuunnittelua.

Teatterikorkeakoulussa. Laaja-alainen osaamiseni teatterialalla on varmasti eduksi: luen partituuria sujuvasti, soitan pianoa taitavasti (pystyn siis tarvittaessa sijaistamaan vaikka kapua!), hallitsen valon ja äänen perusteet sekä lavastan.

Katimari Niskala

”LET’S DO THIS!”

Katimari Niskala (Espoo, 1993) on suomalainen näyttelijä ja teatteri-ilmaisun ohjaaja. Hän on erikoistunut liikkeeseen, fyysiseen teatteriin sekä visuaaliseen taiteeseen. Katimari on valmistunut näyttelijäksi ja teatterialan ammattilaiseksi Jacques Lecoqin teatterikoulusta Pariisista, sekä teatteri-ilmaisun ohjaajaksi ja pedagogiksi Turun Taideakatemialta. Hän on työskennellyt kansainvälisissä produktiossa Turussa, Helsingissä, Pariisissa, Ostroszowicessa, New Yorkissa, Vermontissa ja Lontoossa. Katimari työskentelee monipuolisesti teatterin parissa näyttelijänä, ohjaajana, visuaalisena taiteilijana, skenografina, opettajana sekä tuottajana.

Katimarin taiteelle ominaista on liike, väkevä näyttelijäntyö, eri taidemuotojen sekoittuminen, rytmin vaihtelut, musiikki ja vahva visuaalisuus. Hän saa inspiraationsa musiikista, materiaaleista ja ilmiöistä sekä yhdenvertaisuudesta ja ympäristönsuojelusta: arvoista jotka ovat lähellä hänen sydäntään.
Ohjaajana Katimarille on tärkeää rakentaa positiivinen ilmapiiri jossa nautinto ja ilo ovat suurena osana työskentelyä. Hän tarjoaa opetusta tilan hahmottamisesta, teknisestä esiintyjyydestä ja ensemble – työskentelystä sekä painottaa kokeellista ja tutkivaa otetta teatterin tekemiseen.

Kirsi Lindholm

”Tosissaan, mutta ei tosikkona”

Olen 38-vuotias laulava freelance näyttelijä ja teatteriohjaaja. Ohjannut olen vuodesta 2015 lähtien työkseni teattereissa täällä Forssan seudulla ja freelancenäyttelijänä olen toiminut vuodesta 2010.

Ohjaamisen olen oppinut ns. kantapään kautta. Toki olen vuosien varrella kouluttautunut erilaisilla kursseilla (tälläkin hetkellä mm. Taideyliopiston Visuaalinen ajattelu ohjaajantyössä – opettajana Anne Rautiainen).
Kymmenisen vuotta sitten olin apulaisohjaajana Forssan Teatterissa parissa prokkiksessa ja silloin havaittiin, että minulla on luontaisesti erinomainen kyky nähdä kokonaisuuksia, luoda jännitteitä ja ohjata isompiakin joukkoja – henkilöohjauksesta puhumattakaan.
Sittemmin olen ohjannut niin komediaa, farssia, draamaa, kauhu-jännäriä kuin koko perheen näytelmiäkin.

Tällä hetkellä minulla on työnalla kolme ohjausta. Toukokuussa 2020 on tulossa kaksi ohjaustani ensi-iltaan teatteritaiteen perusopetuksen kahdelta ikäryhmältä:
Kaunotar ja Hirviö (Sirkku Peltola), Wahren-Opiston Karuselli ryhmä
Lumikuningatar (Hans Christian Andersen), Wahren-Opiston Taikamaailma ryhmä
21.6.2020 ensi-iltansa saa myös Rauhaniemen kesäteatterissa Kahen Akan Loukussa (Heikki Luoma).

Olen avoin erilaisille teksteille sekä myös ei-tekstilähtöiselle teatterille, mutta toki minulla on ässiä hihassa ja paljon ehdotuksiakin.
Tulen mielelläni keskustelemaan kanssanne aiheesta lisää!

 

Kari Kinnaslampi

”Rakastan teatteria. Teatteri on elämäni!”

