HARRASTAJATEATTERIKENTTÄ KAIPAA PIKAISTA APUA!

Kirje päättäjille  26.1.2021

HARRASTAJATEATTERIKENTTÄ KAIPAA PIKAISTA APUA!

Suomen Harrastajateatteriliitto on valtakunnallinen kattojärjestö, jonka tehtävänä on kehittää, tukea ja edistää harrastajateatteritoimintaa Suomessa. Liitto on syvästi huolissaan yhä vaikeutuvasta harrastajateattereiden ahdingosta, joka on seurausta koronaviruksen vastaisista rajoitustoimista. Ymmärrämme, että rajoitukset ovat olleet välttämättömiä ja tarpeellisia ja niitä on kentällämme tunnollisesti noudatettu. Rajoitukset ovat kuitenkin aiheuttaneet teattereille tappioita ja enää eivät teattereiden omat resurssit riitä niiden kattamiseen, kun toiminnan ennustettavuuskin on vaikeaa.

Teatteriharrastus vahvistaa monin tavoin sekä mielen että kehon hyvinvointia. Tutkimusten perusteella tiedämme, että teatteritoimintaan osallistuminen on yhteydessä esimerkiksi vähäisempään masentuneisuuden ja ahdistuneisuuden määrään. Teatterissa käyminen sekä sen tekeminen ovat tutkimusten mukaan merkittävästi yhteydessä koettuun terveyteen ja hyvään elämään. Tästä syystä koronan aiheuttama ahdinko syvenee ja koronan lasku koko harrastajateatterikentälle tulee olemaan taloudellisesti ja inhimillisesti katsottuna järkyttävän suuri.

Korona puolitti harrastajateattereiden katsomot, peruutti osan esityksistä kokonaan ja vaikutti harrastajien määrään monessa paikassa. Sekä vuoden 2020 että 2021 kevään ensi-illoista on tullut tappiota, eikä helpotusta näy.

Harrastajateatterit ovat muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta yleishyödyllisiä voittoa tavoittelemattomia yhdistyksiä, jonka vuoksi suurimmalla osalla teattereista ei ole olemassa puskurirahastoa. Niilläkin, joilla on, on se kulutettu jo vuoden 2020 puolella. Useilla teattereilla on pienistä budjeteista huolimatta kiinteitä kuluja tiloista ja henkilökunnasta, ja varsinkin näissä tapauksissa taloudellinen hätä on jo todella suuri.

Kevään esityskausi odottaa monilla lupaa käynnistyä ja teattereissa lasketaankin jo pennejä siihen, kuinka monta päivää on vielä mahdollista odottaa. Kuitenkin kesäteatterin merkitys on monille teattereille taloudellisesti suurin. Mikäli rajoitukset jatkuvat edes osittaisina kesän yli, voi se tarkoittaa lopullista kuoloniskua harrastajateatterikentälle.

Suomen Harrastajateatteriliitto jakoi keväällä 2020 ensihätään 20 000 € hätäapua teattereille. Tästä puolet saatiin Harrastajateatterin tukisäätiöltä ja puolet liiton omasta budjetista. Vuonna 2021 liitto pyrkii jakamaan 18 000€ avustuksia, mutta hätä on niin suuri, ettei siitä riitä kuin murto-osalle.

On arvioitu, että Suomessa on n. 700 harrastajateatteria, joista 500 kuuluu Suomen Harrastajateatteriliittoon. Liiton tärkein tehtävä on taata harrastajakentän tulevaisuus ja nyt elämme historiallisestikin kentän kriittisintä aikaa. Varmistetaan yhdessä ainutlaatuisen harrastajateatterikulttuurin tulevaisuus Suomessa!

