Kulttuuriharrastamisen koetut vaikutukset -selvitys ja mittaristo

 

Kulttuuriharrastamisen koetut vaikutukset -selvitys ja mittaristo on julkaistu!

 
Jokainen kulttuurin harrastaja tunnistaa harrastamisensa upeat vaikutukset, mutta niiden todentamiseen ei ole ollut työkalua. Järjestöissä tehdään valtavasti työtä kulttuuriharrastamisen eteen. Työn merkitystä, arvoa ja vaikutuksia ei aina huomata järjestöjen ulkopuolella. Tämän vuoksi on tärkeää tehdä näkyväksi, miten monin tavoin kulttuurin harrastaminen vaikuttaa sekä yksilöihin että yhteisöihin ja samalla koko yhteiskuntaan.
 
Sivistysliitto Kansalaisfoorumi kutsui yhteiseen kehittämistyöhön jäsenjärjestöjään. Työn tavoitteena oli selvittää kulttuuriharrastamisen kokonaisvaltaisia vaikutuksia harrastajien elämään ja luoda jaettu mittaristo vaikutusten näkyväksi tekemiseen.
 
Mittaristoa hyödyntäen toteutettiin laaja selvitys: keväällä 2022 saatiin vastauksia yli 1 300 eri-ikäiseltä kulttuurin harrastajalta ympäri Suomen.
 
Selvityksen toteuttivat Sivistysliitto Kansalaisfoorumi, Suomen Harrastajateatteriliitto, Suomen Nuorisosirkusliitto, Suomen Nuorisoseurat ja Nuori Kulttuuri sekä Suomen Puhallinorkesteriliitto.
 
Mukana mittareiden laadinnassa oli myös Kansalaisareena.
 
Tutustu selvityksen tuloksiin täällä: Kulttuuriharrastamisen koetut vaikutukset -selvitys ja mittaristo
 

 

Jäsenyhdistysten kokous 2022

 

Kutsu

Suomen Harrastajateatteriliiton jäsenyhdistysten kokoukseen
 
Kokous järjestetään Zoom -etäkokouksena keskiviikkona 19.10. 2022  klo 11.00 – 12.00
 
Kokoukseen tulee ilmoittautua 18.10. 2022 mennessä kokousjärjestelyiden vuoksi. Ilmoittautumiset: [email protected]
 
Saat liittymislinkin kokoukseen ilmoittamaasi sähköpostiosoitteeseen noin vuorokautta ennen kokousta. Tarkistathan ennen kokousta, että sinulla on toimiva internet-yhteys, kuuloke sekä mikrofoni käytettävissäsi.
 

Ehdotus esityslistaksi:

1.     Kokouksen avaus

2.     Valitaan kokoukselle puheenjohtaja, sihteeri, pöytäkirjantarkastajat ja ääntenlaskijat

3.     Todetaan läsnäolijat

4.     Esityslistan hyväksyminen

5.     Esitys Suomen Harrastajateatteriliiton syyskokoukselle; valitaan yksi varsinainen jäsen ja yksi varajäsen Suomen Harrastajateatteriliiton hallitukseen kaudeksi 2023 – 2024.

Erovuoroisena on varsinainen jäsen Kari Manu, Kauhajoen Neon -teatteri ja varajäsen Riia Bergring, Nutturlan Makasiiniteatteri

Erovuoroisilla on liiton sääntöjen mukaan mahdollisuus jatkaa liiton hallituksessa.

6.     Esitys Suomen Harrastajateatteriliiton syyskokoukselle; valitaan kolme varsinaista jäsentä ja kolme varajäsentä edustamaan jäsenyhdistyksiä liiton vuosi- ja syyskokouksiin kaudeksi 2023-2024.

 

Jäsenyhdistysten kokous on 10.9.2020 valinnut liiton vuosi- ja syyskokouksiin edustajat kausiksi 2021-2022:

Jussi Kononen, Raahen Teatteri, Juhani Löfbacka, YTY-teatteri, varalla Elisa Lund-Mäkelä, Särkkäin Näyttämö, Ritva Heiskari, Teatteri Neliapila, varalla Laura Jouhtimäki, Laukaan Teatteri

Liiton menettelytapaohjeen mukaan edustajien valinnassa niin hallitukseen kuin liittokokousedustajiksi on otettava huomioon sukupuolten tasa-arvoisuus sekä pidettävä huolta siitä, että maantieteellinen tasapuolinen edustavuus vallitsee pohjoisen ja etelän välillä

 

7.     Muut mahdolliset asiat

8.     Kokouksen päättäminen