Olen 55-vuotias teatterialan rautainen ammattilainen. Olen tehnyt kaikkea teatterin alalla jo 35 vuoden aikana. Vaikka olen pohjakoulutukseltani näyttelijä, niin ohjaajana olen itseni lähes kokonaan elättänyt. Ohjaajana olen vaativa, mutta inhimillinen. Teatterin tekeminen on yhteistyötä, se on tiimilaji. Otan ideoita ja ajatuksia vastaan mielelläni. Ohjaajana kuitenkin valitsen ja päätän miten loppupeleissä mennää ja otan siitä vastuun. Koska olen itse näyttelijä, tiedän miltä näyttelijästä tuntuu ja siksi osaan ottaa huomioon näyttelijän kyvyt ja tunteet. Olen näyttelijää tukeva ja kannustava ohjaaja. En anna näyttelijän mennä epävarmana ja pelokkaana näyttämölle. Ohjaan niin, että kaikki on varmaa. On turvallista ja kivaa olla näyttämöllä. Kokea se upea elämys kun näyttelijän ja yleisön välille muodostuu se ihmeellinen yhteys ja homma toimii. Ohjatessani näyttelijät saavat samalla näyttelijäntyön opetusta, koska olen myös teatteripedagoginen. Ohjaamiseni on pedagogista.
Olen valmis lähtemään pidemmänkin matkan päähän ohjaamaan ja kouluttamaan.

Kalle Tahkolahti

”Pää ja sydän paikoillaan, tosissaan muttei vakavasti.”

 

Olen järvenpääläinen esittävän taiteen ammattilainen, koulutukseltani teatteri-ilmaisun ohjaaja AMK. Opintojeni 2010-2014 jälkeen olen työskennellyt enimmäkseen Uudenmaan alueella teatterialan freelancerina, etupäässä ohjaajana ja näyttelijänä ammatti- ja harrastajateattereissa. Pitkäaikainen harrastuneisuuteni ja kouluttuneisuuteni teatterialan erilaisissa työtehtävissä on luonut minulle monipuolisen ja ennakkoluulottoman kokemuspohjan. Olen mm. näytellyt päärooleja eräiden maamme huippuohjaajien esityksissä, pitänyt teatteriopetusta vammais- ja nuorisoryhmille sekä ohjannut menestyksekkäästi niin kansainvälisiä klassikkoja kuin kotimaista nykydraamaa kellaritiloista kaupunginteattereihin.

Olen ohjannut yli 20 täyspitkää esitystä erilaisissa yhteyksissä Keski-Uudenmaan alueella. Työyhmät ovat vaihdelleet teatterikerhon jatkoryhmän 16-19-vuotiaista nuorista pitkän linjan ammattilaisiin. Ohjaamieni teosten taiteellista tasoa on poikkeuksetta kiitetty alueen lehdistön, yleisön ja bloggarien keskuudessa. Tyypillisesti olen myös suunnitellut ohjausteni markkinointimateriaalin graafisen ilmeen sekä toteuttanut lukuisia mainostrailereita.

Työssäni teatteritaiteen ammattilaisena haluan olla mukana luomassa esityksiä ja teoksia, jotka tarjoavat katsojille elämyksellisyyden kautta näkökulmia, henkilökohtaista ajateltavaa ja oivalluksia yhteisestä maailmastamme. Olen kiinnostunut käyttämään teatterin perinteisiä menetelmiä uusien ja kiinnostavien ilmaisukeinojen löytämiseen, etusijalla katsojan kokemus.

Mikko Rantanen

”Teatteri antaa peilin, mahdollisuuden kohtaamisiin ja alustan eri vivahteiden tutkimiseen. Taiteen tehtävä on lisätä todellisuuden, niin menneen, nykyisen, kuin tulevankin hahmottamista. Näyttämötaide parhaimmillaan ojentaa työkaluja elämyksen, ilon ja surun kokemiseen. Teatteri on mielikuvituksen kehto. Ja mikä parasta – väliajalla saa kaffetta ja pullaa.

Hyvä teatteri nipistelee lempeästi ihmisen sisintä.”

Teatteriohjaaja Mikko Rantanen tarjoaa näyttämötaiteen ohjauspalvelua Turussa, Varsinais-Suomessa ja tarvittaessa muuallakin Suomessa. Asiakasryhminä ovat teatterit, monitaiteelliset ryhmät, yksityiset henkilöt, yhteisöt, yhdistykset ja yritykset sekä esiintyvien taidealojen ammattilaiset ja harrastajat.