 

Sanni Grahn-Laasonen, Suomen Harrastajateatteriliiton puheenjohtaja

Sanna Saarela, Suomen Harrastajateatteriliiton toiminnanjohtaja

HARRASTAJATEATTERIT TARVITSEVAT APUA

Kannanotto 23.2.2021

HARRASTAJATEATTERIT TARVITSEVAT APUA

Koronaviruksen nostattama aalto pyyhkäisi rajusti harrastajateatterikentän ylitse jo viime keväänä. Sen jälkeen teatterit ovat noudattaneet kuuliaisesti ohjeita ja pysytelleet pinnalla kuka milläkin pelastusrenkaalla. Nyt ei monellakaan näy enää kuin nenän pää, jos sitäkään. Tarvitaan isompia toimia, jotta ainutlaatuinen harrastajateatterikenttä saadaan pelastettua.

Suomessa on arviolta 700–800 harrastajateatteria, joissa kaikissa on kymmeniä, toisissa jopa satoja harrastajia. Teattereiden talous on lipputulojen, jäsenmaksutulojen ja satunnaisten pienten avustusten varassa. Kun esitystoiminta on pysähtynyt, on myös tärkein tulonlähde menetetty. Taloudelliset menetykset riippuvat teatterin koosta ja voivat olla muutamista tuhansista jopa satoihin tuhansiin euroihin per teatteri. Yhteensä tappiot ovat useita miljoonia euroja. Elämme kriittistä aikaa, ja monet teatterit ovat konkurssin partaalla.

Harrastajateatteritoiminnan merkitys teatterialan ammattilaisille

Suomessa Harrastajateatterit ovat merkittäviä freelancereiden ja teatterialan ammattilaisten työllistäjiä. Harrastajateattereissa kautta maan työskentelee satoja ohjaajia, tuottajia, lavastajia, puvustajia, ym. Harrastajateatterikenttä käyttää ammattilaisten palkkaamisen arviolta reilusti yli kaksi miljoonaa euroa vuodessa. Toiminnan jäädyttäminen onkin aiheuttanut suurta taloudellista ahdinkoa harrastajakentällä toimiville ammattilaisille.

 Harrastajateatteritoiminnan merkitys

Teatteriharrastus on usein keskeinen osa kaiken ikäisten harrastajien elämää̈. Sen merkitys tänä̈ päivänä̈ korostuu kasvotusten tapahtuvan sosiaalisen vuorovaikutuksen, itseilmaisun sekä̈ monipuolisen ja innostavan toiminnan tarjoajana. Teatteriharrastuksessa yhdistyvät itsensä̈ kehittäminen, unelmat, omien vahvuuksien löytäminen, vuorovaikutus toisten ihmisten kanssa sekä̈ valinnanmahdollisuus käyttää̈ vapaa-aikaansa mahdollisimman mielekkäästi. Teatteriharrastus voi ehkäistä̈ syrjäytymistä̈, ja heikommassa asemassa oleville siitä löytyy usein keino ankkuroitua takaisin turvalliseen yhteisöön. Näin ollen rajoitustoimilla on merkittävä vaikutus harrastajien kokemaan hyvinvointiin.

Monissa kunnissa paikalliset harrastajateatterit ovat tärkeä osa kunnan kulttuuritarjontaa. Harrastajateatterit ovat kolmannen sektorin toimijoita, jotka tarjoavat kulttuuri- ja harrastustoimintaa usein pientä vuosiavustusta vastaan, monessa tapauksessa täysin ilman yhteiskunnan tukea. Harrastajateatteri osana kunnan kulttuuritarjontaa lisää tutkitusti viihtymistä, hyvinvointia ja elämän mielekkyyttä. Erityisesti kesäteattereilla on paikallisten katsojien lisäksi usein yleisöä myös kauempaa Suomesta, ja tällä on vaikutusta kuntien vetovoimaan ja talouteen.

