Kesäteatteripäivä 28.6.2019

Rähmänkäpälä! Repliikki-lehden numerossa 2/2019 väitettiin Kesäteatteripäivän  virheellisesti osuvan perjantaille 29.6. Kalenterit on nyt tarkistettu ja kyseinen perjantaihan on siis 28.6 vuonna 2019.

Kesäteatteri kerää miljoonayleisön joka vuosi. Tänä vuonna Teatterin tiedotuskeskus TINFO:n julistama Kesäteatteripäivä on siis pe 28.6.2019, Teemaperjantai aloittaa TINFO:n mukaan viikonlopun, joka on perinteisesti ensi-iltojen määrältä kaikista vilkkain ja tänäkin vuonna tuolle perjantaille osuu jopa 30 ensi-iltaa.

TINFO päivittää teatteriensi-iltojen tietokantaa. Tutustu ohjelmistoon TINFO:n sivuilla.

Kesäteattereita 2019

Suomen Harrastajateatteriliitto uudisti kesäteatteritiedotustaan

Suomen Harrastajateatteriliito tuo esiin valtakunnallista kesäteatteritoimintaa vuosittain. – ”Maassamme on poikkeuksellisen voimakas kesäteatteritarjonta”, iloitsee Suomen Harrastajateatteriliiton toiminnanjohtaja Merja Laaksovirta. Suomen Harrastajateatteriliiton lähes 500 jäsenteatterissa kesäteatteritoimintaa on hänen arvionsa mukaan valtaosassa vuosittain.

Liitto on tuottanut vuosittain painettua Kesäteatteriopasta. Yleisölle ilmainen opas on ollut suosittu yleisön keskuudessa ja se on viety käsistä joka vuosi parissa viikossa. Kesäteatterioppaan tuottamisesta omana painettuna julkaisunaan on kuitenkin päätetty luopua vuonna 2018.

”-Oppaan ilmoittajamäärät ovat laskeneet tasaisesti usean vuoden ajan ja tämä yhdistettynä kasvaviin postitus- ja painatuskuluihin johti oppaan tuottamisen tappiollisuuteen. Opas ei anna tällaisenaan myöskään enää edustavaa otosta maamme valtakunnallisesti upeasta kesäteatteritarjonnasta”, kertoo Merja Laaksovirta.  ”-Nyt etsitään uudenlaisia tapoja tuoda kesäteatteria esiin ja kokonaan kesäteattereiden esittelystä ei luovuta. Vuoden 2019 esite painetaan Repliikki-lehden liitteenä”, Laaksovirta jatkaa.

Vuoden 2019 Kesäteattereita – liitteeseen voit tutustua alla.

Kesäteattereita 2019 – liite

Lisää kesäteatteritarjontaa löytyy valtavasti  Teatterin tiedotuskeskus Tinfon sivuilta. 

Sosiaalisesta mediasta hahstagilla #kesäteatterikansa löytyy teatterintekijöiden ja  yleisön kesäteatterikokemuksia. Jaa sinäkin omasi!