Janne Jämsä

”Tee työtä jota rakastat, niin sinun ei tarvitse koskaan tehdä töitä.”

 

Olen Janne Jämsä, 30-vuotias tuottaja, teatteriohjaaja ja yrittäjä Tampereelta.

Omaan monivuotisen ja -puolisen kokemuksen esittävän taiteen kentällä työskentelemisestä. Vuosien saatossa olen työskennellyt mm. Kansallisteatterissa, Kulttuuritehdas Korjaamolla, Kulttuurikeskus Poleenissa, Uudessa Iloisessa Teatterissa, Linnateatterissa sekä tällä hetkellä Suomen Kiertueteatterissa, jossa toimin teatterinjohtajana. Työtehtäväni ovat vaihdelleet lipunmyynnistä taideaineiden opettajan sijaisuuteen, tuotanto- ja ohjausassistentista kokonaisiin tuotantoihin sekä omiin ohjaustöihiin.

Ohjaajana olen toiminut yli kymmenen vuoden ajan, ja olen ohjannut niin harrastajia, alan opiskelijoita kuin ammattilaisiakin. Olen ohjannut mitä erinäisimpiä teoksia aina vauvateatteriesityksistä isompiin musikaalituotantoihin. Olen eritoten kiinnostunut suomalaisista teksteistä sekä lastenteatterin tekemisestä. Mieleenpainuvimpia töitä viime vuosilta ovat Pyynikin kesäteatteriin ohjaamani Tatun ja Patun Suomi (2019), Kaarina-Teatterissa nähty Niskavuoren nuori emäntä (2018) sekä Linnateatteriin ohjaamani Tell me on a Sunday (2016). Lista kaikista ohjauksistani löytyy CV:stäni sekä verkkosivuiltani osoitteesta http://www.jannejamsa.fi/cv/. Verkkosivuiltani löytyy myös arvosteluja tekemistäni töistä (http://www.jannejamsa.fi/arvostelut/).

Olen avoin, utelias ja huumorintajuinen tiimipelaaja, jonka suusta et kuule sanottavan ”en pysty”. Teen aina työni täysillä enkä pelkää heittäytyä uudenkaan projektin vietäväksi. Uskallan tarttua uusiin haasteisiin ja työskennellä uusissa toimintaympäristöissä, joissa voin kehittää itseäni niin teatterialan ammattilaisena sekä teatteri- ja kulttuurialaa kokonaisvaltaisesti.

Teatteri, kulttuuri ja viihde ovat minulle työ, elämä ja intohimo.

Niko Flang

 

”Älä ota sitä vakavasti.”

 

Keski-pohjanmaan ammattikorkeakoulusta valmistunut teatteri-ilmaisun ohjaaja, joka on tehnyt teatteria myös Lontoossa ja vetänyt mm. Lontoon suomalaista teatteria. Improvisaatio ja komediat ovat lähellä sydäntä. Käsikirjoittajana viime aikoina, työstää tällä hetkellä ensimmäistä lasten animaatiosarjaa YLElle. Teknisesti pätevä (valot, äänet, tietokoneet) ja ymmärtää ratkaisujen hinnan ja laadun väliset suhteet hyvin. Viimeisin ohjaus teatteriin Lontoossa, tekstinä itse kirjoittama Kalevalan naishahmoista inspiraationsa saanut Women of Kalevala.

Arto Mantela

 

”Tärkeintä on nauru ja ilo”

 

Olen 50 vuotias teatterin moniosaaja, olen ollut niin näyttämöllä kuin ohjaustehtävissä, unohtamatta valo- ja äänisuunnittelua sekä markkinointia.
Kiinnostukseni teatteriin alkoi kun minut saatiin ylipuhuttua harrastajateatterin lavalle, jossa viihdyinkin pitkään. 1990-luvun lopussa lähdin opiskelemaan draamapedagogiikkaa Jyväskylän yliopistoon ja kävin monia koulutuksia TEAK:in avoimessa.
Ohjaajana olen innostava ja ehkä jollain tavalla myös kouluttava. Pyrin myös saamaan jokaisesta parhaat puolet esille ja onnistumaan yhteisessä produktiossa. Yhteisällisyys ja ryhmähenki ovat tärkeitä ja niiden eteen myös teen ohjaamisen ohella töitä. Teatterin tekeminen pitää olla oikeassa suhteessa haastava ja palkitsevaa sekä jokaiselle myönteinen ja voimannuttava kokemus.