Pandemian aiheuttamien rajoitusten vuoksi yhteiskunnan avustuksilla on nyt suuri merkitys. Me allekirjoittaneet toivommekin valtiolta nopeita ja välttämättömiä toimenpiteitä harrastajateattereiden ahdingon lievittämiseksi, jotta maailmanlaajuisestikin poikkeuksellisen vahva teatteriharrastus pystytään jatkossakin turvaamaan. On ensiarvoisen tärkeää, että mahdollisia tukimekanismeja tapahtuma-ja kulttuurialalle suunnataan organisaatiomuodosta riippumatta. Harrastajateatterit ovat lähtökohtaisesti voittoa tavoittelemattomien yhdistysten pyörittämiä ja täten liike-elämälle suunnattujen koronatukien ulkopuolella.

 

Suomen Harrastajateatteriliitto, Sanna Saarela, toiminnanjohtaja p. 050 – 092 8984

Suomen Nuorisoseurat, Annina Laaksonen, pääsihteeri p. 040 726 7450

Työväen Näyttämöiden Liitto, Annukka Ruuskanen, toiminnanjohtaja p. 050 540 3802

 

 

Tapani Kalliomäki valitsi Harrastajateatterikesän ohjelmiston

Tapani Kalliomäki valitsi Harrastajateatterikesän ohjelmiston

Jyväskylän kaupunginteatterin ja Suomen Harrastajateatteriliiton 17. 19.8. järjestämään Harrastajateatterikesään haki 25 esitystä, joista 6 valittiin kesän 2018 ohjelmistoon.
Olen erittäin hyvilläni ja otettu näkemästäni. Maamme valtavan laaja harrastajateatterikenttä on ihmeellinen asia ja suuri rikkaus. Harrastajateatteritoiminta rikastuttaa kulttuuriamme, mutta näen sillä myös valtavan tervehdyttävän ja harrastajien hyvinvointia vaalivan merkityksen, näyttelijä Tapani Kalliomäki summaa kokemustaan. Valintatyössä hän oli mukana ensimmäistä kertaa.

Valinnoissaan Kalliomäki kertoi lähteneensä liikkeelle yhteiskuntakriittisestä sisällöstä tai ainakin vähintäänkin siitä, että esitys uskaltaa väittää jotain. Uskalluksella Kalliomäki kertoo tarkoittavansa myös rohkeutta, joka syntyy ohjaajan tai työryhmän tavasta käsitellä aihettaan tai näyttelijöiden rohkeutta heittäytyä. Näyttelijäntyötä katsoessani olen pitänyt oleellisena sitä, että näen että roolia ei esitetä, vaan se eletään. Roolin taakse ei mennä piiloutumaan, vaan näyttelijän tulee tulla näyttämölle käyttämään omaa kokemusmaailmaansa niin vahvasti, että henkilökohtaisuuden kokemus siirtyy katsomoon.

”Kaikki synti tulee Ruotsista ja hyvä harrastajateatteri tulee Suomesta.”

Valituksi tulleen Helsingin Gayteatteri HGT ry:n esitystä Olitko Sinä? Homomman Suomen historia 2.0 Kalliomäki kuvailee ajankohtaiseksi, tärkeäksi, yhteiskuntakriittiseksi ja karnevalistiseksi kokonaisuudeksi, jossa rakkaus voittaa. Esitys puhuu vahvasti vähemmistöjen, rakkauden ja suvaitsevaisuuden puolesta ja siinä on raikas ja häpeilemätön ote, kehuu Kalliomäki näkemäänsä. Esityksen innoittamana Tapani Kalliomäki toteaa pilke silmäkulmassaan että ”Kaikki synti tulee Ruotsista ja hyvä harrastajateatteri tulee Suomesta.” Gayteatterin esityksen on ohjannut Kim Gustafsson.

Kuusamon Näyttämön Neljäntienristeys saa Kalliomäeltä kiitosta niin roolisuorituksia kuin koko esitystä leimaavasta terveestä anteeksipyytelemättömyydestä ja vahvasta kollektiivisuuden tunteesta, joka siirtyy katsojalle lämpönä ja ymmärryksenä tarinan henkilöitä kohtaan. Neljäntienristeyksessä Suomen historiaa käydään läpi samalla kun seurataan mielenkiintoista näyttämöllepanoa sukupolvitarinasta. Hieno esitys siitä miten ihmisten persoonat rakentuvat historiansa, menneisyytensä kautta, Kalliomäki kehuu. Ohjaustyön on tehnyt Ahti Ahonen.

Orimattilan teatterin Madaamit puolestaan on provokatiivinen komedia äitiydestä, väsymisestä ja lapsiperheen arjesta. Esityksen on ohjannut Eppu Gustafsson. Perheen mullistukset ja paineet avioerosta tarjoillaan tragikomedian muodossa ja sisältö on näin helposti vastaanotettavissa. Arjen raadollisuus käsitellään vapauttavan naurun kautta. Esitys antaa varmasti lohtua ja pilkettäkin silmäkulmaan monille lasten kanssa ruuhkavuosia eläville, arvelee Kalliomäki.

Laukaan Teatterin Viimeiset Mitalit on puheenvuoro vanhuksille ja oodi, jonka on ohjannut Aila Lavaste. Esitys nostaa esille ihmiset, jotka ovat intohimoineen ja pelkoineen elämänsä loppupuolella. Ihminen kantaa mukanaan kaiken eletyn elämän, mutta miten selvitään matkan varrella syntyneiden haavojen yli. Voiko ihminen hyväksyä itsensä, ellei hyväksy historiaansa?

Hämeenlinnalaisen Ofelia-ryhmän Arjen yksinäiset kurkottaa erittäin mielenkiintoisella ja raikkaalla tavalla kohti absurdia ja eri aikatasoja. Nautittavaa heittäytymistä, herkkyyttä ja lämpöä. Hienon ohjauksen kruunaa näyttelijöiden avoimen henkilökohtainen ote, toteaa Kalliomäki. Henkilöiden ja tarinan matkaan mahtuu niin Marilyn Monroe, James Dean kuin Ofeliakin. Esitys on taitava tragikomedia, joka naurattaa, koskettaa ja onnistuu olemaan arvaamaton ja yllättävä. Arjen yksinäiset on näyttelijänä tunnetun Ria Katajan ensimmäinen ohjaustyö.

Leichner & Klemettinen työryhmän Nuoren Wertherin kärsimykset on Kalliomäen mukaan ilmaisultaan täynnä maanista riemua, roihuavaa raivoa sekä pakahdutetun surun luomaa energistä haltioitumista. Nuoren Wertherin kärsimykset on puheenvuoro yksinäisille, joiden unelmat jäivät toteutumatta. Nuoruuden into ja tekemisen riemun liekki palavat kauniisti tässä monologissa, summaa Kalliomäki. Työryhmän jäsenet ovat osallistuneet menestyksekkäästi Harrastajateatterikesään myös Jyväskylässä vuonna 2016 Ilves-Teatterin alaisuudessa Paratiisi – esityksellä.

Raadissa Malla Malmivaara, Hanna Liinoja ja Mika Terävä

Tapahtumaviikonloppuna 17. 19.8. Jyväskylän kaupunginteatterissa esityksiä arvioi omalta kantiltaan myös tapahtuman raati. Raadissa ovat näyttelijä Malla Malmivaara, draamakasvatuksen yliopistonopettaja, käsikirjoittaja ja ohjaaja Mika Terävä sekä Jyväskylän kaupunginteatterin näyttelijä Hanna Liinoja. Raati antaa palautteen jokaisesta esityksestä työryhmälle ja jakaa tapahtuman päätteeksi yhteensä 1000€ edestä stipendejä, sekä kunniamainintoja. Yleisö puolestaan pääsee keskustelemaan esityksistä valitsija Tapani Kalliomäen johdolla suosituissa Jälkilöylyissä jokaisen esityksen jälkeen. Lisäksi tapahtumassa on tarjolla kaikille avoimia työpajoja ja keskustelutilaisuuksia.