Olen ohjannut hyvin erilaisia ryhmiä, aikuisia ja lapsia. Olen myös ohjannut hyvin erilaisia näytelmiä musikaalista draamaan ja kirkkonäytelmistä satunäytelmiin.

 

Jari Hiltunen

 

”Olen toisinaan mahdoton ja usein hyvin mahdollinen.”

 

Olen kuusikymppinen ohjaaja Pirkanmaalta. Ohjaajana olen työskennellyt jo 30v ja ohjauksia on tällä hetkellä jo 60, kaikki täysimittaisia harrastajateatteriesityksiä. Puolet ohjauksista on lasten ja nuorten kanssa ja toinen puoli aikuisten ja viime vuosina myös senioreiden kanssa. Täysin ammattimaisesti olen ohjannut v2015 – tuolloin perustin oman yrityksen Mansikkamäen Draamapajan . Lisäksi koulutan erilaisia ryhmiä ja käytän koulutuksissani teatterin menetelmiä. Olen myös muusikko joten musiikkiteatteri taittuu myös. CV;stä voi nähdä mitä olen ohjannut tähän mennessä. Ottakaa yhteyttä      Kerron mielelläni lisää ja olen valmis tekemään mahdottomankin mahdolliseksi   Teidän kanssa

FB sivut Mansikkamäen Draamapaja

Jari Hiltunen   /   Ohjaaja  / Mansikkamäen Draamapaja

Sampo Kerola

 

Ars longa, vita brevis.

 

Sampo Kerola on tanssi-  ja teatteritaiteen ammattilainen. Hän on pohjakoulutukseltaan ympäristöinsinööri, sittemmin tanssinopettajaksi, koreografiksi ja taitelija-kehittäjäksi kouluttautunut taiteen maisteri.

 

Taiteellisen uransa Kerola on luonut tanssi-  ja puheteattereissa ympäri Suomea ohjaajana, tanssijana ja koreografina. Hän on opettanut monipuolisesti niin amatöörejä kuin ammattilaisia nykytanssin ja näyttelijäntyön tekniikoissa yli kymmenen vuoden ajan. Kerola työskentelee myös suunnittelijana työelämän kehittämishankkeissa luoden uusia taidelähtöisiä menetelmiä työntekijöiden ja organisaatioiden tarpeisiin.

 

Antti Taipale

Yhteisössä on voimaa.

 

Olen 38-vuotias teatterialan moniottelija. Taustaltani olen esiintyjä ja kiertänyt Suomea ristiin rastiin ja nyt viimeisinä vuosina keskittynyt enemmän teoriaan ja teatterin tutkimukseen. Olen parhaillaan väitöskirjatutkijana Helsingin yliopistossa ja keskeisenä kiinnostuksen kohteena on kehollinen empatia teatterin keskiössä.
Ohjatessani työskentelen kehollisesti, kehollani aistien. Eläydyn ja annan näyttelijöiden ilmaisun siirtyä omaan kehooni, jotta voin heitä ymmärtää paremmin ja auttaa heitä vielä parempiin suorituksiin.

Tärkeimmät arvoni ovat aistikkuus, muutoksen hyödyntäminen sekä jatkuva kehitys. Ohjauksessani arvot ilmenevät aistirikkaina tulkintoina, väreinä, ääninä, liikkeinä sekä voimakkaina tunteina. Olen avoin ja auki muutokselle ja toivon työryhmältä harjoitusprosessin aikana uskallusta luottaa lopputulokseen, sillä muutoksen antaman luovan voiman avulla produktiosta voi syntyä jotain taianomaista, joka lumoaa katsojan. Jatkuva kehitys on väistämätöntä teatteriproduktiossa, jossa jokainen osa-alue kehittyy harjoitusten myötä, yhdessä tehden, yhteisön voimalla.

Intuitiivinen työskentelyote, rento ja hyvä tunnelma sekä määrätietoinen eteneminen ovat työskentelyni keskiössä. Varsinkin harrastajateattereiden osalta harrastus täytyy olla mukavaa ja sellaista, joka antaa enemmän pitkän työpäivän jälkeen, kuin se veisi.

Olen valmis uusiin haasteisiin, uusiin tulkintoihin ja tapamaan uusia intohimoisia teatterinharrastajia.