Harrastajateatterikesän lipunmyynti avautuu keskiviikkona 9.5. klo 9.00. Lippuja voi ostaa Jyväskylän kaupunginteatterin lippumyymälästä sekä lippu.fi:stä. Lippujen ostossa suositellaan olemaan hereillä, sillä edellisinä vuosina useat esitykset ovat olleet loppuunmyytyjä. Ohjelmistoon voi tutustua lisää osoitteessa www.harrastajateatterikesa.fi

 

70 vuotta toimintaa

70 vuotta toimintaa

Vuonna 1948 perustettu Suomen Harrastajateatteriliitto on palvellut 70 vuotta suomalaista harrastajateatteriliikettä, merkittävää kansalaisten itsensä tuottamaa taidetoimintaa. Liiton noin 540 näyttämön piirissä toimii kymmeniä tuhansia ihmisiä, aina lapsista seniori-ikäisiin.

Liiton näyttämöt tuottavat taiteellisia elämyksiä, vahvistavat paikkakuntansa yhteisöllisyyttä, tukevat kaikilla tasoilla lasten, nuorten, aikuisten, senioreiden , niin työssäkäyvien kuin työttömien ja maahanmuuttajienkin elämänlaatua ja hyvinvointia. Toiminta on maantieteellisesti koko Suomen kattavaa.

Vuosi 2018 on liiton juhlavuosi !

70 vuotta, 70 tekijää, 70 tarinaa – Mikä on sinun tarinasi?

Liiton täyttäessä 70 vuotta on hyvä kuulla harrastajateatterin tekijöiden kertomuksia siitä, miten harrastajateatterin maailma on heidät kietaissut mukaansa ja mitä se on merkinnyt omalle elämälle.

Haastattelemme juhlavuoden aikana 70 teatterin harrastajaa jäsenteattereistamme etelästä pohjoiseen, idästä länteen. Ääneen pääsevät ohjaajat, näyttelijät, lavastajat, puvustajat, talkoolaiset – kaikki teatterikentän toimijat.

Kerro miten olet tullut mukaan harrastajateatteritoimintaan, mitä se on elämääsi tuonut ja millä tavoin sitä muuttanut. Tarkoitus on tuoda toimijoiden kokemusten kautta esiin niitä psykososiaalisia vaikutuksia, joita teatteriharrastus tekijöilleen antaa.

Kertomuskokoelma on samalla tutkimus. Sen avulla pystymme osoittamaan teatterin hyvää tekeviä vaikutuksia ihmisen hyvinvointiin, jaksamiseen, elämän ongelmakohtien ratkaisemiseen, itsetunnon kohottamiseen, sosiaaliseen avautumiseen ja ennen kaikkea ihmisenä kasvamiseen.

70 kurkistusikkunaa harrastajateatterilaisen kokemusmaisemaan kertoo myös suomalaisesta talkoohengestä. Keitä nämä ihmiset ovat ja mitä he sitoutumisestaan saavat – siihen saamme 70 vastausta. Vastauksia summatessa muodostuu harrastajateatterilaisen henkinen kokovartalokuva.

Tarinoita ja ehdotuksia niistä vastaanottaa Sari Jaatinen ([email protected]).

TeatteriTapaus  Kuusamossa 5.-7.10.2018

Juhlavuosi huipentuu syksyllä 2018 Kuusamossa vietettävään TeatteriTapaus – viikonloppuun. TeatteriTapaus  kokoaa yhteen liiton harrastajateatterin tekijöitä. Vietämme aikaa yhdessä, tutustumme toisiimme ja luomme kontakteja teattereiden välille, opimme  eri teatterialueita käsittelevissä työpajoissa uusia asioita teatterityötämme varten,  ja juhlimme 70-vuotiasta järjestöämme yhdessä 70 vuotta täyttävän Kuusamon Näyttämön kanssa. Ohjelmassa on jäsenyhdistysten kokous, jossa teatterit valitsevat ehdolle edustajiaan liiton hallitukseen sekä liittokokouksiin.

Tule mukaan juhlimaan! TeatteriTapauksesta ja sen ohjelmasta tiedotetaan lisää keväällä 2018 – merkitse päivät jo kalenteriin. TeatteriTapauksen tapahtumapaikkana palvelee Kuusamo-opisto

Onnistutaan yhdessä – vertaisarviointia harrastajateatterissa

”Kerrankin sai puhua oman teatterin asioista jollekin, jolla oli samanlaisia kokemuksia ja joka ymmärsi jo puolesta sanasta, mitä tarkoitettiin.” 

Kansalaisfoorumi on julkaissut ”Onnistutaan yhdessä – vertaisarviointia harrastajateatterissa” – julkaisun. Tämä prosessikuvaus kertoo, miten harrastajateatteri voi kehittää toimintaansa tutustumalla jonkin toisen teatterin toimintaan. Vertaisarvioinnin periaatteina ovat yhteistoiminnallisuus, seikkailullisuus ja kokemuksellisuus.

Vaikka vertaisarvioinnista kuvataan julkaisussa tietty toimintamalli, pääpaino on vahvasti siinä, että osapuolet löytävät itselleen sopivat tavat arvioinnin toteuttamiseksi mukavalla, rennolla mutta kuitenkin tavoitteellisella tavalla.

Mallia voi siis soveltaa askel askeleelta tai käyttää vain niitä osia, jotka tuntuvat sopivimmilta.

Tutustu julkaisuun täällä (avautuu uuteen ikkunaan)

 

Teatteri Kyröön Vapauden hinta on valittu vuoden 2018 Kantaesitysnäytelmäksi

Tiedote 6.2.2018

Suomen Harrastajateatteriliiton myöntämän Kantaesityspalkinnon tarkoituksena on kannustaa näyttämöitä tuottamaan uusia kotimaisia näytelmätekstejä. Palkinto on suuruudeltaan 1000 € ja se myönnetään näytelmän esittäneelle teatterille. Palkinto perustuu näytelmätekstiin, ei itse esitykseen. Tekstin piti olla kirjoitettu näytelmäksi – se ei siis voinut olla dramatisointi, eikä käännös muusta kielestä. Kilpailuun saivat osallistua edellisenä vuonna (2017) kantaesitetyt näytelmät, jotka oli kantaesitetty Suomen Harrastajateatteriliiton jäsenteatterissa.

”Suomen Harrastajateatteriliiton vuoden 2018 Kantaesityspalkinnon saajaksi oli tarjolla yhteensä 18 näytelmää. Kantaesitystekstejä esittäneet teatterit jakautuivat ympäri maata. Yhtä laajaksi osoittautui myös tekstien kirjo. Lajeja oli laidasta laitaan. Pääsääntöisesti tekstien dialogi oli tasokasta. Useissa teksteissä oli laulujen ja dialogien soljuvaa ykseyttä, murteiden taitavaa käyttöä, mielenkiintoista historiaa, uljasta utopiaa, kauhua, huumoria. Kirjo oli hyvinkin laaja. Valtaosa teksteistä oli sidoksissa Suomen itsenäisyyden historiaan. Tähän vaikutti osaltaan Suomi 100 –juhlavuosi. Valinta ei ollut kovin helppoa” –  kertoo valitsija, näytelmäkirjailija ja teatteriohjaaja Seppojuhani Ruotsalainen

Vuoden 2018 Kantaesityspalkinnon saajaksi valikoitui
Teatteri Kyröön näytelmä VAPAUDEN HINTA.

Näytelmä sai ensi-iltansa Teatteri Kyröössä Isossakyrössä marraskuussa 2017. Käsikirjoitus Kirsti Manninen ja Jussi-Pekka Aukia. Ohjaus Eija-Irmeli Lahti.

”Voittajatekstin ansioksi voisi ensiksi mainita aiheen yhteiskunnallisen vaikuttavuuden.
Eletään vuosikymmenen vaihdetta 1917-1918. Tapahtumapaikka on Tervajoen rautatieasema ja sen ympäristö. Vapaussota sotkee ihmisten arkipäivää. Ihmiskohtalot tuodaan vaikuttavasti esille näytelmän edetessä. Raakuuksilla ei mässäillä. Näytelmän dialogi on todella ammattitasoista ja murteen käyttö hienoa. Teksti etenee toiminnallisen kerronnan kautta, joka on antanut ohjaajalle hyvän lähtökohdan rakentaa isot ja vaikuttavat kohtaukset draamalliseksi ykseydeksi. Mahtipontisten laulujen käyttö entuudestaan lisää tekstin vaikuttavuutta.
Näytelmässä seurataan kolmen perheen elämää: pyykkipoikatehtaan väkeä, kauppiasperhettä ja työläisperhettä. Näytelmän roolihahmot kuvaavat erinomaisella tavalla aikakauden ahdinkoa ja pyrkimystä rakentaa tulevaisuuttaan kireässä yhteiskunnallisessa tilanteessa.
Mielestäni tämä näytelmäteksti täyttää ne vaatimukset, jotka asetin etukäteen kriteereiksi alkaessani lukea tekstejä. Siinä on yhteiskunnallisesti koskettava aihe, selkeä kerronnallinen juoni, uskottavat roolihahmot, draaman rakenne, selkeät kohtaukset, tunteisiin vetoava musiikki.”  –  perustelee valitsija Seppojuhani Ruotsalainen.

Trailerin Teatteri Kyröön esityksestä voit katsoa täällä (avautuu uuteen ikkunaan).

 

Vapauden hinta Kuvaaja Pasi Suokko

44. Harrastajateatterikesä on jo ovella!

Harrastajateatterikesä – festivaali järjestetään Jyväskylässä 18.-20.8.2017.  Tapahtuman ohjelmiston on valinnut YTM, käsikirjoittaja, kirjailija ja ohjaaja Anne Prokofjeff. Tapahtumassa nähdään 7 esitystä, joista kuusi esitetään Jyväskylän kaupunginteatterilla ja yksi Jyväskylän Huoneteatterilla. Tapahtuman järjestää Suomen Harrastajateatteriliitto yhteistyössä Jyväskylän kaupunginteatterin kanssa. Harrastajateatterikesä järjestetään nyt kokonaisuudessaan 44. kerran ja toista kertaa Jyväskylässä.

Harrastajateatterikesä on kokonaisvaltainen ja intiimi harrastajateattereiden kehittymisfoorumi, joka tuo esiin ajatuksella ja sydämellä tehtyä harrastajateatteria. Tapahtumassa esitykset saavat palautetta raadilta, valitsijalta ja myös yleisöltä. Raadissa toimivat vuonna 2017 Antti Niskanen ja Mika Terävä. Kaksikko edustaa vahvaa ja monipuolista osaamista Jyväskylästä. Tapahtuman yleisö pääsee ääneen Jälkilöylyissä, jossa keskustellaan esityksistä valitsija Anne Prokofjeffin kanssa tuoreeltaan nähdyn esityksen jälkeen.

Tapahtumaan myy lippuja Jyväskylän kaupunginteatteri, sekä lippu.fi – palvelu. Liput maksavat 12€ kappale (+ mahdollinen toimitusmaksu). Esityksistä kuusi seitsemästä on lähes loppuunmyyty tai loppuunmyyty.

 

OHJELMISTO

Hiljaista tietoa /  Ykspihlajan Työväen Näyttämö KOKKOLA

PE 18.8. klo 19.00 | 1h 50 min, väliaika | Suositusikäraja 12 | Pieni näyttämö

 ”Ykspihlajan Työväen Näyttämön Hiljaista tietoa on lämmin ja koskettava kantaesitys. Se on taidokkaasti punottu ja ohjattu. Eri ikäiset näyttelijät onnistuvat kantamaan roolejaan hienosti. Vaikuttava ja ennen kaikkea kaunis esitys, joka jää pyörimään mieleen.” – Anne Prokofjeff

 

INVAASIO!  /  Ilves-Teatteri HELSINKI

LA 20.8. KLO 12.00 | 1h 30 min, ei väliaikaa | Suositusikäraja 12Pieni näyttämö

”Ilves-Teatterin energinen ja hengästyttävä esitys on satiiri maahanmuuttokeskustelusta ja kohtaamattomuudesta. Esitys kuvaa monikulttuurisuutta nimenomaan nuorten näkökulmasta. Esitys kysyy muun muassa miten kohdata ennakkoluulot ja integroitua.”- Anne Prokofjeff

 

KODITTOMAT, Asuntolan naisten kertomuksia /  Laukaan Teatteri LAUKAA

LA 20.8. KLO 15.00 | 50min, ei väliaikaa | Suositusikäraja 12 | Yleisölämpiö

”Laukaan Teatterin kantaesitys kipeästä aiheesta menee ihon alle. Aikuiset naiset kertovat kodittomien tarinoita uskottavasti ja koskettavasti.” – Anne Prokofjeff

 

 This Way   /  Koskelan Tanssi ÄÄNEKOSKI

LA 20.8. KLO 17.00 | 55 min, ei väliaikaa | Soveltuu kaikille | Suuri näyttämö

 ”Koskelan Tanssin esitys on valloittava, valoisa ja aito. Tanssiteatteria ja videoprojisointeja käyttävä esitys vyöryttää lavalle tunnelmakuvia nuorten naisten elämästä ja tulevaisuuden suurista kysymyksistä.” – Anne Prokofjeff

 

 RANTAROUVAT / Mikä Mikä Teatteri TUUSULA

LA 20.8. KLO 19.00 | 1h 30min, ei väliaikaa | Soveltuu kaikille | Pieni näyttämö

”Mikä Mikä Teatterin keski-ikäiset naiset heittäytyvät rooleihinsa ja saavat Anna-Leena Härkösen hersyvän tekstin lentoon. Todentuntuinen ja elämänmakuinen komedia ikääntyvien naisten elämästä viihdyttää ja antaa ajattelemisen aihetta.” – Anne Prokofjeff

 

Ilias, Odysseia ja koko Kreikan mytologia 99 minuutissa tai alle /  Jyväskylän Huoneteatteri JYVÄSKYLÄ

SU 20.8. KLO 12.00 | 2h 10min, väliaika | Suositusikäraja 12 | Huoneteatteri, Sammonkatu 4

 ”Jyväskylän Huoneteatterin Ilias, Odysseia ja koko Kreikan mytologia 99 minuutissa on lajityypissään erinomaisesti ohjattu ja taitavasti näytelty viihteellinen komedia. Rytmisesti vaativa esitys pysyy mainiosti kasassa.” – Anne Prokofjeff

 

Tärähtänyt  /  Teatteri Kantti KUOPIO

SU 20.8. KLO 15.30 | 1h, ei väliaikaa | Soveltuu kaikille | Pieni näyttämö

”Teatteri Kantin vangitseva monologi kulkee Dario Fon jalanjäljissä ja tavoittaa kipeästä aiheesta huolimatta myös huumorin. Virtuoosimainen näyttelijä, hyvä käsikirjoitus ja ohjaus tekevät esityksestä vaikuttavan, koskettavan ja hauskan.”  – Anne Prokofjeff